Kalastajat

Viime aikoina Vuoksen varrella on riittänyt kalastajia, mutta nyt on hiljentynyt.
Taas on Vuoksen kalanistuttajat toimineet todella järkevästi. Vajaassa kahdessa viikossa on istukkaat vedetty urakalla pois ja mahdolliset turistit ja paikkakuntalaiset virkistyskalastajat saavat pyytää tyhjää.
Eikö todellakaan ole mahdollista rauhoittaa Vuoksea siksi aikaa,että kalat ehtisivät toipua järkytyksestä ja levittäytyä virtaan.
Seuraavalla istutuskerralla laittakaa lehteen ilmoitus, että kaikki halukkaat voivat mennä ryöstökalastamaan eikä pelkästään ne, jotka saavat tietonsa hevosmiesten tietotoimistosta.
Vielä helpommalla pääsee, kun pyytää tulemaan suoraan istutuspaikalle muovikassin kanssa, ja jokaiselle annetaan kolme kalaa. Näin vältytään siltäkin, ettei kukaan ota enempää, kuin on sallittu, kuten nykyään tapahtuu.
1700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ajelin tänään pyörällä vuoksen vartta ja kyllä siellä oli muutama kalastajakin, vaan eipä enää näkynyt taimenia rannalla niin kuin niitä viime viikon alussa oli kasapäin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kadonneet kirjoitti:

Viime aikoina Vuoksen varrella on riittänyt kalastajia, mutta nyt on hiljentynyt.
Taas on Vuoksen kalanistuttajat toimineet todella järkevästi. Vajaassa kahdessa viikossa on istukkaat vedetty urakalla pois ja mahdolliset turistit ja paikkakuntalaiset virkistyskalastajat saavat pyytää tyhjää.
Eikö todellakaan ole mahdollista rauhoittaa Vuoksea siksi aikaa,että kalat ehtisivät toipua järkytyksestä ja levittäytyä virtaan.
Seuraavalla istutuskerralla laittakaa lehteen ilmoitus, että kaikki halukkaat voivat mennä ryöstökalastamaan eikä pelkästään ne, jotka saavat tietonsa hevosmiesten tietotoimistosta.
Vielä helpommalla pääsee, kun pyytää tulemaan suoraan istutuspaikalle muovikassin kanssa, ja jokaiselle annetaan kolme kalaa. Näin vältytään siltäkin, ettei kukaan ota enempää, kuin on sallittu, kuten nykyään tapahtuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu