Toivoisin keskustelua siitä, mitä voisin tehdä, jotta en psyykkisesti sairaana joutuisi hoitamaan perikunnan asioita, johon kuulun. Asioiden hoito nimittäin pahentaa sairauttani huomattavasti.
Perikuntaan kuuluu äitini lähempi 90 vuotta ja kaksi sisartani ja perinkunta käsittää asumattoman tilan. Sisareni ovat terveitä, mutta he eivät halua hoitaa asioita. Vanha äitimme taas antaa maanomistajien ja mökkiläisten höösätä mailla mielensä mukaan: kaataa puita, tehdä hirvitorneja, vedellä mökkiteitä tms. Näin meno jatkuu, ellen puutu asiaan, kun sisareni ovat selkeästi sanoneet että heitä ei myöskään kiinnosta yhtään mitä siellä tapahtuu eli heillekin on yhdentekevää, mitä aivan vieraat ihmiset siellä tekevät.
Nyt viimeksi taas kerran kyllästyin siihen menoon ja otin ammattilaisen laatimaan erään sopimuksen yksityistien rakentamisesta. Tästä syystä sain hirveät haukut asianosaiselta taholta, kun äitini oli kuulemma luvannut että sen tien saa sinne rakentaa ilman mitään papereita ja minne vaan. Kaikkien maastokatselmusten, haukkumisten ja toiselle puolelle maata matkustamisten jälkeen olen aivan lopussa ja kukaan perikunnasta ei ole edes kiinnostunut siitä, että olen taas kerran hoitanut jonkin asian järjellisesti kaikkien eduksi.
Olen sanonut, että olen sairas enkä halua hoitaa asioita ja että perikunnassa on kaksi tervettä sisartani, mutta asiat eivät muutu. Mitä siis neuvoksi?
Tila olisi toki pitänyt aikanaan jakaa, mutta emme koskaan pääse yhteisymmärrykseen sen oikeudenmukaisesta jaosta, kun minut halutaan jättää lehdellä soittelemaan eikä minulla ole varaa palkata siihen ammattilaista hoitamaan jakoa puolestani.
Miehiä meillä ei ole lähipiirissä eli esimerkiksi minä olen perheetön, toinen sisko asuu vanhan äidin luona ja toinen kaukana ja ei ole koskaan ollut työelämässä. On tietysti mahdollista, että minä olen ainoa, jolla meistä on diagnoosi, epäilen ajoittain, ettei nuo muutkaan ihan terveitä ole.
Perikuntaan kuuluu äitini lähempi 90 vuotta ja kaksi sisartani ja perinkunta käsittää asumattoman tilan. Sisareni ovat terveitä, mutta he eivät halua hoitaa asioita. Vanha äitimme taas antaa maanomistajien ja mökkiläisten höösätä mailla mielensä mukaan: kaataa puita, tehdä hirvitorneja, vedellä mökkiteitä tms. Näin meno jatkuu, ellen puutu asiaan, kun sisareni ovat selkeästi sanoneet että heitä ei myöskään kiinnosta yhtään mitä siellä tapahtuu eli heillekin on yhdentekevää, mitä aivan vieraat ihmiset siellä tekevät.
Nyt viimeksi taas kerran kyllästyin siihen menoon ja otin ammattilaisen laatimaan erään sopimuksen yksityistien rakentamisesta. Tästä syystä sain hirveät haukut asianosaiselta taholta, kun äitini oli kuulemma luvannut että sen tien saa sinne rakentaa ilman mitään papereita ja minne vaan. Kaikkien maastokatselmusten, haukkumisten ja toiselle puolelle maata matkustamisten jälkeen olen aivan lopussa ja kukaan perikunnasta ei ole edes kiinnostunut siitä, että olen taas kerran hoitanut jonkin asian järjellisesti kaikkien eduksi.
Olen sanonut, että olen sairas enkä halua hoitaa asioita ja että perikunnassa on kaksi tervettä sisartani, mutta asiat eivät muutu. Mitä siis neuvoksi?
Tila olisi toki pitänyt aikanaan jakaa, mutta emme koskaan pääse yhteisymmärrykseen sen oikeudenmukaisesta jaosta, kun minut halutaan jättää lehdellä soittelemaan eikä minulla ole varaa palkata siihen ammattilaista hoitamaan jakoa puolestani.
Miehiä meillä ei ole lähipiirissä eli esimerkiksi minä olen perheetön, toinen sisko asuu vanhan äidin luona ja toinen kaukana ja ei ole koskaan ollut työelämässä. On tietysti mahdollista, että minä olen ainoa, jolla meistä on diagnoosi, epäilen ajoittain, ettei nuo muutkaan ihan terveitä ole.
