Emokissa kuollut

Tapaus on seuraavanlainen eli emokissa on ollut kadoksissa jo kaksi päivää. Poikaset ovat vasta kuukauden ikäisiä. Osaavat kuitenkin jo onneksi syödä ruokaa. Emo on todennäköisesti jäänyt auton alle, koska ei ole ennen ollut näin kauan poissa.

Tuleeko pennuista normaalit ilman emoa? Minkälaista ruokaa niille kannattaisi syöttää? Entä luovutus; voiko ne luovuttaa aikaisemmin kuin vasta kolmen kuukauden kuluttua, kuten normaalisti?
7566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kissojen luovutusikä on 12vko, ei aikaisemmin. On tärkeää, ettet laske niitä maailmalle aikaisemmin, koska ne tarvitsevat sisarustensa seuraa, jotta ymmärtävät vähän kissojen käyttäytymistä. emo opettaa pennuille, miten niiden tulee suhtautua toisiin kissoihin ja ihmisiin. Jos sinulla on valinnan varaa niin myy pennut vain sellaisiin koteihin, missä jo on kissa, jolloin pennut oppivat toiselta kissalta kissojen tapoja.
Pennut täytyy opettaa hiekkalaatikolle, muuten niistä tulee epäsiistejä. Emo opettaa pennut automaattisesti hiekkikselle. Erillaisten ihmisten seura on tärkeää. kissoista saattaa tulla todella ihmisseurallisia ja ne saattavat olla hyvinkin riippuvaisia omistajistaan. Jotkut kissat korvaavat emon nisää lutkuttamalla ihmisten puseroita.

Äänestä
  • Ok, eli luovutusikä on se 3 kk, kuten olin ajatellutkin. Pentujen seurana on onneksi 7 kk:n ikäinen isoveli, jolta ne saa oppia esim. hiekkiksellä käynnistä :-) Käy siis emosta jossain määrin.

    Vielä jos joku osaisi sanoa, pitääkö pennuille antaa jotain erikoisravintoa tavallisen penturuoan lisäksi?

    Äänestä

  • Huolestunut kirjoitti:

    Ok, eli luovutusikä on se 3 kk, kuten olin ajatellutkin. Pentujen seurana on onneksi 7 kk:n ikäinen isoveli, jolta ne saa oppia esim. hiekkiksellä käynnistä :-) Käy siis emosta jossain määrin.

    Vielä jos joku osaisi sanoa, pitääkö pennuille antaa jotain erikoisravintoa tavallisen penturuoan lisäksi?

    moi.ei niille kissoille tarvitse tai siis ole ainakaan pakko antaa mitään lisäravinteita,kohan vaan saavat tarpeeksi monipuolista ruokaa...
    missä päin nämä kisut asustavat?
    huvikseni vaan kyselen...
    olisi kuitenkin kiva jos vastaisit. :)

    Äänestä

  • Huolestunut kirjoitti:

    Ok, eli luovutusikä on se 3 kk, kuten olin ajatellutkin. Pentujen seurana on onneksi 7 kk:n ikäinen isoveli, jolta ne saa oppia esim. hiekkiksellä käynnistä :-) Käy siis emosta jossain määrin.

    Vielä jos joku osaisi sanoa, pitääkö pennuille antaa jotain erikoisravintoa tavallisen penturuoan lisäksi?

    Emonmaidon vastiketta olisi hyvä juottaa penskoille. Sitä saa eläinlääkäriasemilta ja joistain apteekeista. Pennuille on hyvä antaa monipuolista ravintoa (esim. raakaa lihaa, merikalaa, hapanmaitotuotteita, kananmunaa ja laadukkaita valmisruokia eläinkaupasta) niin ne eivät ala nirsoilla isompinakaan. Muistathan madottaa pennut ajallaan.

    Pakko kyllä kysyä, että mitä imettävä emo teki ulkona? Kissaa kun ei missään tapauksessa saisi päästää imetysaikana yksikseen ulos, jo senkin takia että se saattaa tulla imetysaikanakin kiimaan ja tiinehtyä ennen kuin on ehtinyt edes kunnolla palautua edellisestä synnytyksestä. Nytkin emo saattaa hyvinkin olla riiuureissulla. Jos se tulee takaisin, leikkauta se mahdollisimman pian niin ei enää tarvitse tulevaisuudessa pennuista huolehtia.

    Äänestä

  • Huolestunut kirjoitti:

    Ok, eli luovutusikä on se 3 kk, kuten olin ajatellutkin. Pentujen seurana on onneksi 7 kk:n ikäinen isoveli, jolta ne saa oppia esim. hiekkiksellä käynnistä :-) Käy siis emosta jossain määrin.

    Vielä jos joku osaisi sanoa, pitääkö pennuille antaa jotain erikoisravintoa tavallisen penturuoan lisäksi?

    ottanut yhteyttä eläinlääkäriin? Kannattaisi kysellä neuvoja ammattilaiselta. Itse en uskalla alkaa neuvomaan, kun ei ole koskaan ollut kissanpentuja kasvatettavana noin nuorina. Mitä kissanpentujen hoidosta maalaisjärjellä pystyy päättelemään, varmaan osaat itsekin ottaa ne asiat huomioon, joten kehottaisin soittamaan eläinlääkärille ja vaikka viemään kisut tarkastettaviksi (nyt en muista miten kauan sanoit niiden olleen ilman emoa), jotta niiden terveydentila saadaan selville ja lääkäri antaa sitten hoito- ja ruokintaohjeita. Isoveljestä on varmaankin hyötyä muissa asioissa, mutta uroskissoilla ei ole kuitenkaan emoviettiä, selvähän se, joten eläinlääkäri osaa neuvoa myös miten kisuja tulisi "opettaa olemaan kissa". Toivottavasti kisut tulevat toimeen ilman emoa ja saavat kaikki hyvät kodit!

    Äänestä

vähän samanlainen ongelma paitsi että löysimme noin kuukauden ikäisen pennun yksikseen ulkoa ja emosta ei tietoakaan. Siinä keittelimme pennulle maissivelliä (jota saa kaupasta vauvojen ruokahyllyltä) ja annoimme äidinmaidon vastiketta ja pikkuhiljaa opetimme penturuualle.
Pennuille on saatavissa myös omia ruokia ja osta vaikka aluksi vauvojen purkkiruokia jolla totutat ne syömään vähän vahvempaa murkinaa. Pienet vatsat eivät kestä kovin vahvoja ruokia ja saavat ripulin aika helpolla.
Ja madota sitten ennen luovuttamista. meillä Ville ainakin tuli hyvin ihmisystävälliseksi koska annoimme paljon rakkautta ja läheisyyttä.

Äänestä

tarvitsevat oikeanlaista ruokaa, ei ihmislasten vastikkeita tai purkkeja. Onneksi ovat saaneet emolta ternimaitoa riittävästi ennenkuin emo katosi.

Itse käytän pennuilleni KMR-vastiketta (saa klinikoilta ja vaikka tilaamalla postitse Felinasta), Walthamilla on myös hyvä vastike. maitokaupan "kissanmaito" ei ole vastiketta joten sitä älä käytä näin pienille.

Näille nyt meillä oleville pennuille aloitin kiinteän ruokinnan 3 viikon iässä, käyttämällä Hill´s a/d purkkia löysättynä KMR-maidolla ja aluksi ruiskulla suuhun kunnes oppivat mitä se on ja mitä sille tehdään:D. Heti parin päivän kuluttua aloin antamaan paistijauhelihaa (pakastettu ensin) pieninä muruina suuhun ja sen annoin raakana. Pikkuhiljaa olen lisännyt valikoimaa, Whiskas junior, Whiskas pentupussit, Animonda pentupurkki, pakasteseitä (ensin kypsänä ja myöhemmin raakana). Raksut on esillä ja pennut saavat opetella niiden syömisen kun siltä tuntuu:D Joskus käy ensin niin, että pennut pitävät raksukuppia pissalaatikkona;)

Vaikka meillä pennuilla on emo paikalla koko ajan, aloitan silti kiinteän ruokinnan jo 3 viikon jälkeen. Nyt nämä ovat reilut 5 viikkoa vanhoja ja todella terhakkaita pikku riiviöitä joiden vatsat eivät ole olleet löysällä yhtään:D Ripuli on pienelle pennulle erityisen vaarallinen, joten ruoan on oltava vähintään huoneen lämpöistä, mieluiten kissan lämpöistä n. 38 C.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolestunut kirjoitti:

Tapaus on seuraavanlainen eli emokissa on ollut kadoksissa jo kaksi päivää. Poikaset ovat vasta kuukauden ikäisiä. Osaavat kuitenkin jo onneksi syödä ruokaa. Emo on todennäköisesti jäänyt auton alle, koska ei ole ennen ollut näin kauan poissa.

Tuleeko pennuista normaalit ilman emoa? Minkälaista ruokaa niille kannattaisi syöttää? Entä luovutus; voiko ne luovuttaa aikaisemmin kuin vasta kolmen kuukauden kuluttua, kuten normaalisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu