Pennun lenkitys

Minulla on nyt 10 vk pentu. Mielenkiinnosta kyselen että miten olette aloittaneet ulkoilut ja kuinka pitkiä/kauan ne on kerrallaan kestäneet? Me käymme kerran päivässä n. puoli tuntia kestävän metsässä tutkimus reissuja sekä tietysti ne lukuisat pissa/kakka reissut.. :) Milloin olette aloittaneet n. 1 h kestävät lenkitykset?
51912
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

lähinnä vain niillä pissa-kakka ulkoiluilla, samalla hetkisen ulkona pyörittiin ja tutustuttiin maailmaan.
Koira oli kuitenkin usein mukanamme esimerkiksi lähtiessämme tervehtimään ystäviämme yms.. Joten silloin koira sai kovasti tutustua kaikkeen mahdolliseen.
Kaikki lenkkeily tapahtui pennun jaksamisen mukaan. : )
En usko että tuo puolituntia on pennulle liikaa, jos ei näytä väsähtävän hirveästi, eikä sitä pakoteta kävelemään reipasta ihmisen tahtia vaan saa rauhassa nuuskutella ja tutustua.

Äänestä

vaihtelee pennun mukaan. Yleinen hyvä sääntö on,että pentu saa liikuntaa sen verran kuin se jaksaa liikkua. Ajallisesti on vaikea sanoa sopivaa määrää. Mutta kun on pennun kanssa ulkona, ei lähde kauas kävelemään, vaan pysyttelee siinä lähi-etäisyydellä, mikäli koira väsyy sen jaksaa kantaa kotia. Eli jos pentu liikkuu reippaasti ja touhottaa menemään lenkkiä voi jatkaa niin kauan kunnes se alkaa väsymään. Tällöin palataan kotiin.

Äänestä

itselläni ollut rotikka 7 vuotta. Kasvattaja kertoi, kuinka joku pennun ostaja oli soitellut kuulumisia, että "pennun kanssa voi tehdä reilun puolen tunnin juoksulenkkejä kun pentu oli puoli vuotias" parin vuoden päästä koira ei enää edes noussut seisomaan, kun oli luusto niin mennyttä..

Itse suosittelen ihan vaan niitä "tutkimusretkiä" lähimaastossa nyt, ja kunnon lenkkejä (esim 1h pituisia) vasta sitten reilun vuoden ikäisenä...antaa pennun kasvaa rauhassa ja luuston vahvistua .

Onnea että valitsitte niiiin ihana rodun kun rotikka on !!!!

Äänestä
  • Kyllä on täytynyt sitten olla pikkuisen jotain perinnöllistäkin vikaa, vaikka kuinka ½ vuotiaana juoksutetaan ½ tunnin lenkkiä,se YKSIN ei TODELLAKAAN vaikuta siihen että koirasta tulee jalaton.

    Suositus on että mahdollisimman paljon OMAEHTOISTA liikkumista pehmeällä pohjalla. Eli jos mahdollista pidä paljon vapaana esim. metsässä ja pelloilla. Toki remmiinkin tulee totuttaa mutta vapaana ollessa luoksetulo treenaantuu kuin itsestään. Mitä enemmän liikuntaa koiran ehdoilla jo kasvuvaiheessa, sen paremmin koira kehittyy ja lihakset tukee muun rangan kasvua KUNHAN koira pidetään sopivassa painossa.

    Huomaat kyllä kun koirasi jaksaa väsymättä tunnin lenkit. Oma urokseni tuli 9 kk. tunnin kävelyt ihan kepoisesti muiden mukana, tosin kunto olikin kasvatettu pikkuhiljaa vapaana juoksutettuna.

    Äänestä

  • fanja84 kirjoitti:

    Kyllä on täytynyt sitten olla pikkuisen jotain perinnöllistäkin vikaa, vaikka kuinka ½ vuotiaana juoksutetaan ½ tunnin lenkkiä,se YKSIN ei TODELLAKAAN vaikuta siihen että koirasta tulee jalaton.

    Suositus on että mahdollisimman paljon OMAEHTOISTA liikkumista pehmeällä pohjalla. Eli jos mahdollista pidä paljon vapaana esim. metsässä ja pelloilla. Toki remmiinkin tulee totuttaa mutta vapaana ollessa luoksetulo treenaantuu kuin itsestään. Mitä enemmän liikuntaa koiran ehdoilla jo kasvuvaiheessa, sen paremmin koira kehittyy ja lihakset tukee muun rangan kasvua KUNHAN koira pidetään sopivassa painossa.

    Huomaat kyllä kun koirasi jaksaa väsymättä tunnin lenkit. Oma urokseni tuli 9 kk. tunnin kävelyt ihan kepoisesti muiden mukana, tosin kunto olikin kasvatettu pikkuhiljaa vapaana juoksutettuna.

    nimenomaan PYÖRÄLENKEISTÄ, että koira juoksi pyöräilijän vierellä reilun puolen tunnin lenkkejä..ei kait kävelyssä mitään niin kamalaa oo. Ja luulen että kyseinen pyöräilijä on varmasti ajellut asfaltti tiellä....Mutt se sai ajattelemaan ja olemaan varovainen, ja meillä lonkat oli A/A ja kyynärät 0/0....Mutta samasta pentueesta ei tosin ollutkaan kyse. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias3 kirjoitti:

Minulla on nyt 10 vk pentu. Mielenkiinnosta kyselen että miten olette aloittaneet ulkoilut ja kuinka pitkiä/kauan ne on kerrallaan kestäneet? Me käymme kerran päivässä n. puoli tuntia kestävän metsässä tutkimus reissuja sekä tietysti ne lukuisat pissa/kakka reissut.. :) Milloin olette aloittaneet n. 1 h kestävät lenkitykset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu