Vanhempi lapsi?

Onko jollain kokemuksia vähän vanhemman lapsen ottamisesta sijoitukseen? Tarkoitan nyt yli 12-vuotiasta lasta eli ihan teini-ikäistä?
Onko se edes mahdollista?

Toinen asia mikä tuli mieleen on se, että voiko sijaislapsien kanssa käydä ulkomailla? Meillä on huvila ulkomailla ja käymme siellä joka kesä. Voiko sijaislapsen ottaa mukaan?

Ja kolmas asia voiko sijaisvanhemmat käydä molemmat töissä? Siis jos lapsi on vähän vanhempi?
673533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 67

Vanhimmat

Viimeinen lapsi, joka on meille tullut sijoitukseen oli 13 vuotias. Nyt 15. Lapsella on myös jatkuvaa lääkitystä vaativa perussairaus.Hänen sos. työntekijälle oli sanottu, että turha hakea lapselle perhepaikkaa, laitokseen hän kuuluu. Ei kukaan ota noin vanhaa. No me otettiin ja aivan ihana lapsi saatiin.Kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Suhteet omiin biol. sukulaisiin toimii hyvin.

Olemme olleet kahden sijoitetun lapsen kanssa yhdysvalloissa. Hankittiin kunnalta englanninkielinen todistus siitä, että lapset ovat luvalla meidän mukana. Matkan aikana myös tarvittiin sitä lupapaperia, kun maahan mennessä virkailija kysyi, että kenen lapset. Sukunimet, kun olivat erillaiset. Passit hankittiin sos. työntekijän allekirjoituksella varustetulla luvalla. Omien vanhempien lupaa ei tarvita, mutta kaunis tapa on kertoa aikomuksistaan matkan suhteen lasten omille vanhemmille.

Kodin ulkopuolinen työ on ihan mahdollista. Palkkiot yleensä määritellään sen mukaan onko töissä vai ei!

Äänestä
  • Tapahtui suomalaisäidille Thaimaassa:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705176113940_uu.shtml

    Uskotteko sijarit vastaavassa tilanteessa toimivanne äidinvaistolla suoraan selkäytimestä, mietintäaikaa kun ei ole, tai lapsi on mennyttä. Jos uskotte, niin kadehdittavaa itseluottamusta teillä on.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tapahtui suomalaisäidille Thaimaassa:

    Normaalisti aikuinen pyrkii aina suojelemaan lasta jos vaara uhkaa. Suojelurefleksi laukeaa oli kysymys kenen lapsesta tahansa. Kerran olin Mannerheimintien varrella olevassa liikkeessä, kun liikkeen perältä juoksi pikkulapsi kohti avointa ulko-ovea, josta olisi päässyt kapean jalkakäytävän yli suoraan vilkkaalle autotielle -automaatisesti tartuin lasta kädestä ja aloin sitten tähyillä näkyykö lapsen vanhempia missään.
    Lapsen isä tulikin juosten liikkeen takaosasta ja vei lapsensa pois.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tapahtui suomalaisäidille Thaimaassa:

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200705176113940_uu.shtml

    Uskotteko sijarit vastaavassa tilanteessa toimivanne äidinvaistolla suoraan selkäytimestä, mietintäaikaa kun ei ole, tai lapsi on mennyttä. Jos uskotte, niin kadehdittavaa itseluottamusta teillä on.

    kohdalla äitirefleksit pelaa ihan samoin kuin omienkin. Luuletko, että vastaan taistelematta kukaan jäsi vaan lapsensa ryöstäjän perään katsomaan.
    En ole verenhimoinen, enkä väkivaltainen yleensäkään, mutta tiedän, että voisin tuollaisen ryöstäjän tappaa siihen paikkaan silmääkään räpäyttämättä, jos tilanne sen vaatisi lapsen pelastamiseksi, enkä edes katuisi tekoani. Tekisin saman kaikkien lasten vuoksi, ei tarvitsisi edes olla omani, kunhan on lapsi.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    No mitäs luulet amalia, luulenkohan tosiaan että kukaan jäisi vain lapsen perään katsomaan. Just joo, niinhän mä taas luulen kun sijareista on kyse. Ette näköjään ymmärrä mitä tarkoitan tai sitten teeskentelette tyhmempää kuin mitä ootte. Kyse kun ei ole halusta vaan kyvystä. Äidin kyvystä joka on äidille suotu ja muiden kohdalla se poikkeuskyky, jos sellainen jollain vieraalla on. Lukekaa lainaus ko. Iltapäivälehden artikkelista tässä:

    "- Yhtäkkiä tuo takaa tullut mies alkoi nopeuttaa askeleitaan, ja pojan kohdalla hän sieppasi tätä kädestä ja lähti juoksemaan, nainen kertoo
    "

    Kyse on siitä, että uskotteko te sijarit todella itseenne niin paljon, että kuljette tiedostamatta antennit koholla taaksepäinkin, kuten tuo äiti äitiydestään johtuen vailla extrarasitusta siinä kävellessään kulki, lapsensa pelastukseksi. Siitä on kyse. Kiitos vaan taas älyllisestä epärehellisyydestänne.

    ymmärtänyt, mutta olin vastaavinani sulle, että kyllä ne refleksit toimii ihan samalla tavalla sij.lasten kuin omienkin kanssa. Joskus tuntuu, että vielä paljon "paremmin". Tunnen niin paljon "suurempaa" vastuuta näistä, kuin mitä omistani. Olen heidän kanssaan paljon tarkempi, kun aina on mielessä, että en ole vastuussa näistä lapsista vain itselleni, vaan sossuille ja lasten koko suvuille, äideille, isille jne. Olen ihan rasitteeksi asti ollut varovaisempi sijoitettujen kanssa kuin omieni, kun aina pelkään, ettei vaan mun hoidossa heille mitään sattuis. Omien kanssa oli jotenkin luottavaisempi. Tosin olivat kyllä myös monessa asiassa luotettavampia.
    Ihan tuollaista vastaavaa tilannetta ei sijoitettujen kanssa olisi mulle edes voinut tapahtua, kun en olisi uskaltanut missään olosuhteissa lapsen antaa kävellä vierelläni kaupungilla, missä paljon liikennettä ja ihmisiä. Olisin pelkästään pelosta, että lapsi karkaa minulta auton alle, istuttanut hänet tiiviisti ja sidottuna rattaisiin. En olisi voinut noin huolettomasti pienen lapsen kanssa edes kotikaupungissa liikkua, puhumattakaan ulkomailla.
    Tyydyttikö tämä sinua, vai ymmärsinkö vielä kysymyksestäsi jotain väärin?

    Aivan samoin tunnen minäkin, että kaksinverroin tarkempana olen sijoitettujen kanssa ollut kuin biologisten lastemme.

    Olet sisäistänyt suuren vastuusi aivan oikein, samoin kuin ne rajoitteet, jotka sijaishoitajalla on pienen taaperon hoidossa verrattuna omaan äitiin, joka äidinvaistonsa varassa voi antaa taaperon kävellä metrin etäisyydellä itsestään, koska äidinvaistolla hän tuntee oman lapsensa liikkumistyylit ja vaistoaa äidinvaistollaan mahdolliset vaarat, kuten tuossa Thaimaan tapauksessa tapahtui. Ihmettelenkin, kuinka sijareiden voimavarat voivat riittää rasittavaan vahtaamiseen, kun he joutuvat korvaamaan luonnon suomat ja luomat äidinvaistot ylimääräisellä energialla ja vielä tapauksissa, joissa eri-ikäisiä vieraita lapsia saattaa olla jopa 7 kappaletta. Sijarin stressi ja ylirasitus pitemmän päälle ei ole hyväksi sijoitetuille lapsille ja heidän kehitykselleen. Samoin pakollinen kylki kyljessä nyhjääminen, kun pitää olla varovainen kallisarvoisen sijarille uskotun lapsen kanssa voi olla häiritsevää yliholhousmielessä. Nämä juuri olivat ne asiat, joita toivoisin pohdittavaksi. Tässä ketjussa annetaan kovin huoleton ja kevyt kuva sijaisvanhempien ulkomaanmatkoista sijoitettujen lasten kanssa ja kovin on huolettomasti sossutantat (tässä tarkoitan niin nais- kuin miespuolisiakin sossutanttoja) ottaneet allekirjoituksellaan vastuun yli lasten biologisten vanhempien siitä, että suomalaislapset voivat lähteä biologisille perheille vieraiden aikuisten matkassa kauas mertenkin taa.

    Äänestä

Jos vietättä lomia ulkomaan asunnossanne, niin valvonta muodostuu ongelmaksi, kun meidän veronmaksajien pitäisi kustantaa sossutantta sinne tsekkaamaan olot.

Äänestä
  • todellakin noin tyhmä? sulle pitäisi valtion kustantaa ihan oma valkotakkinen hoitaja. minkä takia lomeraissulle pitäisi kustantaa valvoja. kyllä teit itsesi kirjoituksellasi taas idiootiksi.

    Äänestä

  • sossutantta ole kotonakaan valvomassa.Se on kateus aika paha tauti, kun se iskee vai mitä Helinä?

    Äänestä

  • Sossuja ei kiinnosta pätkääkään lasten olojen seuranta sen jälkeen kun lapsi on saatu sijoitetuksi.
    Tulipa päivän hyvä työ tehdyksi. Paperit mappiin ja uutta sijoitusta valmistelemaan.

    Heitä ei kiinnosta äidin hätä ja tuska, lapsen hätä ja vaikeudet yhteydenpidossa, kun sijari ei suostu lapsen puheluihin.
    Sossuja kiinnostaa vain itsensä ylentäminen ts. itsensä tekeminen moitteettomaksi auttajaksi.

    Ja ah kuinka ihmisten silmissä sossut luulevat rypevänsä arvonantoa?
    Niin se on joskus ollutkin. Onneksi ei enää!!!

    Toivotaan ja uskotaan, että niin sossut kuin sijaritkin ovat sukupuuttoon kuoleva kansanryhmä.
    Heidän haudoillaan ei itketä.

    Äänestä

  • yks vaan kirjoitti:

    sossutantta ole kotonakaan valvomassa.Se on kateus aika paha tauti, kun se iskee vai mitä Helinä?

    Näinä lapsikaupan aikoina, ai niin, eihän Suomessa pitänyt sellaista ollakkaan, vielä pari vuotta sitten oltiin aivan vakuuttuneita, ettei meillä mitään sellaista. Jos sen 12-vuotiaan tytön tai pojan biologiset vanhemmat eivät halua/uskalla päästää lastaan sijaisisukin kanssa esim. Thaimaahan lomailemaan, niin sossu omavaltaisella allekirjoituksellaan kuittaa oman linnatuomionsa. Siitä vaan.

    sitten siitä mieltä jos bio vie lapsensa thaimaahan lomailemaan? kuittaako sossu silloinkin oman linnatuomionsa? kun nyt kerran vihjailet meitä sijaisisiä pedofiileiksi, niin tiedoksi että suurin osa niistä pedofiileistä on lapsen bioja.

    Äänestä

  • Helinä-Keijunen kirjoitti:

    Sossuja ei kiinnosta pätkääkään lasten olojen seuranta sen jälkeen kun lapsi on saatu sijoitetuksi.
    Tulipa päivän hyvä työ tehdyksi. Paperit mappiin ja uutta sijoitusta valmistelemaan.

    Heitä ei kiinnosta äidin hätä ja tuska, lapsen hätä ja vaikeudet yhteydenpidossa, kun sijari ei suostu lapsen puheluihin.
    Sossuja kiinnostaa vain itsensä ylentäminen ts. itsensä tekeminen moitteettomaksi auttajaksi.

