Heips ikäkamut! Minua kiinnostaisi tietää, kuinka rohkeita ratkaisuja olette tehneet 40-kympin tienhaarassa? Itsellä on vajaa vuosi pyöreiden täyttämiseen ja viime aikoina olen pohtinut paljon sekä taaksejäänyttä että edessäpäin olevaa elämää...jonkinasteinen ikäkriisi siis ;D.
Tekisi mieli repäistä itsensä irti kymmenen vuoden vuorotyöstä, joka on rassannut niin psyykettä kuin fysiikkaakin. Lisäksi työ on tylsää eikä anna mitään. Palkka sentään on ollut kohtuullinen. Mutta nyt tuntuu, että eläkeikään en jaksa samaa rataa puurtaa.
Minulla on viihtyisä ja kiva asunto, mutta paljon on lainaakin :( .
Jos uskaltaudun jättämään nykyisen työni, joudun luultavasti myymään asuntonikin, koska uskon, että en ihan heti löytäisi yhtä hyväpalkkaista työtä.
Lapsia minulla ei ole (jonkinlainen viimehetken kriisi siitäkin), eikä tällä hetkellä miestäkään, joten siinä suhteessa vapaa tekemään mitä tahansa.
Muuten koen itseni melkolailla onnelliseksi. Nautin pienistä onnen hetkistä, ihanista harrastuksista, mukavista ystävistä ja sukulaisista. Paljon viihdyn yksinkin ja nautin omasta seurastani =).
Tämä nyt on tällaista pohdiskelua ja omien ajatusten jäsentelyä...itse nämä päätökset on tehtävä, mutta kiva olisi kuulla teidänkin ratkaisuja ja kokemuksia. Jos vaikka rohkaisevat esimerkit saisivat minutkin uskomaan, että vielä kykenee irtautumaan tutuista ja turvallisista kuvioista!
Tekisi mieli repäistä itsensä irti kymmenen vuoden vuorotyöstä, joka on rassannut niin psyykettä kuin fysiikkaakin. Lisäksi työ on tylsää eikä anna mitään. Palkka sentään on ollut kohtuullinen. Mutta nyt tuntuu, että eläkeikään en jaksa samaa rataa puurtaa.
Minulla on viihtyisä ja kiva asunto, mutta paljon on lainaakin :( .
Jos uskaltaudun jättämään nykyisen työni, joudun luultavasti myymään asuntonikin, koska uskon, että en ihan heti löytäisi yhtä hyväpalkkaista työtä.
Lapsia minulla ei ole (jonkinlainen viimehetken kriisi siitäkin), eikä tällä hetkellä miestäkään, joten siinä suhteessa vapaa tekemään mitä tahansa.
Muuten koen itseni melkolailla onnelliseksi. Nautin pienistä onnen hetkistä, ihanista harrastuksista, mukavista ystävistä ja sukulaisista. Paljon viihdyn yksinkin ja nautin omasta seurastani =).
Tämä nyt on tällaista pohdiskelua ja omien ajatusten jäsentelyä...itse nämä päätökset on tehtävä, mutta kiva olisi kuulla teidänkin ratkaisuja ja kokemuksia. Jos vaikka rohkaisevat esimerkit saisivat minutkin uskomaan, että vielä kykenee irtautumaan tutuista ja turvallisista kuvioista!
Vastaukset 10
Vanhimmat
..olisi munkin elämässä paikallaan.
Unelmia ja haaveita on mutta kuinka edetä?
Kas siinäpä pulma.
Rohkeuttakin viimein olisi,ei siitä kiikasta.
On vaan otettava huomioon monta asiaa ja ne kaikki liittyy tietenkin rahaan,kuinkas muuten.
Jos olisin yksineläjä niin olisin vastuussa vaan omasta elannosta mutta kun ompi tenavat vielä tuossa puoliksi elätettävänä.
Onhan tuossa mieskin mutta ei sen palkalla yksin huushollia yllä pidetä.
Nykyinen työ puuduttaa,rutiinilla menee.
Enkä myöskään jaksa edes aatella puurtavani tuota hommaa eläkeikään,iiiik.
Mutta jaksan haaveilla ja joku päivä riuhtasen kunnolla!
Pitää vielä kehitellä,mietiskellä ja suunnitella.
Ei kauaa kuitenkaan,muuten elämä haaskaantuu siihen.
Uskalla vaan repäistä,yksin kun olet.
Älä asuntoa "murehdi",viihtyisän saa pienemmästäkin!
Olikohan tässä mitään tolkkua,mun vastauksessa....
Kiitos rohkaisevista sanoistasi. Kyllä minäkin uskon, että unelmia kohti täytyy pyrkiä...ja loppujen lopuksi elämä kantaa, kun vain uskaltaa. En aio tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuja, mutta ehkä tässä voi alkaa etenemään pienin askelin kohti mielekkäämpää elämää. Ei se raha ja mammona onnelliseksi kuitenkaan ihmistä tee...onni löytyy kuitenkin niistä pienistä asioista. Tsemppiä sinunkin tulevaisuuteen...ja rohkeutta toteuttaa sinulle tärkeät unelmiasi!
Oikeessa oot,elämä kantaa.
Pitää vain uskaltaa hypätä.
Mutta "päässilmäänen" ei kannata olla,ensin on kuunneltava mitä itsekukin on tavallaan tarkoitettu tekemään.
Ja ne pienet asiat elämässä on loppuviimeksi kaikkein suurimpia.
Nyt me molemmat aletaan ottaan niitä pikku askeleita kohti muutosta!
Ilmoittele joskus miten etenet,sulla on onneksi siniset siivet jos jalat väsähtää välillä.
Hyvää matkaa muutoksen polulla!
Pistä elämä hieman risaiseksi.
Ota kimppaan asumaan kohtalaisen sisäsiisti ja ruskettu-
nut miesolio. Anna hänen häärätä puolestasi , hoitaa ta-
lousmenosi, suunnitella lomanne ja suorittaa suuret han-
kinnat ilman, että puutut niihin.
Käyt vain töissä ja kun palaat iltaisin kotiin, on pöytä ko-
reana suupaloista ja cocktaileista.
Pian tämä rutiini muuttuu - muutenhan olisi tylsää -
lomat vierailuiksi olion sukulaisiin ja iltapalat vähemmän
suolaisiksi, mutta nestepitoisimmiksi.
Matkalla uuteen elämään sattuu aina vahinkoja. Lasketut
viikot eivät täsmää ja, kas, pullat ovat valmiita.
Keinotekoinen riemu juhlistetaan nestepitoisilla pöydän
antimilla ja pian huomaat, kuinka pullasta on tullut jo
iso Ulla ja postiluukusta tulee vain valkoista ikkunallista
kuoripostia. Pöytä on edelleen lastattu kuin juhliin, mutta
olio vilkuilee jo naapurin Santraa.
Viimeinen yhteiseksi tarkoitettu sukulointiloma sinne
jonnekin kuumiin maihin tapahtuu yksipuolisesti ja vain
menolipulla. Posti tuo pankin vaateen ja menojen ta-
sauksen jälkeen käy marssi Nti Sossun luo ja muutto
kaupungin laidalle on tosiasia. Työsikin olet menettänyt
jatkuvien poissaolojen vuoksi, joten olet nyt aito yhteis-
kunnan holhokki. Puoli-ihmeellinen jälkikasvu on oppinut
uusia viittomakielisiä elkeitä ja sanoja, joita hän harjoit-
taa sinuun.
Vähän vielä eteenpäin ja...
..
..
..
..
ja
..
..
..
ja
..
..
..
ja
..
..
ja
..
..
ja
..
..
Tyydy osaasi. Sinulla on vielä hyvin asiat
Ollakko vai eikö olla...?
Jo häivähdys mielessä saatikka sen miettiminen on merkki muutoshakuisuudesta.Todellista vai ohimenevää, kuka tietää.
Moni ei uskalla tehdä noin isoja muutoksia tai edes kertoa niistä ääneen. Minä kuulun ainakin toistaiseksi siihen samaan joukkoon.
Sitä on vuosia tehnyt työtä, kerännyt omaisuutta, kasvattanut perheen ja kaikki näyttää ja on hyvin mutta silti mielessä kaihertaa että voisiko jotain myös tehdä toisin, varsinkin työn suhteen?
Voi varmasti tehdä, se että onko rohkeutta riittävästi toteutukseen, jää nähtäväksi.
Olen tullut siihen tulokseen että rationaalisella, loogisella mietiskelyllä ei tule suuriin elämän muutoksiin lähdettyä, kyllä niihin pitää heittäytyä vaiston varaisesti ja päättäväisesti jos heittäytyy (ei nyt ihan tyhmyyksiä sentään, toivottavasti ;) .
Jokainen valitsee itse mutta minusta tuntuu että paluu vanhan on kuitenkin aina mahdollista jos idyllistä mielenrauhaa ei löydykkään!
uutta kohti.täällä ei ikuisesti olla joten kämppä myyntiin ja mailmalle.koskaan ei tiedä vaikka sen onnellisen ja rauhaisan elämäntilanteen rinnalle tulisi kutkuttavan upea tunne uudesta ja salaperäisetä tunteesta.vielä et ole liian vanha aloittamaan vaikka mitä..joten rohkeesti vaan matkalle uuteen ja jännittävään elämään.
Otin avioeron, pistin kämpän myyntiin ja sanoin itseni irti.
Kyllä kannatti, voin sanoa nyt lähes 10 vuotta myöhemmin.
Rohkeita temppuja....
Mutta mistä sitä tietää mihin kykenee, jollei koskaan kokeile???
Sieltä se sitten tulee...itseluottamus ja uskallus potkia yli aisan ;)))
Olen jo lähempänä viittäkymmentä mutta samoja asioita olen pohtinut vuosien varrella. Tällä hetkellä työskentelen kolannella urallani. Ensimmäisen repäisyn tein kolmekymppisenä, jolloin jätin vakituisen työni ja vaihdoin alaa täysin uuteen. Otin opintolainaa ja opiskelin pari vuotta ja valmistuin. Lapsia oli silloin kaksi alle kouluikäistä. Taloudellisesti oli tiukkaa mutta muuten elämä aivan ihanaa kun sai opiskelaa mielenkiintoista alaa ja oli uskaltanut tehdä RATKAISUN.
Toinen alan vaihdos tapahtui 4kympi kieppeillä kun aloitin taas lisäkouluttamaan itseäni, nyt tosin ilman lainaa ja työn ohessa. Tuohon aikaan tuli vielä vauvakuume ja kolannen lapsen sain 37-vuotiaana ja olin (ja olen vieläkin) aivan onneni kukkuloilla kun uskalsin toteuttaa haaveeni kolannesta lapsesta.
Nyt olen tehnyt viimeiset viisi vuotta taas uudenlasita työtä, uusien opiskelujeni myöt. Työ on mielenkiintoista ja kohtuupalkattua. Se on hieman free lancer tyyppistä joten vapaatakin on mukavasti. Välillä on taloudellisesti tiukkaa mutta sitä kompensoi vapaa-aika, joka sattuu yleensä kesäaikaan ja vuodenvaihteeseen eli saan olla kuopuksemme kanssa kaikki lomat kotona ja myös aikaa itselle on mukavasti.
Useat tuttuni ovat kommentoineet elämään jokseenkin niin, että minulla on käynyt hyvä tuuri tai elämäni on ollut helppoa. Mutta näinhan asia ei pelkästään ole vaan kaikki perustuu siihen, että olen uskaltanut lähteä "tutusta ja turvallisesta" kohti tuntematonta mutta mielenkiintoista ja mielekästä. Aina jotakin menettää kun tekee isoja ratkaisuja mutta useimmiten tilalle saa jotakin paljon enemmän.
4 vuotta sitten mulle ei jääny muuta kun etunimi ja sotu jokunen vaateriepu entisestä elämästä kun vaihdoin elämän suuntaa. oli 20v henkisesti ja ruumiillisesti väkivaltaista avioliittoa takana, 3 -vuorotyötä monta vuotta (joskus 9 yötä peräkkäin kun en uskaltanut sanoa ei kun pelkäsin ettei enää pyydetä pätkätyöhön). sitten mulle riitti enkä ole päivääkään katunut vaikka velkaa on liikaa kuin kymmenelle kamelille kantaa. nykyään olen se mitä haluan. jonkinlainen myöhäishippi: teen tatuointeja elääkseni, käsitöitä, harrastan mitä haluan, teen koruja, nautin säästä kuin säästä, maalaan tauluja, nykyinen puoliso on taiteilijasielu, muusikko, ja annamme toisillemme tilaa tehdä mitä haluamme (ja koti on sen näköinen) ja en tarkoita tässä seksielämää koska olemme uskollisia toisillemme. mitä muuta voi nainen toivoa... siitä aivopestystä kanasta on pitkä matka tähän nykyiseen naiseen joka eilen täytti 45 mutta elämä maistuu. rohkeutta sinulle! meissä on voimaa!