Ei tule nyt mieleen muita ruotsinsuomalaisia kuin Lars Leevi Laestadius joka kirosi television. Suomenruotsalsia taas on yllin kyllin, suomen 10 rikkaimmista miehistä jopa 4 taisi olla ruotsinkielisiä. Suomen ulkomailla tunnetuin suomalainen on Linuxin isä Linus Torvalds eikä suinkaan räikkönen. Urheilussakin löytyy kasottain suuria suomenruotsalsia maailmantähtejä...
Miten voi olla että jos ruotsinsuomalaisia on nyt kerran yhtä montaa kun suomenruotsalsia niin tunnettuja suomenruotsalaisia on kuitenkin satoja kun taas tunnettuja ruotsinsuomalaisia ei juuri löydy?
Tunnettuja ruotsinsuomalaisia?
32
7838
Vastaukset
- slussenin sissit
Slussenin sissit ovat varmasti eräs ihan tunnetuimmista ruotsin suomalaisten joukossa. Ja sitten se kuuluisa Kauhavalainen!
- Haele Se Lassi
Slussenin sissit olivatkin vertaansa vailla. Siinä oikein kunnon jätkiä perr...
Käytiin ostamassa viinaakin jo 71 vuonna ekakertaa kyseisiltä tyypeiltä.
Älyttömän rauhaarakastavia ja muutenkin mukavia tyyppejä. Ei ollu koskaan mitään hankaluuksia heidän kanssaan.
Slussenilla ja lähistöllä oli muuten helekutin hyviä kuppiloita 70-luvulla ja olivat myöskin auki aamuun saakka. Kansainvälistä meininkiä,sano Siirakki.
- tiedä.
Itse olen ruotsinsuomalainen enkä tunnettu. Oletko sinä ruotsinsuomalainen? Oletko tunnettu?
Kumma muuten että ihminen jolla on itsetunto puoliksi maassa ja toinen puoli avohoidossa usein haluaa ratsastaa oman kansallisuutensa muilla kansalaisilla. "Teillä ei oo ketään, meillä oli Kekkonen". Itse kuuluisuuksien aika eikä kiinnostus ei riitä tähän muiden siivellä elvistelyyn, he tekevät sitä työtä mikä tekee heistä tunnettuja. Tällä en tietenkään tarkoita mitään BigBrother-julkkuja vaan kansainvälisesti ansioituneita ammattilaisia eri aloilta. - Julma Jussi
kuka on ruotsin tunnetuin suomalainen..!?!
"1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta joka ei halunnut(?!) oppia ruotsia, on talot poltettava ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä.
Kaikkiaan suomalaisia oli Ruotsissa hyvin paljon. Yksistään Tukholmassa 1600-luvun lopulla asui lähes 3 000 suomalaista.
Myöhemmin metsäsuomalaiset unohdettiin, kunnes Carl Axel Gottlund ryhtyi ajamaan heidän asioitaan. Tällöin, 1800-luvun alkupuolella, heitä arvioitiin olevan 40 000, joista 14 000 asui Vermlannissa. Gottlund perusti heille 3 metsäsuomalaista seurakuntaa: Juvanniemi, Lautasalmi (Lekvattnet) ja Kirveskangas (Norra Finnskoga). Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen".
http://www.suomiseurat.se/Finska/frames.html
Onko ruotsalaisia kohdeltu näin Suomessa? - missä minä asun
on kunnan rikkain henkilö supisuomalainen nainen.
- Pakka Pekka
Kaikkihan Pekan tietää ympäri maailmaa,siellä Suomessa taas olla tavan mukaan ajasta jäljessä eikä kukaan tajua mistään mitään.
Pekastahan on monta juttua,tässä yks:
Pekka är hos doktorn:jak e så jävla trött jämt, sänner mej utmattad varje dak.Doktorn:Beskriv din dag så ska vi se vad vi kan göra?
Pekka säger...Vaknar lockan suu o nullar sääringen,äter frukost o nullar sääringen,åker joppet.Hem på lunch o nullar sääringen,joppar åker ,äter mittak,nullar sääringen.Tittar tefe,lägge mej,nullar tre kånger.
Doktorn leer:...du kanske själv har nån ide varför du e trött?
Pekka svarar:jak vet inte...kaske de kan pero på allt småronkande på joppet?- Hähähähähähääääääääääääää!!...
HAHHAHHAHHAHHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- Pakka Pekka
ANSÖKAN TILL PRÄST
Då jak såk i annons att ni sökte vinskspråkika brästen,dänkte jak,joppet är mitt!
Jak har pra meriter sen titikare,nu jak räkna tom
-Krundskola klass 1,2,3,4,5,6 och halva suan
-Konvimerat
-Joppet:jak har inte joppat på syrka förut men jak har varit me på kusinens pekravning
-Jak är van att plattra vädret,så jak nog predika pra
- jak är också jäveln på planda krokkar,så jak kan servera nattvarten
NU JAK UNDRA?
Lönen,me mina meriter grävs en hök lön,ganske 40000kr/månad och sänstepil kräver jak.Saap aero samma som syrkoherden har,jak dror nämliken på jämlikhet.
Jak har kått många gurser,nu jak räkna tom
-säljgurs halva feckan
-ABF-gurs,lär dig spela jitarr för nupörjare
-tatautpildning
-utpildning för olika porrmaskiner,så jak är tuktig på att porra om nåke ramlar ner så kan jak porra upp det igen
Jak ser fram att vå åka på mer gurser helst till Nutpy,där är pra drak med ristiprud och parn-lickan.Jak tycka om liv på luckan.
Hoppas ni kan pestämma snappt,stämplingen tar snart slut.Dveka ej,nästa vecka har jak säkert nåt nutt på kång,typ innepandi.
En månad senare
Hej!
Nu jak pörja pli VÖRPANNAT.Dredje veckan och ingen anställningspevis.Ganske tax och galla in fakket.
Sefen ska ganse passa sig,de vinns lakkar även för en sef! Nå jak ska inte drassla in mäj i nåkra långdrakare.
Jak sänker lönen 5000:- och tar para en mersa 190.
Pästa hälsningen vrån Pekka - Taiteen ystävä
Näitä on ainakin asunut Ruotsissa: Esa-Pekka Salonen, Okko Kamu, Pentti Saarikoski, Lasse Pöysti, Jörn Donner, Birgitta Olsson taitaa vieläkin asua täällä.
Jari Litmanen potkii palloa Malmössä, puhumattakaan monesta muusta urheilijasta, jotka hankkivat paremmin täällä kuin Suomessa.- Sillinpää
lisää nimiä kirjoitti:
Wikipediasta löytyy lisää nimiä:
http://sv.wikipedia.org/wiki/Kategori:Sverigefinländareasu tääl kans.
- Saijonmaa
Sillinpää kirjoitti:
asu tääl kans.
pyöri enempi täällä kuin Suomessa?
- Julma Jussi
Saijonmaa kirjoitti:
pyöri enempi täällä kuin Suomessa?
Arjakin ole ulkona tästä keskustelusta per määritelmä koska lukeutuu suomenmaalaisiin.
Hänhän oli pyrkimässä Suomen eduskuntaan SFP:n listallta muutamaa vuosi sitten.
- paljonkin
Niitä on vaikka kuinka paljon mutta ruotsalainen on sivistyneisuudessään ottanut ne omikseen ja antanut ruotsalaisen nimen. Samaa on tehty Suomessakin ruotsalaisten toimesta, annettu täyssuomalaisille ruotsalaisia nimiä. Tämä oli ihan jokapäiväistä armeijan leipiin pakotetuilla. Jonku sukupolven jälkeenhän kaikki näitä ei muista. Onneksi on olemassa sukututkijoita joiden avulla paljon on tullut selville.
Tage Erlander (taitaa olla Ruotsin pitkäaikaisin pääministeri, tämä nuoremmalle väelle tiedoksi) , Dan Andersson ja Svennis on muutama esimerkki. Suomessa tällaiset miehet olisivat suomenruotsalaisia mutta Ruotsissa vastaavasti näiltä on riistetty se suomalaisuus.
Jos samaa teemaa puidaan niin Ruotsissa menestyvä ulkolainen on heti ruotsalainen kun taas rivimiestä kutsutaan maahanmuuttajaksi.
Tässä se suuri ero onkin kun suomenruotsalainen kutsuu itseään suomenruotsalaiseksi olematta ollenkaan selvillä kuinka se geneettinen puoli on. Tämä suomenruotsalainen voi hyvinkin varmasti olla vain kielensä vaihtanut suomalainen. Jos hänellä tämä on tiedossa niin häntä voi hyvinkin kutsua petturiksi.- Nimenvaihto
Turha kutsua petturiksi, jos vaihtaa nimen. Jokaisella nimenvaihtajalla on oma syynsä siihen.
Joskus on kätevämpi käyttää ruotsalaista nimeä. Ei tarvitse koko ajan tulla diskriminoiduksi.
Kyllä se tulee kuitenkin esille että on suomalaista sukupuuta. Eikä ne suomalaiset välitä yhtään niistä rivimiehistä. - Lilla My
Pitävät edesmennyttä Tove Janssoniakin riikinruotsalaisena, vaikkei hän koskaan Ruotsissa asunutkaan. Hänen taiteilijavanhempansa syntyivät kyllä Ruotsissa. Siis hän oli aika "uusi" suomenruotsalainen.
Kun kävi Kom.vuxia. täällä ruotsinopettaja oli kiinnostunut, luimmeko paljon Runebergiä Suomessa. Tuskin olin kuullut koko nimeä! - etilmeisesti
Lilla My kirjoitti:
Pitävät edesmennyttä Tove Janssoniakin riikinruotsalaisena, vaikkei hän koskaan Ruotsissa asunutkaan. Hänen taiteilijavanhempansa syntyivät kyllä Ruotsissa. Siis hän oli aika "uusi" suomenruotsalainen.
Kun kävi Kom.vuxia. täällä ruotsinopettaja oli kiinnostunut, luimmeko paljon Runebergiä Suomessa. Tuskin olin kuullut koko nimeä!Et ollut kuullut nimeä Runeberg?
Osasitko lukea kun aloitit Komvuxin?
- niitä
esim. Juha Valjakkalaa ei kukaan ole unohtanut, vaikkon nimi eri tänä päivänä ja Mark Levengood.
- Julma Jussi
suomenmaalanen joten eipäs sekoiteta lyhytkalloisiin !
- siinä luulossa
Julma Jussi kirjoitti:
suomenmaalanen joten eipäs sekoiteta lyhytkalloisiin !
että hän asuu Ruotsissa, Gardellin siippana.
- Julma Jussi
siinä luulossa kirjoitti:
että hän asuu Ruotsissa, Gardellin siippana.
näin on, mutta määritelmänä ruotsinsuomenmaalainen eikä ruotsinsuomalainen. Kaikki SFP:n käsikirjan mukaan.
Joskus aikoja sitten Mark itse esitteli itsensä ruotsinsuomalaisille jossain SR:n ohjelmassa, eikä se ollut erityisen mairittelevaa kuunnella.
Joten ei mielestäni sovi tunnettujen ruotsinsuomalaisten joukkoon.
Yhtä kaikki, Valjakkalankin kaltaisia kuuluisia ruotsalaisia löytyy vuosien varrelta vastapainoksi, jos vaan sellaisten listaamiseen tarvetta löytyy. - Voitit
Julma Jussi kirjoitti:
näin on, mutta määritelmänä ruotsinsuomenmaalainen eikä ruotsinsuomalainen. Kaikki SFP:n käsikirjan mukaan.
Joskus aikoja sitten Mark itse esitteli itsensä ruotsinsuomalaisille jossain SR:n ohjelmassa, eikä se ollut erityisen mairittelevaa kuunnella.
Joten ei mielestäni sovi tunnettujen ruotsinsuomalaisten joukkoon.
Yhtä kaikki, Valjakkalankin kaltaisia kuuluisia ruotsalaisia löytyy vuosien varrelta vastapainoksi, jos vaan sellaisten listaamiseen tarvetta löytyy.ensimmäisen erän.!
- katrifan
Voitit kirjoitti:
ensimmäisen erän.!
Saanut hiukan kuuluisuutta viime aikoina :)
- Täältäjostain
katrifan kirjoitti:
Saanut hiukan kuuluisuutta viime aikoina :)
Pitääkö paikkansa, että ne hankkiutuivat Katri Linnasta eroon, koska tämä olisi harmonisoinut hieman suomenruotsalaisten ja ruotsinsuomalaisten statusta?
Häiritsikö ruotsalaisia kenties ihan hieman sellainen ajatus, että ruotsinsuomalaiset saisivat nauttia samanlaisesta statuksesta kuin mistä suomenruotsalaiset saavat nauttia? - Grönbacka
Julma Jussi kirjoitti:
näin on, mutta määritelmänä ruotsinsuomenmaalainen eikä ruotsinsuomalainen. Kaikki SFP:n käsikirjan mukaan.
Joskus aikoja sitten Mark itse esitteli itsensä ruotsinsuomalaisille jossain SR:n ohjelmassa, eikä se ollut erityisen mairittelevaa kuunnella.
Joten ei mielestäni sovi tunnettujen ruotsinsuomalaisten joukkoon.
Yhtä kaikki, Valjakkalankin kaltaisia kuuluisia ruotsalaisia löytyy vuosien varrelta vastapainoksi, jos vaan sellaisten listaamiseen tarvetta löytyy.Mark Levengood oivalsi menestyksen salaisuuden, kuten "Svinalängojen" kirjoittaja. Alakoski oli nimi.
Joo, kertokaa suomalaisista oikein alaarvoisia kertomuksia, niin Ruotsalainen korva kallistuu kuulemaan. Se on vaatimus!
Siten kirjoitetaan menestykirjaa ja -elokuvaa.
Näin suomalaiset pidetään häpeässä matolla.
Minä muuten pidin suomalaisen nimeni Ruotsissakin.
Täällä vain otin suvun vanhan sukunimen ennen sen suomalaistettua.
Ihan piruuttani käytän sitä kaunista nimeä tällä palstalla! ;-DDD
- Lisää tulossa
Mitä tulee Katri Linnaan, niin DO:sta on tulossa toinenkin suomalainen (tosin nuorempi nainen) ...
Pankaapa merkille.
Huh huh. - Myöhässämut
Muusikot Sami Sirviö, Markus Mustonen ja Harri Mänty soittaneet mm. Kent-yhtyeessä.
- Per-kel
Lill Lindfors :*
- Skånepåg
Stefan Ingves , Stina Ekblad :)
- Lallinpoeka
Sune Mangs :)
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä642116Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721722Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2431389Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371337Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 811186
- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3571126Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3291103