Tutti

Miten opetan 2,5 kk vauvani imemään tuttia? Ei vaan huoli, ei millään. Irvistelee vaan ja itkee jos laitan tutin suuhun. On ottanut rinnan tutikseen ja lutkuttaa sitä tuntitolkulla, maitoa riittää kyllä.
5729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

lapset eivät ime tuttia. Ei meidänkään esikoinen.

Kaksi nuorempaa kyllä vähän, mutta siis huomattavan vähän. Tarjottiin kyllä, mutta kun ei kelvannut.

Äänestä

Ei vauvan tarvitse imeä tuttia, jos se ei halua. Se kyllä pärjää ilmankin.

Suosittelen, että lakkaat antamasta rintaa tutiksi. Annat vauvan imeä vain silloin, kun on ruoka-aika. Mutta ei "tuntikausia", kuten tekstissäsi sanoit. Ei sittenkään, vaikka maitoa tulisikin riittävästi. Jatkuva ruoan saaminen lihottaa vauvaa turhaan jo alusta asti, vauvan ruoansulatus menee helposti sekaisin, jos mahassa on jatkuvasti paljon ruokaa ja vauva oppii ihan turhaan sen, että kaikki tyydytys elämässä tulee vain suun kautta ja ruoan muodossa.

Äänestä

Hei. Eipä kaikki vaavelit huoli tuttia ollenkaan, eikä se ole mikään paha asia. Meillä poju ei syö tuttia, pukkaa vaan pois. Hänellä on tutin asemassa unirätti, joka tuo lohtua ja rauhoittaa.
Oikeastaan parempikin, kun ei opi mussuttamaan kokoajan tuttia.
En kyllä suosittele tissiä tutin korvikkeeksi, et saa sitä tapaa pois millään, ja siinäpä sitten ollaan, kun lohduksi ei kelpaa kukaan muu...
Kokeile antaa lohduksi vaikka harso, tms. jonka voi vaihtaa uuteen ja puhtaaseen samanlaiseen sen likaannuttua.Meillä harso on unikaveri, lohtu ja lelu, helppo ja halpa, mutta silti se rakkain, joka kulkee mukana kylät ja neuvolat.

Äänestä

jos vauva ei halua tuttia, miksi tyrkytät???
eivät kaikki vauvat halua tuttia ja on aivan älytöntä tyrkyttää!!!

Äänestä

Meillä vaavi ihastui alussa äidin pikkusormeen. Enkähän minä nyt voinut jatkuvasti sohvalla sormi vaavin suussa istuskella. Tutti siis hankittii. Ekaks ostettiin apteekista semmoinen ensi tutti kun niin kovasti kehuivat et tämä on juuri oikea ihan pikkuiselle.

No meidän vaavi ei tuosta tiennyt vaan sylki sen aina pois ja äidin sormi maistui paremmalle. Neuvolassa sitten neuvoivat et monet vauvat pitävät semmoisista litteistä tuteista.

Ostimme sit seuraavaksi MAM- tutteja jotka on litistetty molemmilta puolilta ja johan alkoi kelpaamaan. Niitä sit aina tarvittaessa mussutetaan. Eikä kyllä mitenkään kokoaikaa, hyvin tulee nykyään jo toimeen ilmankin.

Kerran reissussa sit huomasimme et kas tutti jäikin kotiin. Ostimme tietty uuden, mut vahingossa semmoisen joka olikin litistetty vain toiselta puolelta ja toiselta oli pyöreä, eipä kelvannut ei sit millään.

Joten kokeilemalla eri malleja saattaa löytyä se oikea. Itse ei kannata huvituttina toimia, pitäähän sun joskus sieltä sohvanpohjalta noustakkin.

Onnea metsästykseen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti kirjoitti:

Miten opetan 2,5 kk vauvani imemään tuttia? Ei vaan huoli, ei millään. Irvistelee vaan ja itkee jos laitan tutin suuhun. On ottanut rinnan tutikseen ja lutkuttaa sitä tuntitolkulla, maitoa riittää kyllä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu