sisäänpäin kääntynyttä porukkaa nuo amstaffien kasvattajat, ensin luvataan pentu olet toisena listalla sitten kun pennut syntyy niin en voi sinulle myydä pentua. Minulla on ollut aikaisemmin amstaffi n. 5 vuotta sitten mutta jouduin luopumaan siitä perhesyiden takia. kasvattaja oli ottanut yhteyttä tän edellisen amstaffin kasvattajaan joka oli ollut ilmeisesti sitä mieltä et ei kannata myydä minulle pentua. kasvattajat vissin täällä suomessa kyselevät toisiltaan kenelle voi myydä pennun, mutta onneksi näitä koiria saa myös ulkomailta eikä vain suomesta...
on ne
hemuli72
3300
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sehän on selvä että kasvattaja haluaa kuulla edellisen koiran kasvattajan mielipiteen sinusta. Minusta ihan oikein toimittu. Enempää kasvattajasta tietämättä, ainakin tässä asiassa tuntuu asialliselta toiminnalta.
kyllä oltiin entsen kasvattajan kanssa kaverii mut ei enää kun teki tälläisen tempun, ei halunnut et saan lupaavaa pentuu.
että kasvattajat pitävät keskenään yhteyttä, vältytään siltä ettei pennut joudu koteihin missä ne pistetään kiertoon. Tai ainakin yritetään välttyä.