Luin ensimmäistä kertaa Suomi24:ssä kirjoitettuja kommentteja Elisasta ja hämmästyin, kuinka hirveän suivaantuneita kommentteja Elisasta esitetään. Hämmästynyt olin siksi, että huomasin, etten olekaan ollut yksin kokemuksineni.
Omat kokemukseni Elisan "laskutuksesta": 1. Pari vuotta sitten, kun modeemikaappaus oli suht tuntematon käsite laajan yleisön tietoisuudessa, modeemini kaapattiin, ja sen kautta joku rikollinen puhui mm. lähi-itään, kauko-itään ja Afrikan saarivaltioihin 350 euron edestä. Tiedustellessani laskuni huimaa hintaa Elisalta, langan päässä oli äkäinen nainen, joka sanoi heti ensimmäiseksi, että "sinun on kyllä maksettava se lasku". Hmmm...ei ehkä kohteliainta asiakaspalvelua. Maksoin laskun, koska elämässä on muitakin asioita, jotka täytyy hoitaa, enkä jaksanut tehdä asialle sen enempää. Modeemikaappaukset olivat aivan varmasti Elisan tiedossa, mutta kätsyimpää firman kannalta oli vain kovistella asiakasta ja käskeä hänen maksaa. Myöhemmin asia on sitten myönnetty pikku hiljaa ja Elisa on ruvennut ottamaan asiasta edes jonkinlaista vastuuta varoittamalla kaappausuhasta. 2. Hankin laajakaistan pari vuotta sitten. Avaus 0 euroa, modeemi kaupan päälle, kaiken piti olla todella helppoa. Asiakkaan ei mainoksen mukaan tarvinut kuin odotella kotonaan asennushenkilön yhteydenottoa. Asennushenkilö soittikin sitten kohtuullisen ajan puitteissa "asennuskeskuksesta", että on nyt asentanut liittymäni. Liittymä vain ei toiminut. Liittymää testailtiin puolin ja toisin moneen kertaan, ei vain toiminut. Mies sanoi keskuksesta, että pitäisi toimia, mutta kun ei toiminut. Tuleeko hän sinne? Olin jotenkin jo aavistanut, että 0 euron aloitusmaksu ilmaisine modeemeineen olisi unta vain. Mitä muutakaan voin tehdä, kun linjat eivät toimineet kuin sanoa, että no tule nyt sitten. Asentaja testaili kotonani linjoja, sanoi aina välillä, että pitäisi kyllä toimia ja vähän ajan kuluttua sanoi, että nyt toimii. Lasku 15 minuutin työstä muistaakseni 69 euroa (eli vanhassa rahassa 414 markkaa. Jos haluan vielä vääntää veistä haavassa, maksun voi kertoa 4:llä - 15 minuutin työ - asentajan taksa oli 1656 markkaa per tunti.) Toimenpidekuitissa luki: ei vikaa/toimii. Kohtuutonta asiakasta kohtaan!
Kiitos, kun sain purkaa asian tässä terapeuttisessa sessiossa. Sen jälkeen olen ollut suht koht tyytyväinen Elisaan. Syy, miksi olen Elisan asiakas on, että olen ollut Helsingin Puhelinyhdistyksen asiakkaana aikojen alusta asti, ja Elisa on edesmenneen yhdistyksen jatkumo. Epäilen myös, että Elisa ei harjoita yksin tällaista asiakaspolitiikkaa vaan kyse on pitkälti ajan hengestä. Moraali rapistunut, tyhjiä lupauksia, ei kunnon palvelua, rahat pois asiakkailta tehokkaasti.
En tiedä, muuttuisivatko asiat palveluntarjoajaa vaihtamalla, mutta nyt aion kuitenkin tarkastella muitakin vaihtoehtoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
tietenkin pidän ja niistä saatavilla osingoilla
maksan puhelut johonkin muuhun firmaan.