Minulle on jäänyt pahoista finneistä pitkin vartaloa rumia punaisia möykkyjä, jotka näkyvät selkeästi ja epäilen näitä keloideiksi. Ne tuntuvat myös ihon alla, mutta pahinta on miltä ne näyttävät ulospäin. Tämä rajoittaa myös pukeutumistani ja se on minulle suuri asia.
Voisiko näitä leikata ja paljonkohan toimenpide maksaisi?
Voisiko näitä leikata ja paljonkohan toimenpide maksaisi?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulisi leikkauksesta jäävän vielä pahemmat arvet, ehkä laserista voisi olla apua. Sitäpaitsi keloidi kasvaa lähes aina takaisin eikä finneistä mtn keloideja jää joten kyseessä lienee jokin muu "möykky". Monelta menee keloidit muut hieman harmittomammat arpipatit sekaisin.
Kyllä nuo ovat finneistä syntyneet. Ei tavalliset arvet minua niinkään haittaisi, kunhan pääsisin eroon noista möykyistä, ovat niin rumia...
ja veljelläni. Ne eivät katoa uusintaleikkauksissa, päinvastoin pahenee.
"Keloidi sukuun" kuuluvan kannattaa ennen leikkausta kertoa kirurgille että arpikasvua tulee. Silloin hän tietää leikata siihen malliin että arvesta jäisi mahdollisimman pieni arpi.
Finneistä jääneet keloidit ovat todella ikäviä, ja ikäviä muyös hoitaa. Niitä kun tuppaa olemaan siellä täällä. Vain poikkeustilanteessa keloidia hoidetaan leikkaamalla. Toimintaterapeutin ohjaamasta arpihoidosta on eniten apua, kun keloidi on tuore, mutta kannattanee kokeilla. Plastiikkakirurgia osannee parhaiten arvioiva sopivan hoidon arville,ja tarvittaessa ohjata toimintaterapeutin pakeille. Mahdollisten leikkausten yhteydessä kannatta informoida lääkäriä keloiditaipumuksesta. Sillä tuskin on merkitystä haavan pituuteen, mutta jälihoitoon enemminkin. Itse mieluummin otan pitkän ruman arven (tippaakan väheksymättä keloidiaongelmaa) kuin jonkin komplikaation, kun on yritetty tehdä toimenpide tavallista pienemmästä haavasta.
Keloidit ovat melkoisen harvinaisia suomalaisilla ja valkoihoisilla. Sinun tilanteessasi epäilisin dermatofibroomaa (=ihon hyvänlaatuinen sidekudoskasvain, voi syntyä esim. arpeen).
Aidoissa keloideissa on semmoinen paha homma, että vaikka niitä poistettaisiin, ne kasvaa muutamassa kuukaudessa takaisin. Fibrooma sen sijaan ei kasva/kasvaa niin hitaasti, ettet huomaa edes sen kasvavan.
Keloideilla on taipumus uusiutua jos ne poistetaan, useimmiten pahempana kuin alkuperäinen. Siksi oikean keloidiepäilyn poistaa aina plastiikkakirurgi, tarvitsee erikoistekniikkaa ja erikoisempia toimenpiteitä.
Mutta jos ne häiritsevät, mene lääkärin vastaanotolle. Saat melkoisen varmasti heti tiedon siitä, jos ne eivät ole keloideja. Lopullisen totuuden sitten kertoo patologin lausunto poistetusta patista.
tiedän aika monta keloidisukuun kuuluva ihmistä, ihan suomalaista. Dermatofibroomiakin tulee helpommin näihin sukuihin kuuluville.
Vituttaa kun potilas torpataan vastaanotolla tyyliin "ei sinulla voi olla sitä ja sitä kun se on niin harvinaista".
Arpajaisistako voitit lääkärinlupasi?
Ärsyttää kun jokapaikassa toitotetaan ei voi olla keloidi, ne on niin harvinaisia. onpas mullakin niitä kolme kappaletta! niistä on niin monia keskusteluja että.
Mulla hoidettiin keloideja antamalla niihin kortisoni-ruiske (siihen isompaan). Ne on halkaisijaltaan parin sentin kokoisia. Siihen isoimpaan tuli kipua, jonka vuoksi hoidettiin kortisonilla. Eipä se sitä pienentänyt, eikä mua ole enää haitannut ne.
Nuorempana (20 - vuotiaana) ne haittasi, mutta 15 vuotta vanhempana ei haittaa milläänsäkään! Eikä avoinkaula-aukkoisia eikä avoinselkäisiä puseroita tule pidettyä.
Tosin mulla leikattiin selkä ja todennäköisesti arpikudos painaa ja aiheuttaa kipua, estää selkäleikkauksen auttavan vaikutuksen (piti parantaa ahtaumasta johtuva rakon & suolen halvaus) mutta lääkärit ei tahdo tutkia, varsinkin kun on eläkeläinen.
Mutta niin mulle jäi arpikudosta myös muustakin leikkauksesta ja se ei parane. Ulkonäöllisesti se ei haittaa, mutta tuntuuhan se. Ja kun keloideja on, on herkkä tulemaan leikkauksesta myös arpikudosta.