Lämpöpenkki kurkulle

aloittelija, innostunut sel...

Avomaankurkkua ajattelin kokeilla kasvimaalla. Puutarhakirjasta luin ohjeen että kaivetaan kuoppa(tai pieni "oja") kanankakkaa pohjalle, märkiä olkia ja turvetta kummuksi ja siihen voisi istuttaa siemenet. Ajattelin kuitenkin esikasvattaa taimet.
Milloinka tuo penkki pitäisi tehdä että olisi sopivan lämpönen taimille? Kauanko menee että se kuumavaihe on ohi.
Kertokaa muutakin avomaankurkusta =)

3

1253

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kurkulle

      Minä olen kasvattanut avomaankurkkua monena vuonna, aina ensin taimikasvatan niissa pienissä muoviruukuissa, juuri tänään aion laittaa ruukkuihin siemenet. Kurkkupenkkinä minulla on kohopenkki, ympärillä täytyy olla tilaa molemmin puolin metrin verran sillä kurkku rönsyää voimakkaasti. Kurkku on hyvin arka pakkasille joten taimet istutan ulos vasta kun pakkasia ei enää tule, tai kylmän yön uhatessa peitän harsolla. Hyvin muokattuun maahan teen kunnon reiän, kanankakkaa reikään vähän multaa kakan päälle, taimi pois ruukusta ja maahan. Sitten ei muuta kuin odotellaan satoa, kastellaan kuivana aikana hyvin, kurkku tarvitsee paljon vettä. Teepä muuten tarpeeksi pitkä penkki ja kasvata pari kesäkurpitsan tainta siihen, hoito-ohjeet kuten kurkulla. Minulla oli neljä kesäkurpitsan tainta ja sain satoa niin että tein pikkelsiä ja jaoin kurpitsoita tutuille vaikka kuinka. Tietysti pitää olla suotuisan lämmin kesä, että hyvin onnistuu. Mutta kokeile, se on hauskaa puuhaa.

      • kasvimaan tekijä

        Onkohan näin että lämpöpenkki on tarkotettu vain, jos kylvää siemenet suoraan avomaalle kesäkuun alussa, kuten tuossa puutarhakirjassa oli neuvottu, että muuten riittää tavallinen penkki taimille.


    • kylvänyt avomaan kurkun suoraan penkkiin - harso päälle ja hyvin ehtii tulla kurkkuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      132
      1264
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      66
      820
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      638
    5. 59
      637
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      513
    8. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    9. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      497
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe