Urkinta & Piraatit

MB sivulla oli oikeuden päätös jotta kun oli yrittänyt scannailla portteja hakkerointi mielessä oli saanut tuomion.
Mun mielestä jos touhu on näin yksipuoleista että on mahdollistettu tunkeetumisia toisten koneisiin niin Piratismi on myös sitten hyväksyttyä myös.
5356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mitenkähän ihmeessä tämä liittyy piratismiin?

Hakkeri skannaa avoimena olevia portteja toisen koneesta ja saa siitä tuomion. Ihan oikein. Asian voisi rinnastaa vaikka siihen että yrittää omatekoisilla avaimilla avata jonkun toisen omistaman asunnon ovea.

Piratismihan on taas laitonta kopioimista ja kopioiden levittämistä ilman että tekijä saa siitä maksua. Yhtiö käyttää vuosia aikaa ja maksaa palkkaa sadoille työntekijöille. Sitten kun tuote saadaan markkinoille, kopioidaan se surutta käyttöön, eikä yhtiölle jää markkaakaan. Kauanko luulet yhtiöiden tekevän uusia ohjelmia markinoille?

Äänestä
  • yksityishenkilöllä on kuitenkaan varaa hankkia kaupallisia versioita ohjelmista joita haluaisi vaan mielenkiinnon vuoksi kokeilla.

    Jos puhutaan softapiratismista, en usko että ohjelmien "laiton" levitys vähentää niiden myyntiä, koska harva kuitenkaan viitsii alkaa tekemään bisnestä laittomilla softilla.

    Elokuva -ja pelipiratismi on sitten oma lukunsa jonka ymmärrän oikeaksi ongelmaksi valmistajien kannalta. Sekin on nykyään netin kehittymisen myötä tullut ihan liian helpoksi ja halvaksi harrastukseksi. Ketä tästä sitten pitäisi syyttää?

    Jokainen voi itse alkaa miettimään omalta kohdaltaan minkälainen moraali tällaisissa asioissa itsellä on. Imuroinko netin kautta ilmaiseksi 100 elokuvaa (käytännössä ilman mitään riskiä kiinnijäämisestä koska tuhannet muut tekevät sitä samaa koko ajan) vai ostanko alkuperäisenä a 25 euroa. Jos kyseessä on esim. 15-vuotias opiskelijänörtti ei liene vaikea arvata kumpaa tekniikkaa käytetään...

    Eli jos joku asia määrätään laittomaksi niin sitä pitää myös pystyä valvomaan ja siitä pitää rangaista niin ettei ihmisille jää sellaista käsitystä, että ei se haittaa vaikka tätä tekeekin ja se on olevinaan laitonta.

    Äänestä

  • Kaveri on ilmeisesti lukenut MiroBitistä hienoja sanoja, kuten "piratismi" ja "porttiskannaus" ja seonnut korteissaan :D

    Portteja skannaamalla tuskin saat piraattisoftia käsiisi ja piraattisoftat eivät ole sen enempää syyllisenä porttien skannaamiseen, kuin mitkään muutkaan.

    Äänestä

laitonta ja mikä on lähestulkoon maan tapa. Sovitaan vaikka, että piratismi on laitonta.

Tosin kaikki jotka nettiä vähänkään enemmän ovat harrastaneet tietävät kuinka yleistä ja helppoa esim. tiedostojen (elokuvat, pelit, softat) vaihto on.

Maassamme on siis useita tuhansia jos ei kymmeniä tuhansia piratismiin isossa mittakaavassa sortuvia tietokoneharrastajia joiden taltuttamiseksi ei ole olemassa mitään teknistä keinoa vaikka päättäjät kuinka sitä haluaisivat.

Äänestä

Tehdäämpä nyt pari asiaa selväksi:

_Piratismi_ on kopion myymistä, eli myyjä ottaa siitä rahaa. Tämä on aina laitonta.

Audiolevyn kopiointi ei ole laitonta, sen polttaminen lähipiirille (käsittää 5-8 kopiota) ei ole laitonta. Musiikin imuttelu netistä ei ole laitonta, jakaminen on.

Porttiskannailu ei liity mitenkään tekijänoikeuksiin ja skannaus _ilman lupaa_ on aina kiellettyä. Skannauksen aiheuttamat lisäkustannukset firmalle voivat olla huomattavat ja tekijä on helppo saada edesvastuuseen tekosistaan.

Ja tässä Mikropiltin jutussa 17v harrastelija oli hakenut porttiskannerilla proxyä pankin koneesta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


OK ?! kirjoitti:

MB sivulla oli oikeuden päätös jotta kun oli yrittänyt scannailla portteja hakkerointi mielessä oli saanut tuomion.
Mun mielestä jos touhu on näin yksipuoleista että on mahdollistettu tunkeetumisia toisten koneisiin niin Piratismi on myös sitten hyväksyttyä myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu