siitosurokset

Niin, eli haluaisin tiedustella siitosuroksiin liittyvistä asioista asiantuntevilta ihmisiltä. Miten on, jos omistaa uroskissan ja käyttää sitä siitosuroksena pari kertaa. Jos kyseessä on rotukissa niin, miten pentujen hinnan jako menee. Saako uroskissan omistaja pentujen myyntihinnasta osan? Ja jos saa niin minkä verran?
4344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ensinnäkin, käytettävän uroksen on oltava siitostasoinen eli se ei saa olla rekattu "Ei kasvatukseen"-merkinnällä. Samoin, jos myyntisopimuksessa on kissa merkitty lemmikkitasoiseksi, ei se ole tarkoitettu kasvatukseen. Jos näin tehdään, syyllistytään sopimusrikkomukseen.

Siitosuroksen omistajan on tehtävä siitosuroksen omistajan sopimus. Ja jotta sen voi tehdä, on oltava rotukissayhdistyksen jäsen.

Siitosuroksella on oltava ennen toisen pentueen astumista siitoshyväksyntä. Se on joko näyttelyssä siitostarkastusluokan kautta saatu, tai ex-arvostelutulos avoimessa luokassa. Tai sitten todistus siitä, että uroksen kolme jälkeläistä on saavuttanut ainakin CH-tittelin.

Siitosurokselta vaaditaan yleensä vähintään FeLV- ja FIV- sekä sienitestit ennen jokaista astutusta. Lisäksi perustestejä on veriryhmämääritys. Rotukohtaisesti on sitten lisää testausvaatimuksia, kuten PKD tai HCM. Ja nämä siis maksaa siitosuroksen omistaja.

Astutusmaksut ovat aina kahden osapuolen sovittavissa. Rotuyhdistyksillä on olemassa astutuksen suositushinnat, joita aika laajalti, ainakin kotimaisten linjojen ollessa kyseessä, noudatetaan. Puolipitkäkarvoissa n 80-130€/pentu mahdollinen hyppymaksu päälle korvaamaan uroksen omistajalle aiheutuneita kuluja (ruokinta, siivous jne). Pentujen myyntihintaan ei uroksesn omistajalla ole mitään oikeutta.

Äänestä
  • Kiitos näistä tiedoista! :)

    Äänestä

  • kisuli.. kirjoitti:

    Kiitos näistä tiedoista! :)

    Tuli vielä mieleen, että miten on jos ostaa oman uroksen pennun, niin onko se silloin saman hintainen kuin normaalistikkin vai saako sen halvemmalla.

    Äänestä

  • kisuli.. kirjoitti:

    Tuli vielä mieleen, että miten on jos ostaa oman uroksen pennun, niin onko se silloin saman hintainen kuin normaalistikkin vai saako sen halvemmalla.

    Tuota ei voi tarkkaan sanoa, mutta yleisemmin tuollaiset asiat sovitaan kasvattajien kesken.

    Olen kuullut että muutama (mukaanlukien minä itse) eivät ns. ota siitoskäyttömaksua kissastaan, vaan tällä tavoin maksattavat tulevan pennun hinnan sillä. En kuitenkaan usko että jos otat 300e astutuksesta ja haluat pennun vielä halvemmin, niin toinen osapuoli suostuu (tai mistä minä tiedän, jos lämpimät suhteet niin voihan niin käydäkin :) )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kisuli.. kirjoitti:

Niin, eli haluaisin tiedustella siitosuroksiin liittyvistä asioista asiantuntevilta ihmisiltä. Miten on, jos omistaa uroskissan ja käyttää sitä siitosuroksena pari kertaa. Jos kyseessä on rotukissa niin, miten pentujen hinnan jako menee. Saako uroskissan omistaja pentujen myyntihinnasta osan? Ja jos saa niin minkä verran?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu