Mulla on ollut hieman vaikeita hetkiä elämässäni noin 9 vuotta eli siis olen 15 vuotias poika joten ongelmani ovat alkaneet 1. luokasta lähtien. Se koskee koululiikuntaa. Ensimmäiset 5 vuotta taistelin ja kestin kaikki tunnit kunnes romahdin. Minulla todettiin depressio joka johtui koululiikunnan tuoman ahdistuksen ja pelon vaikutuksesta. Olin silloin jo hieman lihava ja masennuslääkkeiden myötä ruokahaluni kasvoivat ja minulla todettiin myös lievä pakonomainen syömishäiriö. Eli söin ahdistukseeni joka johtui siitä että aloin sairaanoloisesti pelkäämään koululiikuntaa koska minua kiusattiin ja haukuttiin epäonnistumisien takia, ei ollut ystäviä enkä pärjännyt joukkuepeleissä.
Kunnes aloin yrittää itsemurhaa 5.luokalla. Olin sairaalassa 3kk. Sen jälken sain vapautuksen liikunnasta mutta vain kuukaudeksi. 6-luokan tunnit suoritin kai sitten vähän myöhemmin syksystä alkaen. Sitten 7 luokalla kestin vain sen syksyn kunnes romahdin uudestaan. Yliannostuksia ja viinaa, kiloja kertyi 15kg lisää. JOuduin sairaalaan 8-luokan alussa joka oli pisin hoitoni 7kk mielisairaalassa. Lääkärit eivät löytäneet vastausta ongelmiinii vaan yrittivät tuhota elämäni jolloin sain suuremman ahdistuksen koska en ollut heidän mielestään liikunnasta vapautuksen arvoinen. JOuduin valehtelemaan itseni ulso sieltä koska perheenitilanne vaikeutui huomattavasti pakkohoitoni myötä ja olin sairastumassa entistä vakavemmin itsemruhayritysten myötä. Pääsin kotiin ja yritin tappaa itseni moneen kertaan koska olen ruma, lihava, poika ja jonka kanssa kukaan ei halua olla kaverina. Messengerissä ja palstoilta sain uusia ystäviä ja tutustuin omiin luokkalaisiini. Olen edelleenkin kotona, en lastenkodissa enkä sinne suostu.
Olen saanut todella hyviä mesekavereita luokkalaisistani mutta he eivät halua puhua mulle koulussa.
Uusi elämä alkoi kun sain vihdoinkin vapautuksen liikunnasta tosin epävirallisesti koska fyysistä vamma minulla ei ole. Olen saanut olla rauhassa 9.luokan.
Koulussakaan minulla ei mene pahemmin (keskiarvo 8,7 en ole tyytyväinen), mutta ei ole kavreita eikä kukaan halua puhua vaikka yrittäisinkin ja minun on vaikea aloittaa keskustelu koska en keksi hyvää puheenaihetta.
En päässyt haluamaani lukioon koska en mielestäni ollut tarpeeksi hyvä ja masennus iski taas. Minulla oli vain yksi hakutoive enkä mennyt valintakokeeseen vaikka ihmiset sanoivat että varmasti pääsen ja olen lahjakas. En itse ollut sitä mieltä koska haluan olla täydellinen. Jään siis kotiin vuodeksi miettimään elämääni ja katson mitä tapahtuu. Haluaisin amikseen mutta sielläkki on liikuntaa nin kuin lukiossa joten en pysty tajuamaan kuinka saisin jatketua epävirallista vapautustani tulevissa oppilaitoksissa.
valtakunnallisten kokeiden tulokset menviät perseeseen. En saanut matikasta kuin 6 vaikka saan yleensä 9 tai 10 kokeesta. Ruotsista 7 vaikka numeroni on 10, fysiikasta 8, mutta en ole siihenkään tyttyväinen, enkusta 8 ja raivosin kaksi viikkoa tuloksen takia, 9 kemiasta josta olen ylpeä mutta koska koe oli helpo minun olisip itänyt saada vähitnään 10-.
MUTTA itse ongelmaan. Kuinka saan painoni pudotettua jos en pysty siarauteni ja lääkkeiden syömisen halua voimistavan vaikutuksen takia laihtumaan edes vaikka pystyisin harrastamaan liikuntaa?UImista rakastan ja kävelyä, mutta en pysty rumuuteni ja lihavuuteni takia menemään uimahalliin vaan uin kesäisin mökillä.
En pysty harrastamaan joukkupelejä, ainaostaan kaksinpelejä, mutta minulla ei ole isää, ystäviä tai ketään jonka kanssa voisin harrastaa esim. tennistä tai sulkapalloa joista pidän. Kaikenlisäksi henkilön tulisi olla sairaalan tutkimusten mukaan sellainen jonka kanssa pystyn hyväksymään nolot tilanteet ja epäonnistumiset.
Kaikenlisäksi asumassani paikassa harrastumahdollisuudet ovat melkein nolla. Jos joutuisin keskelle jalkapallomatsia niin saisin paniikkikohtauksen ja viiltäisin ranteeni auki. Näin on valitettavasti käynyt usein vuosia sitten koululiikuntautnnin jälkeen kun menin kotiin hyväkkäsin leipäveitsellä itseeni ja vahingoitin itseäni.
Minulla on kissoja ja koiria joita käytän ulkona, tosin epäsäänöllisesti. Minulla ei ole aikaa, joudun opsikelemaan viikonloput ja vapaa-ajat. En siis hedi mitään muuta kuin istua paikallani ja kärsiä lihavuudesta joka lisääntyy ja rumuudestani.
Eli siis olen n. 165-166 cm pitkä (en ole varma mutta noissa mitoissa suurinnpiirtein) ja painan melkein 90kg. Miten saan kilot pois jos en pysty laihduttamaan liikunnan avulla kun liikuntaa en pysty harrastamaan kuin keäsisin tehokkaammin uimalla? Haluan tosissani laihtua mutta lääkkeeni nostavat ruokahaluani eikä niitä voi vaihtaa koska saisin psykoosin tai vakavemman kohtauksen.
Voiko ruokahalua tasapainottaa ruoan himoa alentavilla lääkkeillä? mutta en ole varma voinko syödä masennuslääkkeitä sellaisten kanssa eikä niitä varmaan anneta alaikäisille.
Toivoton tilanne. Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Kunnes aloin yrittää itsemurhaa 5.luokalla. Olin sairaalassa 3kk. Sen jälken sain vapautuksen liikunnasta mutta vain kuukaudeksi. 6-luokan tunnit suoritin kai sitten vähän myöhemmin syksystä alkaen. Sitten 7 luokalla kestin vain sen syksyn kunnes romahdin uudestaan. Yliannostuksia ja viinaa, kiloja kertyi 15kg lisää. JOuduin sairaalaan 8-luokan alussa joka oli pisin hoitoni 7kk mielisairaalassa. Lääkärit eivät löytäneet vastausta ongelmiinii vaan yrittivät tuhota elämäni jolloin sain suuremman ahdistuksen koska en ollut heidän mielestään liikunnasta vapautuksen arvoinen. JOuduin valehtelemaan itseni ulso sieltä koska perheenitilanne vaikeutui huomattavasti pakkohoitoni myötä ja olin sairastumassa entistä vakavemmin itsemruhayritysten myötä. Pääsin kotiin ja yritin tappaa itseni moneen kertaan koska olen ruma, lihava, poika ja jonka kanssa kukaan ei halua olla kaverina. Messengerissä ja palstoilta sain uusia ystäviä ja tutustuin omiin luokkalaisiini. Olen edelleenkin kotona, en lastenkodissa enkä sinne suostu.
Olen saanut todella hyviä mesekavereita luokkalaisistani mutta he eivät halua puhua mulle koulussa.
Uusi elämä alkoi kun sain vihdoinkin vapautuksen liikunnasta tosin epävirallisesti koska fyysistä vamma minulla ei ole. Olen saanut olla rauhassa 9.luokan.
Koulussakaan minulla ei mene pahemmin (keskiarvo 8,7 en ole tyytyväinen), mutta ei ole kavreita eikä kukaan halua puhua vaikka yrittäisinkin ja minun on vaikea aloittaa keskustelu koska en keksi hyvää puheenaihetta.
En päässyt haluamaani lukioon koska en mielestäni ollut tarpeeksi hyvä ja masennus iski taas. Minulla oli vain yksi hakutoive enkä mennyt valintakokeeseen vaikka ihmiset sanoivat että varmasti pääsen ja olen lahjakas. En itse ollut sitä mieltä koska haluan olla täydellinen. Jään siis kotiin vuodeksi miettimään elämääni ja katson mitä tapahtuu. Haluaisin amikseen mutta sielläkki on liikuntaa nin kuin lukiossa joten en pysty tajuamaan kuinka saisin jatketua epävirallista vapautustani tulevissa oppilaitoksissa.
valtakunnallisten kokeiden tulokset menviät perseeseen. En saanut matikasta kuin 6 vaikka saan yleensä 9 tai 10 kokeesta. Ruotsista 7 vaikka numeroni on 10, fysiikasta 8, mutta en ole siihenkään tyttyväinen, enkusta 8 ja raivosin kaksi viikkoa tuloksen takia, 9 kemiasta josta olen ylpeä mutta koska koe oli helpo minun olisip itänyt saada vähitnään 10-.
MUTTA itse ongelmaan. Kuinka saan painoni pudotettua jos en pysty siarauteni ja lääkkeiden syömisen halua voimistavan vaikutuksen takia laihtumaan edes vaikka pystyisin harrastamaan liikuntaa?UImista rakastan ja kävelyä, mutta en pysty rumuuteni ja lihavuuteni takia menemään uimahalliin vaan uin kesäisin mökillä.
En pysty harrastamaan joukkupelejä, ainaostaan kaksinpelejä, mutta minulla ei ole isää, ystäviä tai ketään jonka kanssa voisin harrastaa esim. tennistä tai sulkapalloa joista pidän. Kaikenlisäksi henkilön tulisi olla sairaalan tutkimusten mukaan sellainen jonka kanssa pystyn hyväksymään nolot tilanteet ja epäonnistumiset.
Kaikenlisäksi asumassani paikassa harrastumahdollisuudet ovat melkein nolla. Jos joutuisin keskelle jalkapallomatsia niin saisin paniikkikohtauksen ja viiltäisin ranteeni auki. Näin on valitettavasti käynyt usein vuosia sitten koululiikuntautnnin jälkeen kun menin kotiin hyväkkäsin leipäveitsellä itseeni ja vahingoitin itseäni.
Minulla on kissoja ja koiria joita käytän ulkona, tosin epäsäänöllisesti. Minulla ei ole aikaa, joudun opsikelemaan viikonloput ja vapaa-ajat. En siis hedi mitään muuta kuin istua paikallani ja kärsiä lihavuudesta joka lisääntyy ja rumuudestani.
Eli siis olen n. 165-166 cm pitkä (en ole varma mutta noissa mitoissa suurinnpiirtein) ja painan melkein 90kg. Miten saan kilot pois jos en pysty laihduttamaan liikunnan avulla kun liikuntaa en pysty harrastamaan kuin keäsisin tehokkaammin uimalla? Haluan tosissani laihtua mutta lääkkeeni nostavat ruokahaluani eikä niitä voi vaihtaa koska saisin psykoosin tai vakavemman kohtauksen.
Voiko ruokahalua tasapainottaa ruoan himoa alentavilla lääkkeillä? mutta en ole varma voinko syödä masennuslääkkeitä sellaisten kanssa eikä niitä varmaan anneta alaikäisille.
Toivoton tilanne. Toivottavasti joku jaksoi lukea.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo itselläni ei ole noita oireita mitä sulla ainoastaan lihavuus painan 131 kg ja pitkä olen 175 cm
Joo olen 18v poika
Laihdutuksessa 90% on ruokavaliota, 10% liikuntaa. Tarvitseeko ruokahalua välttämättä vähentää, jos vain söisit sellaista ruokaa, joka ei kerrytä rasvaa? Jätä pois valmisruoat, sipsit, karkit, jäätelöt, pikaruoat, pizzat, limut, yms. yleensäkin kaikki hyvä :) Jos olet sipsiholisti, korvaa sipsit vihanneksilla ja käytä samaa dippiä kuin sipsien kanssa. Tuhat kertaa parempaa, eikä niistä tule sitä rasvaista ähkyä, joka tulee sipseistä. Noita voi myös napostella ihan pitkin päivääkin (esim. kukkakaalia, parsakaalia, porkkanaa, lanttua, kirsikkatomaatteja, kurkkua). Yritä myös juoda n. 2 litraa vettä päivässä, se nopeuttaa aineenvaihduntaa (muut juomat eivät käy, sen on oltava puhdasta vettä).
Yksi hyvä niksi on myös se, että syö jotain pientä 2-3 tunnin välein. Jätä välistä lämpimät ruoat ja muista aamiainen! (90% ihmisistä, jotka jättävät aamiaisen syömättä, on ylipainoisia). Pieni annos ruokaa (leipä, hedelmä, pieni kulho riisiä ja jotain lisukkeeksi, pieni lautasellinen keittoa, mielikuvitus on rajana) muutaman tunnin välein; näin vältät nälän tunteen ja aineenvaihduntasi kiihtyy. Samoin sorrut harvemmin ahmimaan, koska mahassa on koko ajan jotain. Ja syöminen pitää lopettaa pari tuntia ennen nukkumaanmenoa.
Liikunnasta: kävely on hyvä harrastus. Jos olet aamuvirkku, kävely on parasta aamuisin klo 6-7, kun ketään muuta ei ole näkyvissä, on sopivan vilpoista ja saa rauhassa yksikseen kävellä. Itsekin harrasta paljon pelkkää kävelyä ja sauvakävelyä, saa hengitettyä raitista ilmaa, tulee liikuttua ja saa samalla pohtia maailmanmenoa. Kävely on harvinaisen tehokas liikuntalaji, kunhan muistaa kävellä reippaasti. Ja kun joka päivä kävelee, kunto kasvaa hiljakseen ja voi olla, että kesällä jaksat jo juosta lenkkisi, jos aloitat ajoissa.
En kyllä usko, että ongelmasi johtuvat painosta tai liikunnasta vaan jostain aivan muusta, minkä sitten kompensoit liikuntaan. Kun painosi lähtee putoamaan, älä oleta sen ratkaisevan kaikkea. Tietysti on hyvä, että saat tuloksia ja pystyt kehittämään itseäsi, mutta anna itsellesi myös mahdollisuus epäonnistua. Kukaan ei ole täydellinen, kukaan ei ole paras, ja jotta jossakin asiassa pystyy olla hyvä, ensin täytyy mokata. Jokainen meistä on hyvä voittaja, mutta todella harva on hyvä häviäjä, ja kun osaa oikeasti hävitä ja kasvaa siitä, vasta silloin on valmis voittamaan.
Pohdit paljon huonoja numeroitasi ja surkeaa keskiarvoasi. Näinhän sinä ne ajattelet? Tiedän henkilön, joka pääsi peruskoulusta alle kutosen keskiarvoalla. Tämä henkilö valmistui juuri (on 24v) ensimmäiseen ammattiinsa (amis), eikä se ole vaikuttanut hänen elämäänsä mitenkään. Hän on onnellisesti naimisissa ja saa kohta lapsen. Numerot ovat vain numeroita, kukaan ei tule kysymään IKINÄ, mikä oli kemian numerosi kahdeksannella luokalla. En tarkoita, että pitäisi tyytyä huonoon numeroon, vaan että huonosta numerosta oppii ja lukee sitten seuraavaan kokeeseen paremmin. Eikä mikään tietty koulu tai koulutus tee kenestäkään onnellista. Onnelliseksi voi tehdä itsensä vain omilla valinnoillaan, hyväksymällä itsensä ja elämällä oikeaa elämää. Se ei tarkoita, että pitäisi olla jossakin paras tai täydellinen, riittää, kunhan on tarpeeksi hyvä itselleen. Voit ruoskia itseäsi selkään ja itkeä, mutta enemmän tulosta saat aikaan, kun hyväksyt itsesi ja kehität niitä osa-alueita, jotka kehittämistä vaativat. Et mennyt valintakokeeseen, koska pelkäsit, ettet pääsisi läpi. Mutta nythän et sitä ikinä saa tietää. Jos epäonnistuu, aina voi yrittää uudelleen, mutta jos et anna itsellesi edes mahdollisuutta epäonnistua, et voi olettaa onnistuvasi.
Voi miten ne lääkärit on taas niin snobeja! Sun pitäis ottaa jonnekkin yhteyttä.Lääkäriin joka kuuntelis sua!! Toivottavasti sun elämäs kääntyy parhain päin! :) Etttä kaikki jaksaakin kiusata muita ylipainosta!!
Itselläni on anoreksia bulimiakausilla höystettynä, paino on nyt 168/43...
Olen myös painanut joskus ihan liikaa.
Tahdon vain tällä sanoa että laihduta valvotusti, sillä sekin voi mennä yli. Varsinkin kun kärsit selvästi muistakin psyykkisistä ongelmista.
Ravintoterapeutti, painonvartijat?
Syömishäiriöt ovat äärettömän vaikeita hoidettavia, myös ahmimishäiriö, joka sinulla todennäköisesti on. Syömishäiriöt myös saattavat muuttaa muotoaan, anorektikoistakin tulee suurella todennäköisyydellä bulimikkoja, kun anoreksia on hieman laantunut. Lihomisen pelko on jotain niin suurta.