Sinulle äiti josta tuntuu, että mikään ei luonnistu, jonka vauva itkee normaalia enemmän, syö yöllä vaikka ei pitäisi, ei vielä ryömi tai ole aina yhtä hymyä. Opettele nauttimaan teidän arjesta ja äläkä aina usko että muilla on paremmin. Itsellä takana tosi raskas 7kk:tta ja vasta nyt helpottaa. Vaikkakin lapsi nousee tukea vasten seisomaan ja on sen tiimoilta todella vahdittava, mutta ne raastavat huudot ovat jääneet. Tätä parempaa äitienpäivälahjaa en olisi voinut saada.
Kun lapsi tulee alkaa myös naisen kasvu äidiksi. Minua alkoi helpottamaan vasta sitten kun osasin löysätä omia vaatimuksiani. Annoin mahdollisuuden meidän perheelle ja meidän tavoille, aikatauluille eli meidän "normaalille". Olin jossain vaiheessa niin väsynyt että neuvolakäynneillä vain itkin ja yhden kerran sanoin jopa miehelle että annetaan tämä lapsi pois koska minä en enää jaksa. Mutta jokainen valvottu yö, jokainen rauhoitettu itku tasoitti tietä tälle päivälle. Tuntuu pahalle sanoa että nautin äitiydestäni vasta nyt.
Voimia kaikille äideille!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.