    Ja ah kuinka ihmisten silmissä sossut luulevat rypevänsä arvonantoa?
    Niin se on joskus ollutkin. Onneksi ei enää!!!

    Toivotaan ja uskotaan, että niin sossut kuin sijaritkin ovat sukupuuttoon kuoleva kansanryhmä.
    Heidän haudoillaan ei itketä.

    sunkaan haudalla itke. kerropa mikä sijareissa on vikana? kyllä bioissa se vika on ollut kun lapsi on sijoitettu toiseen perheeseen

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    sitten siitä mieltä jos bio vie lapsensa thaimaahan lomailemaan? kuittaako sossu silloinkin oman linnatuomionsa? kun nyt kerran vihjailet meitä sijaisisiä pedofiileiksi, niin tiedoksi että suurin osa niistä pedofiileistä on lapsen bioja.

    ? niin miltäs sivulta?

    Ennen kuin lapsi on huostaanotettu, niin hän ei ole valtion, eli meidän vastuulla. Huostaanotettu lapsi sensijaan on. Älä vie biolastasi ulkomaille, jos pelottaa, valtio ei voi päätökseesi puuttua.
    Minusta on hyvä, jos sijoitetkin lapset vain saisivat mahdollisuuden matkustella mahdollisimman paljon ulkomailla, mutta minua sieppaa tuo omavaltaisuus miten sijaisiksi aikovat henkilöt täällä kuvittelevat voivansa toimia toisten ihmisten lasten kanssa. Jos noin sinisilmäisiä ollaan ulkomaillakin ja luotetaan kaiken maailman hölösuihin, niin sijoitettu lapsi on todella vaarassa näiden pölvästejen hoteissa siellä liikkuessaan.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Näinä lapsikaupan aikoina, ai niin, eihän Suomessa pitänyt sellaista ollakkaan, vielä pari vuotta sitten oltiin aivan vakuuttuneita, ettei meillä mitään sellaista. Jos sen 12-vuotiaan tytön tai pojan biologiset vanhemmat eivät halua/uskalla päästää lastaan sijaisisukin kanssa esim. Thaimaahan lomailemaan, niin sossu omavaltaisella allekirjoituksellaan kuittaa oman linnatuomionsa. Siitä vaan.

    hoitoon!Sotket asiat ihan tahallasi.Viimeistään, kun tulee tälle palstalle ja yrittäs vaihtaa tai seurata asiallisia keskusteluja niin tulee pahalle tuulelle. Sinä Helinä änkeät joka väliin ja sotket asiat. Jos sijari lomailee etelässä ja omilla rahoilla niin ei se tarkoita, että lapsi kaapattaisi ja sossunrahoja käytettäisi. Nyt toivon sydämeni pohjasta, että Helinä lopetat nää huuhaa kirjoittelut.Saat vaan kaikki pahalle päälle.Ja lue huolella ennen kuin taas tämänkin viestin mollaat.

    Älkää toimittako hoitoon ketään ilman syytä! Kyllä Helinä-Keiju on niin fiksu ja itsenäinen, että hakee itse flunssaansa hoitoa.

    Teistä moni ei osoita kovinkaan kummoista fiksuutta? Ettekö te ole toisen äidin tai isän lapsen TILAPÄISIÄ hoitajia? Hoitakaa sitten, hyvät immeiset.
    Miksi te täällä roikutte syyttelemässä lapsen vanhempia.
    He ovat kuitenkin ihmisiä, joita lapsi eniten maailmassa rakastaa!!
    Se tulee ilmi viimeistään silloin, kun lapsi saa puhevaltansa takaisin teidän takkinne taskuista!

    Olen tätä palstaa lukiessa tavannut yhden fiksun sijaishoitajan. Kirjoittaa nimimerkillä Amalia!

    Äänestä

  • Me olemme olleet ystäviemmekin luona silloin tällöin sijoitettujen lasten kanssa yötä, eikä heidänkään koteja kukaan ole käynyt "tarkastamassa".
    Aika erikoiselta kuulostaa jos sossut eivät yhtään luottaisi sijaisperheen harkintakykyyn.

    Äänestä

  • löytyy sivulta kirjoitti:

    ? niin miltäs sivulta?

    http://www.optula.om.fi/uploads/2jzi2avajetfyl.pdf
    on aika karua luettavaa tämän hetken tilanteesta. helinä jos löydät jotain vastaavaa sijaisperheissä tapahtuvista hyväksikäytöistä niin laita ihmeessä fakta tietoa tännekin.

    Äänestä

  • Siinäpä sinulle mietittävää, miten silloin valvotaan.
    Me matkustellaan ainakin kolme kertaa vuodessa sijaislasten kanssa ja sielä sitten kaltoin kohtelemme teidän lapsia. Ja kukaan ei näe! hähhähhää

    Äänestä

Hei älä välitä Helinästä.Olemme matkustaneet lasten kanssa, eikä sos. "tantat" niin kuin Helinä ilmaisi ole meillä olleet matkalla mukana. Ovat iloisia vaan, kun viemme lapsia katsomaan uusia paikkoja ja antamaan elämyksiä. No ns. "tantat" eivät muutenkaan meillä käy katsomassa kovin rasitukseen asti. Liekö nyt pari vuotta aikaa viimeisestä käynnistä!

Myös isommat lapset tarvitsevat rakastavan perheen, joten onnea teille ja rohkeutta.

Äänestä
  • seuranta sijoitetun lapsen elämässä!

    Äänestä

Me aloitimme "uramme" sijaisvanhempina 15-vuotiaan pojan kanssa. Biologiset lapsemme olivat silloin 2,4 ja 6-vuotiaita. Ihan hyvin pärjättiin. Meille sopi se, että olin kotona, koska työni on kolmivuorotyötä ja miehellä oli usein iltaisin työn vaatimia menoja. Varmasti molemmat voivat käydä työssä, ainakin jos ovat työssä virka-aikaan. Meille sijoitetulle nuorelle ainakin oli tärkeää, että olin kotona, kun hän tuli koulusta ja hän halusi jutella aikuisten kanssa (hänen kohdallaan oli ollut paljon aikuisten laiminlyöntejä).

Jos sijaisvanhemmiksi päädytte, kannattaa ottaa tuo ulkomailla säännöllisesti käynti mukaan hoitosopimukseen ja myös se, maksaako sijoittaja lapsen matkat, niin ei tule myöhemmin asiasta kenenkään kanssa kiistaa.
Meille sijoitetut lapset ovat olleet mukanamme matkoilla, eikä sen enempää sosiaalityöntekijöillä kuin heidän biologisilla vanhemmillaan ole ollut asiaan mitään vastaansanomista.

Äänestä
  • Kiitos todella paljon kokemuksista! Ne kannustavat eteenpäin!

    Oho, en osannut tuota edes ajatella, että kunta voisi maksaa lapsen lennot. Olin ajatellut, että automaattisesti matkat menevät meidän omasta pussista (mikä ei kyllä kovin iso ongelma). Kesäpaikkamme on Ranskassa pienessä kylässä joten tuskinpa tulee minkäänlaista lapsikauppaongelmaa tähän mukaan.

    Toki ymmärrän jos sosiaalitätien täytyy tulla tarkastamaan paikka, mutta hekin ovat ihan tervetulleita jos siitä tulee jonkinlainen kynnyskysymys. Jännä ajatus kyllä jos sosiaalityöntekijöiden täytyisi käydä joka paikka tarkastamassa. Sehän tarkoittaisi sitä, että heidän täytyy käydä jokaisen sijaisperheen mahdollisella mökillä tms.

    Helinällä taitaa olla omat lapset sijoitettuna sijoitukseen kun hän niin voimakkaasti asiaan reagoi. Ja Helinälle tiedoksi, että sijaisperheiden ja sosiaalityöntekijöiden haudalla itketään ihan samalla tavalla. Heilläkin on perheet, jotka rakastavat heitä paljon.

    Sitten on eräs kysymys johon varmasti saan sitten vastauksen sosiaalitädeiltä, mutta kysyn täälläkin. Miten kun lapsi on usein taloudellisesti suht heikoista lähtökohdista (jos ajatellaan, että vanhemmilla on päihdeongelma tai vastaavaa) ja sitten esimerkiksi me olemme taloudellisesti hyvinkin etuoikeutettuja. Voiko tästä tulla jonkinlainen ongelma myöhemmässä vaiheessa jos huostaanotto puretaankin? Tarkoitan lähinnä sitä, että jos yhtäkkiä lapsella onkin saatavilla vaikka mitä ja voi harrastaa kaikenlaista. Sitten huostaanotto puretaan niin palaa tavallaan siihen taloudellisesti heikompaan tilanteeseen? Pieni lapsi tuskin tajuaisi tuollaista muutosta, mutta teini-ikäinen taatusti ymmärtää. Ja voin vielä kuvitella, että monet huostaanotetun lapsen vanhemmat eivät voisi sietää sitä, että sijaisperhe tukisi lapsen harrastusta tms. Tuo ei ole mitään pröystäily vaan olemme oikeasti pohtinut tästä asiaa.

    Saavatko muuten sijaisvanhemmat vielä olla yhteydessä lapseen jos huostaanotto puretaan ja saako lapselle toimia yhä ns. tukivanhempana vaikka hän siirtyy asumaan takaisin biovanhempien luokse?

    Ja sitten vielä yksi kysymys? Miten olette tukeneet lapsen yhteydenpitämistä vanhempiinsa kuitenkin niin, että vanhempi ei pääse hyväksikäyttämään lasta ns. henkisesti? Minun toinen vanhempani oli aikanaan paha alkoholisti joten osaan aavistaa tilanteen jollainen alkoholistin lapsella yleensä on.

    Äänestä

  • Cooper-Scooper kirjoitti:

    Kiitos todella paljon kokemuksista! Ne kannustavat eteenpäin!

    Se, että sijoitettava lapsi tulee köyhemmästä perheestä, kuin mihin hänet sijoitetaan, on aivan mahdollista - toisaalta lapsi voi tulla varsin hyvin toimeentulevasta perheestä, joten aina ei tätä ristiriitaa synny.
    Tiedän sijaisperheitä, joilla on sellainen käytäntö, että sijoitettua lasta pyritään ohjaamaan harrastusten suhteen niin, että yksi voi olla kalliimpi ja muut sitten maksuttomia tai ainakin edullisia. Syy em. on juuri siinä, että lapsi on alunalkaenkin sijoitettu määräajaksi tai on melko todennäköistä, että hän muuttaa takaisin köyhempään biokotiinsa.
    Sen jälkeen, kun lapsi on mahd. köyhempään biokotiinsa palannut, pitäisi sosiaalitoimen kyllä lainkin mukaan avustaa juuri lapsen harrastuskuluissa.
    Kaikki teilläoloaikanaan saamansa vaatteet ja tavarat lapsi voi tietysti ottaa mukaansa lähtiessään.

    Sijoituksen purkautumisen jälkeiset järjestelyt ovat sopimusasioita, jos lapsi on täyttänyt 12v. on hänellä itselläänkin oikeus esittää toiveensa esim. tapaamisista entisten sijaisvanhempien kanssa.

    Meillä lapsen tapaamiset alkoholistivanhempiinsa on sovittu meille tai valvottuun tapaamispaikkaan, mutta lapsi on vasta 5 vuotias.
    Tiedän kyllä, että isommat lapset on määrätty esim. viettämään viikonloppuja huoltajansa kanssa, eikä tämän kuntoa ole kukaan valvonut.

    Ei pidä loukkaantua tuntemattoman puheista, mutta eikö sinulla itselläsi tullut mieleen, että myös pedofiili voi lukea kuntien lehti-ilmoitukset, joissa kipeästi kaivataan sijaisperheitä. Levikit on laajat eikä sijaisvanhempia tässä huutavassa pulassa varmaan ehditä niin tarkkaan tutkia varsinkaan, jos ei ole mitään rekisterissä. Minulla ei ole tarkoitus loukata, arvelen että voisitte ollakin hyvä perhe jollekin paljon kärsineelle lapselle jo senkin takia, ettei hänen tarvitsisi kulkea kirpparikuteissa, kuten niin monet sijoitetut lapset tekevät kierrätystä ihannoivien sijaisperheiden hoteissa. Minusta varakkuus on etu sijaisperheelle, kun he voivat tarjota lapselle kärsimysten ja menetysten lohdukkeeksi edes materiaalia ja valinnanvaraa niukkuuden sijaan. Kuitenkin, lapsella on menneisyytensä ja sitä pitää kunnioittaa.

    Äänestä

  • juttuja kirjoitti:

    Jos lapsi on täyttänyt 12v. on hänellä itselläänkin oikeus esittää toiveensa esim. sijaisvanhempien valinnasta, eikö?
    Eikö uuden lastensuojelulain mukaan ihan kaikenikäisen toive pitänyt pyrkiä selvittämään, siis myös paljon nuorempien. Mehän saimme moitteet, kun lapselta itseltään ei kysytä. Nythän sekin muuttuu.

    Joka toiselle kuoppaa kaivaa - hän itse siihen lankeaa! Tässä vanha sananlasku, joka pitää paikkansa.

    Jos sinä noin ryvet rahassa, kuinka kehtaat vielä elää yhteiskunnan loisena? Etkö osaa hävetä?

    Onko entinen alkotausta vienyt sinulta kyvyn hävetä?
    Lisäksi jokaisen lapsen kohdalla lähdetään AINA siitä, että lapsi voisi palata kotiin?
    Opettele ajoissa luopumaan, lapsen omat vanhemmat ovat ensisijaisia lapsen elämässä, vaikka ovatkin jonkun "uhreja" itsekin.

    Sijoituksen jälkeen ei tarvitse pitää mitään yhteyttä teikäläisiin. Siitä saa onneksi omat vanhemmat päättää. Usein lapsikaan ei halua ainakaan murkkuikäisenä enää tavata, vaan unohtaa täysin menneisyytensä.

    Hänen elämäänsä jää oma suku ja uudet tyttö- tai poikaystävät.

    Äänestä

  • parhaiten. kirjoitti:

    niin vaikuttaa siltä, että tolla Scoopperilla on pistää sellaset kortit pöytään, jotta tunkua tulee kun vanhempiensa kanssa riitaantuneet murkkuikäiset kilvan ilmottautuu. Paa lehteen ilmotus. Lastensuojeluilmoituksen voi suivaantunut murkku bygätä ihan itekkin.

    Äänestä

  • parhaiten. kirjoitti:

    Joka toiselle kuoppaa kaivaa - hän itse siihen lankeaa! Tässä vanha sananlasku, joka pitää paikkansa.

    Jos sinä noin ryvet rahassa, kuinka kehtaat vielä elää yhteiskunnan loisena? Etkö osaa hävetä?

    Onko entinen alkotausta vienyt sinulta kyvyn hävetä?
    Lisäksi jokaisen lapsen kohdalla lähdetään AINA siitä, että lapsi voisi palata kotiin?
    Opettele ajoissa luopumaan, lapsen omat vanhemmat ovat ensisijaisia lapsen elämässä, vaikka ovatkin jonkun "uhreja" itsekin.

    Sijoituksen jälkeen ei tarvitse pitää mitään yhteyttä teikäläisiin. Siitä saa onneksi omat vanhemmat päättää. Usein lapsikaan ei halua ainakaan murkkuikäisenä enää tavata, vaan unohtaa täysin menneisyytensä.

    Hänen elämäänsä jää oma suku ja uudet tyttö- tai poikaystävät.

    C-S sanoi, että on toimeentuloasiakas? Vai mitä pidät yhteiskunnan loisena olemisella?

    C-S:lle; Mukavaa, että varakkaatkin lähtevät mukaan sijaisperhetoimintaan. Kulukorvaus kun ei kata lapsen menoja niin sijaisperheellä on hyvä olla vähän ylimääräistä rahaa takataskussa.

    Äänestä

  • kohtaa kirjoitti:

    Toisessa lauseessa piti olla "pidät"-sanan tilalla "tarkoitat".

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Ei pidä loukkaantua tuntemattoman puheista, mutta eikö sinulla itselläsi tullut mieleen, että myös pedofiili voi lukea kuntien lehti-ilmoitukset, joissa kipeästi kaivataan sijaisperheitä. Levikit on laajat eikä sijaisvanhempia tässä huutavassa pulassa varmaan ehditä niin tarkkaan tutkia varsinkaan, jos ei ole mitään rekisterissä. Minulla ei ole tarkoitus loukata, arvelen että voisitte ollakin hyvä perhe jollekin paljon kärsineelle lapselle jo senkin takia, ettei hänen tarvitsisi kulkea kirpparikuteissa, kuten niin monet sijoitetut lapset tekevät kierrätystä ihannoivien sijaisperheiden hoteissa. Minusta varakkuus on etu sijaisperheelle, kun he voivat tarjota lapselle kärsimysten ja menetysten lohdukkeeksi edes materiaalia ja valinnanvaraa niukkuuden sijaan. Kuitenkin, lapsella on menneisyytensä ja sitä pitää kunnioittaa.

    Kiitosta viestistäsi. Tulin toki ajatelleeksi sitä, että kaikenlaisen seksuaalisesti häiriintyneet ihmiset voivat hankkia lapsia sijoitukseen. Itse jopa tunnen erään henkilö jota sijaisperheessä käytettiin hyväksi. He toivottavasti ovat vähemmistönä.

    Arvostan sitä erityisen paljon näkökulmaasi, koska sinulla on paljon kriittisiä näkökulmia Suomen huostaanottokäytäntöihin. Olen itse seurannut Ranskan mallia asiassa ja sen vuoksi olen monessa asiassa samaa mieltä kanssasi. Ranskassa hoidetaan ensisijassa perhettä ja huostaanotto tulee kyseeseen vasta sitten kun vanhemmat ovat selkeä uhka lapselle. Ja jos lapsi huostaanotetaan niin päämäärä on palauttaa perhe yhteen (ja tähän myös panostetaan voimakkaasti). Pois lukien tietysti hyväksikäytöt ja väkivaltatapaukset. Suomessa taas vanhemmat tunnutaan unohtavan välittömästi huostaanoton jälkeen. Törkeintä on jos sijaisvanhemmat estävät jopa yhteydenpidon vanhempiin.

    Olen itse kotoisin suht pahasta lähiöstä joten uskoisin ymmärtäväni taustat jos lapsi on kotoisin sellaisesta. Teini-ikäiset ovat oikeasti hyvinkin materialistisia ja sen ikäisten sosiaalisessa elämässä materialla on varsin suuri merkitys. Lapsi tavallaan voisi aloittaa kahdella tavalla ns. uudestaan sekä materiaalisesti että täysin uudessa ympäristössä uusien ihmisten kanssa. Teini-ikäisille ne sosiaaliset kuviot taatusti merkitsevät aivan eri tavalla kuin leikki-ikäiselle. Toisaalta mietin sitä, että voiko se materia estää lasta haluamasta takaisin bio-vanhempien luokse?

    Ehdottaamasi lehti-ilmoitukseen sentään emme aio ryhtyä :D Eiköhän sosiaaliviranomaiset löydä meille sijaislapsen. Jos he meidät edes kelpuuttavat, en kyllä tiedä miksi eivät kelpuuttaisi. Ellei sitten työssäkäynti haittaa tms.

    Äänestä

  • parhaiten. kirjoitti:

    Joka toiselle kuoppaa kaivaa - hän itse siihen lankeaa! Tässä vanha sananlasku, joka pitää paikkansa.

    Jos sinä noin ryvet rahassa, kuinka kehtaat vielä elää yhteiskunnan loisena? Etkö osaa hävetä?

    Onko entinen alkotausta vienyt sinulta kyvyn hävetä?
    Lisäksi jokaisen lapsen kohdalla lähdetään AINA siitä, että lapsi voisi palata kotiin?
    Opettele ajoissa luopumaan, lapsen omat vanhemmat ovat ensisijaisia lapsen elämässä, vaikka ovatkin jonkun "uhreja" itsekin.

    Sijoituksen jälkeen ei tarvitse pitää mitään yhteyttä teikäläisiin. Siitä saa onneksi omat vanhemmat päättää. Usein lapsikaan ei halua ainakaan murkkuikäisenä enää tavata, vaan unohtaa täysin menneisyytensä.

    Hänen elämäänsä jää oma suku ja uudet tyttö- tai poikaystävät.

    Millä tavoin elän yhteiskunnan tuella?
    Olen viimeksi saanut yhteiskunnan tukea kun opiskelin ja sain opintotukea. Ja toki sain ilmaisen koulutuksen. Sen jälkeen olen ollut puhtaasti maksajapuolella. Sijaislasta emme ole hankkimassa missään mielessä taloudellisista syistä.

    Jos alkoholistin lapsi oppii jotain niin se on nimenomaan häpeää. Se on sellaista häpeää josta toipuminen kestää todella kauan.

    Tottakai ymmärrän, että lapsi saattaa joskus palata vanhempiensa luokse. Mutta miksi pitäisi joka päivä muistuttaa itselleen ja lapselle siitä, että huomenna vanhemmat voivat jo haluta hänet takaisin?

    Äänestä

  • Kiitos.. kirjoitti:

    Cooper-Scooper, kun mietit sitä, että voiko se materia estää teini-ikäisestä puhuttaessa haluamasta takaisin bio-vanhempien luokse niin uskoisin, että se riippuu varmaan huostaanoton syistä.
    Toisaalta jos hyvin erilaisista oloista tulee murkkuikäinen teille, niin hän voi tuntea olonsa vieraaksi ja ulkopuoliseksi teidän ympyröissänne. Siksi ehdottaisin, että ottaisitte kaksi murkku-ikäistä, niin heillä on toisistaan vertaistukea.

    Äänestä

  • Cooper-Scooper kirjoitti:

    Millä tavoin elän yhteiskunnan tuella?
    Olen viimeksi saanut yhteiskunnan tukea kun opiskelin ja sain opintotukea. Ja toki sain ilmaisen koulutuksen. Sen jälkeen olen ollut puhtaasti maksajapuolella. Sijaislasta emme ole hankkimassa missään mielessä taloudellisista syistä.

    Jos alkoholistin lapsi oppii jotain niin se on nimenomaan häpeää. Se on sellaista häpeää josta toipuminen kestää todella kauan.

    Tottakai ymmärrän, että lapsi saattaa joskus palata vanhempiensa luokse. Mutta miksi pitäisi joka päivä muistuttaa itselleen ja lapselle siitä, että huomenna vanhemmat voivat jo haluta hänet takaisin?

    Ja tuo, että sijaisvanhemmat kokevat ongelmaksi vanhempien toistuvat huostaanoton purkuyritykset, on mielestäni käsittämätön asia. Vaikuttaa niin tehdylle syylle pelkästään vain vastustaa purkua. Eihän lapselle tarvitse niistä edes kertoa ennen kuin asia on todella varmistunut.

    Olet oikeassa tuosta alkoholistiperheen lapsen häpeästä. Sitä ei varmaan paranneta, eikä lapsen itsetuntoa rakenneta muutenkaan sillä, että hänen vanhempiensa juomista kauhistellaan tai syytellään heitä lapsen hoidon laiminlyönnistä, annettujen lupausten rikkomisesta ynnä muusta. Monien sijareiden käytös vaikuttaa niin tökerölle, että kyllä ihmetellä täytyy jos heille alkeellisintakaan koulutusta lapsiin suhtautumisesta on annettu, vaikka toisaalla tällä palstalla jotain sellaista väitettiinkin.

