Nuorena tuli hankittua metsästyskortti, asiaa auttoi isäukon painostus. Kävelin paljon metsässä mutta en koskaan pystynyt ampumaan eläimiä. Viimeinen metsäreissu haulikon kanssa oli 17 kesäisenä, menin pyy metsälle, viheltelin tunnin metsässä pillin, kun pyy vastasi läheltä, jatkoin houkuttelua ja yhtä-äkkiä huomasin että pyy oli maassa parinmetrin päässä. Juoksenteli pitkin poikin, yhdesti hyppäsi jalkanikin päältä.
sillä reissulla päätin että en enää pyssyn kanssa metsään mene, ennen kun kotiin palasin hakkasin haulikon palasiksi koivuun. Kun himaan palasin oli faija pahalla päällä kun pyssyn hajoitin, sanoin että pitää turpansa kiini tai sen tukin, ei sen jälkeen enää minua arvostellut.
nykyään tähtäilen eläimiä metsässä vain kameranlinssin läpi, ja saan nauttia mahtavista luonnon ihmeellisyyksistä. Metsästäjät saisivat etsiä itselleen uuden harrastuksen.
sillä reissulla päätin että en enää pyssyn kanssa metsään mene, ennen kun kotiin palasin hakkasin haulikon palasiksi koivuun. Kun himaan palasin oli faija pahalla päällä kun pyssyn hajoitin, sanoin että pitää turpansa kiini tai sen tukin, ei sen jälkeen enää minua arvostellut.
nykyään tähtäilen eläimiä metsässä vain kameranlinssin läpi, ja saan nauttia mahtavista luonnon ihmeellisyyksistä. Metsästäjät saisivat etsiä itselleen uuden harrastuksen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miksi pitäisi hankkia uusi harrastus jos sattuu tykkäämään vanhasta (metsästyksestä)
Ei ainakaan sen takia, että sinä et siitä pidä.
Ja jos metsästys tuntuu pahalta, niin sillon sitä ei kannata harrastaa.
Se on parrain, kun kaikki harrastaa sitä mistä tykkää ja mistä nauttii.
Aika surkeeta jos pitää metsästämistä sanoa harrastukseksi... Tappaminen ei ole harrastamista. Ruuan saa kyllä lähimarketista, metsäluonnosta voi nauttia ilman asettakin.
Miellätkö metsästämisen pelkästään tappamiseksi?
Itse olen himo " metsästäjä" ja yleensä ammun riistaa 2-3 eläintä vuodessa.
Minulle metsästys on hienoja tilanteita, latautumista arkea varten, aikaa olla itsekseni kaukana elämän kiireistä, öitä tulilla, kuunnella koiran haukkua pakkasaamuna ym..
Joskus kun palaan metsästä autolle, huomaan ettei panoksia ole ollut aseessa koko päivänä, eikä ampuminen olisi onnistunut, jos olisin yrittänyt.
Nautin silti myös laittaa ja syödä riista ruokaa.
Minulle metsästys on harrastus. Tappaminen ei. Sitä en harrasta.
...että ammuit ohitse ja suuttumuksesi sai särkemään haulikkosi. Sille sitten piti keksiä jokin selitys ;o)
Nyt voit tunnustaa tosiaisat ja jatkaa jaloa harrastusta.
aikoihin.
Jos pyy tulee muutaman metrin päähän ei sitä voi ampua haulikolla, eihän siitä jää mitään syötävää.
Ei metsästäjä ole niin tyhmä, että kuvittelee ampuvansa pyyn tuolla tavalla. Pojannappulat tekevät ajattelemattomuuttaan noin.
Olen viheltänyt pyitä monet kerrat mutta noin tyhmiä eivät sentään ole olleet, että kengänpäältä käyvät paskomassa, niillä on sentään hajuaisti.
" Kävelin paljon metsässä mutta en koskaan pystynyt ampumaan eläimiä"
Metsässä kävellessä ei näe kuin pikkulintuja. Todelliset riistaeläimet kuulevat kävelysi jo kaukaa, joten lueppa jokunen eräkirja lisää.
En ole yhtään eläintä ampunut vaikka harrastin 5 vuotta metsästystä! Vaikka kyllä tilaisuuksia oli.
Voi saatana. Olen kuvannut eläimiä jo 10 vuotta löytyy kyllä kokemusta. Olisit aivoillas lukenut juttuni, ei ollut aikomuskaan ampua lintua! On ollut metsässä semmoisi tapahtumia mitä et ikinä perkele asekädessä pääse. Älä ala kokeneempaasi neuvomaan! ps. Eläimiä kuvaan piilokojusta, on ollut karhuja, susia, kettuja, ahmoja ja paljon muuta. Montakohan näistä itse saatana olet nähnyt
ala-arvoinen vuodatus.
Jokainen tumpelokin osaa viedä raatoja metsään ja piilokojusta katsella puolikesyjä petoja mutta kysymyksessä oli metsässä kävely ja silloin pitää liikkua niin ettei sunkaltainen sitä osaa.
sinun olemassaolosta siellä kojussa?
Mun mielestä on eläinsuojelu rikos pahimmasta päästä asettaa haaskoja luontoon ja totuttaa petoja ihmiseen.
Vähintään 2-3 vuotta tiilenpäitä laskemaan.
lukea tietämättömien juttuja! En ole ikinä käyttänyt haaskoja kuvatessani eläimiä.. olen pystyttänyt kojuni semmoisiin paikkoihin missä pedot luontaisesti liikkuvat..Ja siitä että en muka ole kävellen metsässä päässyt lähelle petoja.. naamiopuvussa olen ollut mättäänpäällä kuvaamassa karhua! Eikä ollut mikään kesy eläin. Turha on minulle selvitellä metsän elämää! Olen siellä 300 päivää vuodessa, Joka vuosi jo 10 vuoden ajan!
..ja metsästäjien pitäis hankkia muu harrastus..hahhah..aika vitun paksua.
Näin taas kaupassa suuret kasat tapettuja perunoita ja banaaneja, se oli aivan surullista.Mee niitä kuvaamaan ja maanviljelijöille selittää että hankkikaa uus ammatti..heh
empatiaa muita kuin ittees kohtaan.
Etkä sinä mikään metsästäjä ole,kun et edes lakia noudata. Metsästäjät puhuvat "mätämunista" sinun kohdalla.
Sä jäät kiinni, ennemmin tai myöhemmin...
Ei ole mitään "todellisia" metsästäjiä.
Ja ne lakeja noudattavat ovat vain "lampaita,jotka määkivät laitumella".Ei ole typerämpää kuin noudattaa typerysten säätämiä lakeja harrastuksesta jota eivät edes harrasta.
Mikä on niin hienoa alistua toisten tahtoon?
kaunosieluinen. On hyvä harrastus kameralla metsästää eläimiä, mahtavaa kun saan eläimestä otoksen, ei ikinä unohdu.
Kyllä mä metsästän, se on mahtava harrastus en ikinä luovu siitä. Ihminen on metsästänyt iät ja ajat.