olen nostanut tukea 30 opintopisteen verran mutta sain suoritettua vain 20 opintopistettä. tullaanko minulta perimään siis nuo kahden kuukauden tuet takaisin? vai huomaako sitä kukaan?
liikaa tukea/op määrä
palauttaako?
1470
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos tuen palauttaminen on taloudellisesti mahdollista, voi sen toki tehdä. Silloin ei kenelläkään ole nokankoputtamista. Jos aimmilta opiskeluvuosilta on suorituksia riittävästi tai jos olet ensimmäisen vuoden opiskelija, saattaa olla, että ensimmäisellä kerralla pientä opintopistevajausta katsotaan läpi sormien.
Pahmmissa tapauksessa tulet saamaan selvityspyynnön, johon on vastattava tai muuten tuki peruutetaan. Vastauksessa pitää selvittää, miksei opintopisteitä ole kertynyt tarpeeksi. Käytännössä lähipiirin lukuisten kokemusten perusteella ensimmäisellä kerralla lähes mikä tahansa selvitys hyväksytään. Vastaavan toistuessa ollaan jo huomattavasti tarkempia satuilujen kanssa.
Jos käy oikein kurjasti eikä selvityksiä uskota tai se ei tyydytä, saattaa olla, että tuen maksatus keskeytetään, kunnes siihen mennessä nostettuja tukikuukausia vastaava opintopistemäärä täyttyy.
Kuten sanottu, jos on aimmin ollut tuloksekkaampi tai jos kyseessä on ensimmäinen opiskeluvuosi, pikkuvajaukset eivät yleensä haittaa, joten ei kannata hätääntyä.