    Taitaa koulutus perustua pitkälle vapaaehtoisuuteen, eikä se ole tainnut suurinta osaa paljoa kiinnostaa.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Jos lapsi on täyttänyt 12v. on hänellä itselläänkin oikeus esittää toiveensa esim. sijaisvanhempien valinnasta, eikö?
    Eikö uuden lastensuojelulain mukaan ihan kaikenikäisen toive pitänyt pyrkiä selvittämään, siis myös paljon nuorempien. Mehän saimme moitteet, kun lapselta itseltään ei kysytä. Nythän sekin muuttuu.

    Totta kai kaikenikäisiä lapsia tulee kuulla, mutta lain mukaan yli 12v:n sana on painavampi, koska oletetaan hänen olevan kykeneväisempi arvioimaan eri vaihtoehtoja itsenäisesti.

    Äänestä

  • parhaiten. kirjoitti:

    Joka toiselle kuoppaa kaivaa - hän itse siihen lankeaa! Tässä vanha sananlasku, joka pitää paikkansa.

    Jos sinä noin ryvet rahassa, kuinka kehtaat vielä elää yhteiskunnan loisena? Etkö osaa hävetä?

    Onko entinen alkotausta vienyt sinulta kyvyn hävetä?
    Lisäksi jokaisen lapsen kohdalla lähdetään AINA siitä, että lapsi voisi palata kotiin?
    Opettele ajoissa luopumaan, lapsen omat vanhemmat ovat ensisijaisia lapsen elämässä, vaikka ovatkin jonkun "uhreja" itsekin.

    Sijoituksen jälkeen ei tarvitse pitää mitään yhteyttä teikäläisiin. Siitä saa onneksi omat vanhemmat päättää. Usein lapsikaan ei halua ainakaan murkkuikäisenä enää tavata, vaan unohtaa täysin menneisyytensä.

    Hänen elämäänsä jää oma suku ja uudet tyttö- tai poikaystävät.

    Kyllä on nähty, kun samalla kylällä asuttiin.
    Lapset palautettiin biologisen vanhemman tahdosta hänelle, josta lähtien ovatkin sitten olleet täysin vailla mitään kontrollia - olutta lipitellään kaupan pihassa täysi-ikäisten seurassa, ajellaan ajokortitta valtatiellä varastetulla autolla, puhkotaan naapurien autonrenkaita ja räjäytetetään postilaatikoita.
    Joka iikka on alaikäinen, nuorimmat alaluokkalaisia, mutta sätkä on suussa kaikilla.
    On ollut öitä, että lasta ei ole päästetty sisään, vaan on saanut viettää yönsä ulko-oven edessä rappusilla. Sijaisvanhempiin eivät ole saaneet olla yhteydessä, sen ovat vanhemmat päättäneet. Oman suvun kanssa saavat ryypätä ja tapella, teini-ikäiset seurustelevat ja taitaa jo olla perheenlisäystäkin tuloillaan.

    Äänestä

Heräsi vielä pari lisäkysymystä.

Tietääkö joku minkälaisia nuoria sijaisperheisiin lähinnä sijoitetaan? Toki kaikilla on rankka tausta, mutta voiko joukossa olla esim. rikosrekisterin omaavia? Vai ovatko kaikki lapset jo ns. puhdastaustaisi nuoria? Minkä verran sijaisperhe voi itse vaikuttaa siihen millainen lapsi heille tulee?

Meille rikosrekisterin omaava nuori ei olisi ongelma, koska teen työtä rikollisten parissa (aikuisten jotka ovat mokanneet tosi pahasti ja päätyneet systeemiin). Mietin vain, että onko sellaisille nuorille jo "liian myöhäistä" vai sijoitetaanko heitäkin? Meillä suurin syy ryhtyä sijaisperheeksi on nimenomaan se, että jos voimme pelastaa yhdenkin elämän systeemistä niin haluamme tehdä kaikkemme sen eteen.

Äänestä
  • Siis joo ehkä olisi pitänyt käyttää eri sanavalintoja. Toki tiedän, että alle 15-vuotias ei saa vielä rikosrekisteriä, mutta tarkoitan lähinnä niitä nuoria joilla on jo ollut poliisin kanssa ongelmia (eli myös alle 15-vuotiaita).

    Äänestä

Suomessa biologisten työttömien vanhempien liikkumis- ja matkustusvapautta on rajoitettu työvoimatoimistojen kautta siten, että heidän tulee olla jatkuvasti kotipaikkakunnallaan ja viranomaisen tavoitettavissa. Samanaikaisesti viranomainen kustantaa matkustuskiellossa olevien vanhempien huostaanotettujen lasten reissuja ilman vanhempiaan ulkomaille vieraiden aikuisten matkassa. Ei ole ihmisarvon mollaamisella enää kyllä mitään rajaa täällä virkamiesvaltiossamme. Ei mitään rajaa. Jos pitkäaikaistyötön haluaa taktikoida edes lapsensa ulkomaille, avartamaan maailmankuvaansa hänen kannattaa hoidella lapsi huostaanotetuksi, jolloin hän pääsee edes sijarin kanssa ulos maasta.

Äänestä
  • Nyt on tullut ilmi;

    - saadakseen terveydenhoitoa lapselleen, tulee vanhempien antaa lapsensa valtion huostaan.

    - saadakseen lapselleen mahdollisuuden matkustaa maan rajojen ulkopuolelle, tulee pitkäaikaistyöttömien vanhempien (vuosikausia matkustuskiellossa ja velvoitettuna pysyttelemään työnhakupiirinsä rajojen sisällä petossyytteen uhalla) saattaa lapsensa valtion huostaan

    - saadakseen lapsensa eroon koulukiusaajistaan, tulee vanhempien antaa lapsensa pois kotoa ja saattaa lapsensa valtion huostaan

    Äänestä

  • Sosiaaliviranomaiset eivät tietääkseni maksa huostaanotettujen lasten matkoja sijaisvanhempien kanssa, ne rahat ovat sijareiden omasta pussista pois. Me emme koskaan ole saanet sentin senttiä matkoihin vaan ihan itse on säästetty jokaisen matka.

