Vastusta lainaperusteista opintotukea

http://www.saunalahti.fi/-antha/adressi

Jo yli 60 000 henkeä on ilmoittanut vastustavansa Sailaksen esitystä lainaperusteisesta opintotuesta. Määrä lisääntyy n. 500 hengellä / tunti. Lisää oma nimesikin.

Tällä hetkellä paljon vähemmän nimiä sisältävän, mutta sisällöltään vähintäänkin yhtä tärkeän Työttömyysturva-adressin voi "allekirjoittaa" seuraavassa osoitteessa, kirjoita sinäkin.

http://www.acamedia.fi/adressi.php

"Tällä adressilla vastustetaan paitsi Sailaksen työryhmän esittämiä heikennyksiä työttömyysturvan saamisehtoihin, myös koko sitä tulkintaa työttömyydestä ja työttömistä, jota raportti ilmentää. Työttömyys voi näinä aikoina kohdata kenet tahansa. Juuri Sinä voit olla huomenna työtön - riippumatta koulutustasostasi tai asenteestasi työnhakuun."
5252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lue tekstini tältä palstalta,jossa minä ainakin kannatan lainaperusteisuutta.

Kyllä te sosiaalitapaukset olette säälittävän tyhmiä! Vai sitäkö 60 000 vastustajaa haluavat olla - sosiaalipummien joukossa?

Minä aion kuulua akateemiseen hyvinvoijien joukkoon. Opiskellessani olen sitä ollut ja työssäni aion sitä olla edelleenkin. Miksi siis opskelisin pummina?


55 000€ ilmaiseksi valtiolta tutkintoon riittää varmasti aika monelle. Pitää vain huolehtia siitä että valtio pitää lupauksensa.

Äänestä
  • kannattaa, mutta anna meidän järkevämpien vastustaa! Et kai tosissasi usko että se olisi ilmaista rahaa??HAH HAH! Kyllä täällä ei mitään ilmaiseksi saa!

    Äänestä

  • Opiskelija kirjoitti:

    kannattaa, mutta anna meidän järkevämpien vastustaa! Et kai tosissasi usko että se olisi ilmaista rahaa??HAH HAH! Kyllä täällä ei mitään ilmaiseksi saa!

    Koska et rassukka mitään tiedä niin älä viitsi kirjoitella tänne älyttömyyksiäsikään. Ota asioista selvää hahattelujesi sijasta.

    Äänestä

  • Yo-piskelija kirjoitti:

    Koska et rassukka mitään tiedä niin älä viitsi kirjoitella tänne älyttömyyksiäsikään. Ota asioista selvää hahattelujesi sijasta.

    sen verran että opintotuki otettaisiin pois ja pitäisi ottaa hirveet määrät lainaa. se riittää mulle (ja monelle muullekin!)eri asia hyväuskoiset jotka kuvittelee ettei sitä tarvi maksaa takaisin. älytöntä!

    Äänestä

  • Opiskelija kirjoitti:

    sen verran että opintotuki otettaisiin pois ja pitäisi ottaa hirveet määrät lainaa. se riittää mulle (ja monelle muullekin!)eri asia hyväuskoiset jotka kuvittelee ettei sitä tarvi maksaa takaisin. älytöntä!

    Voi voi kun äitylin pikku rassua pelottaa jos joutuu ottamaan lainaa. Ei tarvi ottaa, äiti laittaa eväät ja antaa viikkorahaa kun kerrot hänelle pelostasi. Jos et katsos ymmärrä sitä että ne jotka ottavat mahdollisesti sitä tulevaa lainaa, voivat vähentää lyhennykset ja korot verotuksessaan. Katsos pikkuinen sinäkin maksat sitten isona paljon veroja. Niin paljon sinä tulet maksamaan veroja että opintilainasi on siihen verrattuna pieni pieni osa maksamistasi veroista. Kysy opeltakin koulussa miten tämä tulisi ymmärtää - ja ota asioista selvää. Sitähän se opiskelukin on, että otetaan selvää asioista vai onko se sulle hoitopaikka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimi adressiin!! kirjoitti:

http://www.saunalahti.fi/-antha/adressi

Jo yli 60 000 henkeä on ilmoittanut vastustavansa Sailaksen esitystä lainaperusteisesta opintotuesta. Määrä lisääntyy n. 500 hengellä / tunti. Lisää oma nimesikin.

Tällä hetkellä paljon vähemmän nimiä sisältävän, mutta sisällöltään vähintäänkin yhtä tärkeän Työttömyysturva-adressin voi "allekirjoittaa" seuraavassa osoitteessa, kirjoita sinäkin.

http://www.acamedia.fi/adressi.php

"Tällä adressilla vastustetaan paitsi Sailaksen työryhmän esittämiä heikennyksiä työttömyysturvan saamisehtoihin, myös koko sitä tulkintaa työttömyydestä ja työttömistä, jota raportti ilmentää. Työttömyys voi näinä aikoina kohdata kenet tahansa. Juuri Sinä voit olla huomenna työtön - riippumatta koulutustasostasi tai asenteestasi työnhakuun."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu