Jeesus ja minä
Pelko on saatanan käyntikortti. Minun elämässäni noita käyntikortteja on
iso nippu: pelkään pimeää, pelkään esiintymistä, pelkään sairauksia, pelkään isokenkäisiä, pelkään kevytkenkäisiä, pelkään tulevaisuutta, pelkään kuolemaa. Jos pelko antaisi siivet, olisin huippulentäjä.
Minun Taivaani on kahvilan pöytä, kuin Ylva Eggehornin runossa. Siinä istumme
Jeesus ja minä. Meillä on edessä pullo Coca Colaa, kahvikupit tai miksi ei ihan
reilu punaviinipullo, koska Jeesuksen seurassa sitä uskaltaisi varmaan juodakin
pälyilemättä tai liikaa humaltumatta.
Pääasia on kuitenkin se Jeesuksen seura, Jumalani läsnäolo. Eikä Jeesus sanoisi: ”Nyt minun täytyy mennä, moi!” Ei, Jeesus olisi kanssani. Me olisimme yhdessä siinä meidän pöydässämme ja jatkaisimme yhdessä aikanaan matkaa, enkä minä tuntisi enää koskaan itseäni pelokkaaksi tai yksinäiseksi.
’Piispojen Taivas’ on hartauskirja ja matkakirja meille kaikille, jotka pelkäämme ja kaipaamme. Meille, jotka haluamme enemmän ja uskomme tai ainakin aavistamme: Jumalalla on vastaus. Jeesus on tie meitä varten.
Kun olin siunaamassa äitiäni Östersundomin kappelissa tammikuussa 2000 meillä oli tilaisuudessa paljon musiikkia. Virsien aikana oli hyvä itkeä.
Ehkä sittenkin virsiä oli liian vähän. Sairastuin selkäkipuihin, sain munuaiskivikohtauksia muutaman kerran. Olin varma, että kuolen ja pelko sai ylivallan. Vaikka selkäkivut talttuivat, ja munuaiskivut hävisivät, niin pelko jäi päälle. Kuoleman, syövän ja kaiken pimeän pelko.
Luin Raamattua, etsin lohduttavia hartauskirjoja, rukoilin ja itkin.
Kirjoja lohdutuksesta ja taivaasta ei kovin paljon löytynyt – ainakaan rakkaan kansankirkkomme piiristä. Tämän takia kirjoitin kirkkomme piispoille ja ortodoksikirkon arkkipiispalle ja pyysin kirjoituksia Taivaasta.
Kiitos kaikille piispoille, arkkipiispa Johannekselle, muille kirjoittajille.
Minua ainakin lohduttaa se, että olemme niin samanlaisia isojen asioiden edessä:
avuttomia Jumalan lapsia, jotka kaipaavat Isän syliin. Ja näin on varmasti hyvä.
Yhdessä toisten veljinä ja sisarina, yhteisellä matkalla pelotkin tuntuvat pienemmiltä ja Jeesus…kyllä Hän on tullut vierelle – jäädäkseen ja opastaakseen. Perille asti.
http://www.karjalohjanseurakunta.fi/
www.radiodei.fi
www.kotisatama.net
www.tv7.fi
Pelko on saatanan käyntikortti. Minun elämässäni noita käyntikortteja on
iso nippu: pelkään pimeää, pelkään esiintymistä, pelkään sairauksia, pelkään isokenkäisiä, pelkään kevytkenkäisiä, pelkään tulevaisuutta, pelkään kuolemaa. Jos pelko antaisi siivet, olisin huippulentäjä.
Minun Taivaani on kahvilan pöytä, kuin Ylva Eggehornin runossa. Siinä istumme
Jeesus ja minä. Meillä on edessä pullo Coca Colaa, kahvikupit tai miksi ei ihan
reilu punaviinipullo, koska Jeesuksen seurassa sitä uskaltaisi varmaan juodakin
pälyilemättä tai liikaa humaltumatta.
Pääasia on kuitenkin se Jeesuksen seura, Jumalani läsnäolo. Eikä Jeesus sanoisi: ”Nyt minun täytyy mennä, moi!” Ei, Jeesus olisi kanssani. Me olisimme yhdessä siinä meidän pöydässämme ja jatkaisimme yhdessä aikanaan matkaa, enkä minä tuntisi enää koskaan itseäni pelokkaaksi tai yksinäiseksi.
’Piispojen Taivas’ on hartauskirja ja matkakirja meille kaikille, jotka pelkäämme ja kaipaamme. Meille, jotka haluamme enemmän ja uskomme tai ainakin aavistamme: Jumalalla on vastaus. Jeesus on tie meitä varten.
Kun olin siunaamassa äitiäni Östersundomin kappelissa tammikuussa 2000 meillä oli tilaisuudessa paljon musiikkia. Virsien aikana oli hyvä itkeä.
Ehkä sittenkin virsiä oli liian vähän. Sairastuin selkäkipuihin, sain munuaiskivikohtauksia muutaman kerran. Olin varma, että kuolen ja pelko sai ylivallan. Vaikka selkäkivut talttuivat, ja munuaiskivut hävisivät, niin pelko jäi päälle. Kuoleman, syövän ja kaiken pimeän pelko.
Luin Raamattua, etsin lohduttavia hartauskirjoja, rukoilin ja itkin.
Kirjoja lohdutuksesta ja taivaasta ei kovin paljon löytynyt – ainakaan rakkaan kansankirkkomme piiristä. Tämän takia kirjoitin kirkkomme piispoille ja ortodoksikirkon arkkipiispalle ja pyysin kirjoituksia Taivaasta.
Kiitos kaikille piispoille, arkkipiispa Johannekselle, muille kirjoittajille.
Minua ainakin lohduttaa se, että olemme niin samanlaisia isojen asioiden edessä:
avuttomia Jumalan lapsia, jotka kaipaavat Isän syliin. Ja näin on varmasti hyvä.
Yhdessä toisten veljinä ja sisarina, yhteisellä matkalla pelotkin tuntuvat pienemmiltä ja Jeesus…kyllä Hän on tullut vierelle – jäädäkseen ja opastaakseen. Perille asti.
http://www.karjalohjanseurakunta.fi/
www.radiodei.fi
www.kotisatama.net
www.tv7.fi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eli tiivistettynä; pelkäät kuolemaa ja pelkäät elää täällä! Tuosta ajattelusta tulee hulluksi. Kyllä se Jeesuskin tiesi että elämä päättyy kuolemaan eikä sitä voi väistää. Unohda kuoleman ajattelu ja elä sitä elämää nyt minkä Jumala sinulle antoi!
Sä olet vainoharhainen pipipää. Uskonnot pitäisi kieltää lailla ja uskonnon paasaajat joutaisi vankilaan.
on vainoharhaista kuin mikä.
Kiva kun joku jaksaa evankelioida täälläkin, vaikka koko ajan lapioitaisiin paskaa naamalle.