Vastaukset 8
Vanhimmat
ne perikunnan jakokustannukset mene pesän varoista? En minä tiedä, kysy kuntasi oikeusaputoimistosta.
Joka tapauksessa tuollainen pesä kannattaisi myydä ja jakaa se, mitä saadaan.
Meitä yksinäisiä perheelliset kusettavat muutenkin. Ihan valtiovaltaa myöten.
Ei perikunnalla ole yhtään varoja maksaa mitään eikä mitään saa myydä. Siis kun sanon ettei ole varaa palkata asianajajaa niin ei ole, kunnallista oikeusapua en saa kun minulla on kuitenkin palkkatyö.
Perheettömiä ne on naisihmiset muutenkin siinä perikunnassa.
Se mikä minua ottaa päästä on se, kun joudun psyykkisesti sairaana hoitamaan asioita ja oloni on nytkin erittäin huono. Epäilen, että sisaruksillanikin on psyykkisiä ongelmia, mistä syystä he ovat kykenemättömiä ja haluttomia hoitamaan perikunnan asioita, mutta he eivät ole hoitaneet myöskään mielenterveyttään eli heitä ei ole diagnostisoitu. Mielestäni on kuitenkin kohtuutonta laittaa minut yksin hoitamaan kun muut ovat ainakin muodollisesti ottaen terveitä.
Miksi sinun täytyy hoosata siellä? Itsehän päätät mitä teet. Eihän sinne ole pakko mennä touhuamaan ja naapureiden kanssa riitelemään. Ei se maa sieltä mihinkään katoa ja laittomuudet saa korjatuksi myöhemmin - jos elää ja on aikaa.
Hitonko väliä asumattomalla paikalla on, ellei sitä aio jakaa, myydä tai asuttaa? Ellet aio hyödyntää perintöäsi, anna asioiden olla. Kyllä ne aikanaan selviävät, kun kunta perii maat teidän jälkeenne, ellette ehdi ajoissa tehdä testamentteja.
En ymmärrä, miksi omistamisesta tulee joillekin ihmisille hirveä taakka. Mieti itse, mitä hyötyä sinulle itsellesi on kaikesta touhuamisestasi. Tuleeko siitä edes kenellekään HYVÄ mieli?
Itse olen äitisi kanssa samoilla linjoilla: ellei minulle koidu asiasta suurempaa haittaa, annan tonttinaapureideni touhuta asumattomalla tilallani ja sen läheisyydessä ihan miten tahtovat.
Sinä siis antaisit kenen hyvänsä vieraan kaataa puita ja vedellä teitä metsään miten sattuu?
Mikä on ongelmasi? Kaikenhan pitäisi nyt olla ok.
Kuka tahansa vieras on ilmeisesti naapurisi, joka tarvitsi tien mökilleen. Sinä olet järjestänyt tietoimituksen ja tie on ilmeisesti tehty tai ainakin tielinja merkitty. Se nyt on vain niin, että tien alta joutuu useimmiten kaatamaan puita. Nämäkin asiat voi järjestää naapurien kanssa ihan sopimalla.
Mitä sinä valittelet? Jos omistaminen on noin vaikeaa, niin lahjoita osuutesi pesästä vaikka Pelastusarmeijalle tai kunnalle tai seurakunnalle. Säästyt kaikelta tältä. Maaton nainen on onnellinen. Ei mene yöunet pohtiessa montako puuta on mennyt vieraiden sahan alle ja missä tiet kulkee.
Perikuntaan ei useinkaan saa järkeä, mutta ei siellä ole pakko kipristellä !
jakoa?
Yksikin perikunnan jäsen voi sitä vaatia, ja kulut menevät tasan.
Tuo tilanne kyllä vaikuttaa ihan liian hankalalta.
Itse vaadin aikoinaan, ja loppujen lopuksi kaikki olivat tyytyväisiä, eivät vain saaneet asiaa etenemään.
Omaisuudesta pääsee eroon ja Sinulla on oikeus saada osasi. Elleivät muut pysty lunastamaan osuuttasi, myyntiin vaan ja rahoista kannattaa nauttia niin kauan, kun vielä on vähän järkeä päässä. Kyllä piru perijöitä tuo sanoo sananlaskukin.
Kyllä lakimies panee omaisuuden myyntiin ja antaa kauppahinnasta osuuden jokaiselle, jos palkkion vähentämisen jälkeen jotain jää. On aika lopettaa pattitilanne, vaikka ei mitään itselle jäisi.