    Äänestä

  • varaäiti kirjoitti:

    Sosiaaliviranomaiset eivät tietääkseni maksa huostaanotettujen lasten matkoja sijaisvanhempien kanssa, ne rahat ovat sijareiden omasta pussista pois. Me emme koskaan ole saanet sentin senttiä matkoihin vaan ihan itse on säästetty jokaisen matka.

    "
    Jos sijaisvanhemmiksi päädytte, kannattaa ottaa tuo ulkomailla säännöllisesti käynti mukaan hoitosopimukseen ja myös se, maksaako sijoittaja lapsen matkat, niin ei tule myöhemmin asiasta kenenkään kanssa kiistaa.
    Meille sijoitetut lapset ovat olleet mukanamme matkoilla, eikä sen enempää sosiaalityöntekijöillä kuin heidän biologisilla vanhemmillaan ole ollut asiaan mitään vastaansanomista.
    "

    Lähde:
    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=4000000000000041&posting=22000000026113895

    Ihan tästä ketjusta

    Lisäksi mainos perhekodin kotisivuilta:

    "
    Kerran vuodessa tapahtuvien ulkomaanmatkojen muodossa opettelemme erilaisten kulttuurien ja erilaisten kasvu- ja elinolosuhteiden ymmärtämistä.
    "

    Lähde:
    http://www.temaconsult.net/2.html

    Kyllä noi mennen tullen matkustuskiellossa elävän pitkäaikaistyöttömän vanhemman mahdollisuudet hakkaa.

    Mielestäni kummassakaan ei sanottu, että sossu maksaa ulkomaan matkat.
    Ensimmäisessä käskettiin ottaa selvää maksaako, mutta ei sanottu että maksaa.
    Ja taasen noissa perhekodeissa taksat jo on niin suuria, että tuskin muuta maksavat enään.
    Ja meille tavallisille eivät ainakaan maksa, eipäkyllä tullut asia esille huoltosuunnitelmassa.
    Vanhemmilta olemme kyllä luvat kysyneet ja vaihtoehtona on ollut joko hoito biologisessa perheessä tai meidän mummolassa, mutta ovat lapsensa matkoille halunneet samoin kuin lapset itse ovat mukaan tahtoneet.

    Tottakai moni antaa lapsensa ulkomaille muiden mukaan, varsinkin jos ei itsellä ole lupa matkustaa, kuten työttömällä ei ole.

    Tässäpä onkin nyt kyse laillisuustilanteesta, kansainvälisen ja EU-lain mukaan, ja siitä ketkä kaikki joutuvat pitkään työttömänä olleen vanhemman matkustuskiellosta kärsimään, eli lapset, jotka eivät itsekseen vielä voi matkustaa mihinkään.

    Käsittääkseni työttömällä on oikeus matkustaa viikoksi ulkomaille, jos on asian ilmoittanut etukäteen ja silti hän on oikeutettu korvaukseen.
    Kotimaassa saa matkailla enemmänkin.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Tottakai moni antaa lapsensa ulkomaille muiden mukaan, varsinkin jos ei itsellä ole lupa matkustaa, kuten työttömällä ei ole.

    Tässäpä onkin nyt kyse laillisuustilanteesta, kansainvälisen ja EU-lain mukaan, ja siitä ketkä kaikki joutuvat pitkään työttömänä olleen vanhemman matkustuskiellosta kärsimään, eli lapset, jotka eivät itsekseen vielä voi matkustaa mihinkään.

    Käsittääkseni työttömällä on mahdollista olla viikon ulkomailla, kun on ilmoittanut sen työvoimatoimistoon etukäteen ja kotimaassa saa lomailla pitempäänkin.
    Ei viikko pitkä aika ole, mutta se on yleisin loma-aika etelänmatkoilla, ei se tietenkään mihinkään euroopan kiertämiseen riitä.

    Ensin se ei tullut ollenkaan ja sitten jo kaksi kertaa.

    Äänestä

  • varaäiti kirjoitti:

    Käsittääkseni työttömällä on mahdollista olla viikon ulkomailla, kun on ilmoittanut sen työvoimatoimistoon etukäteen ja kotimaassa saa lomailla pitempäänkin.
    Ei viikko pitkä aika ole, mutta se on yleisin loma-aika etelänmatkoilla, ei se tietenkään mihinkään euroopan kiertämiseen riitä.

    - Työttömällä ei ole vapautta poistua maasta ilman viranomaisen lupaa. PISTE.

    - Työttömällä ei ole vapautta oleskella työnhakupiirinsä ulkopuolella ilman viranomaisen lupaa. PISTE.

    - Työttömällä ei ole lomaa työmarkkinoiden käytettävissäolosta, vaan kymmenenkin vuotta työttömänä olleen on oltava 24 tuntia vuorokaudessa viranomaisen tavoitettavissa koko vuoden ajan ja ilmoitettava ja anottava lupa, jos hän aikoo lähteä jonnekkin. Spontaani matkustaminen tai halpa äkkilähtö ei siten tule kysymykseenkään. PISTE.

    - Viikonkaan piipahdus ulkomailla kerran vuodessa ei ole subjektiivinen oikeus, vaan Viranomaisen harkintavallassa on, myöntääkö hän työttömälle matkustusluvan Suomen rajojen ulkopuolelle edes viikoksi vaiko ei. PISTE.

    - Viranomaisen harkintavallas on myös se, ehtiikö matkustusajankohta mennä ohi sillä aikaa kun viranomainen miettii antaako työttömälle matkustusluvan vai eikö anna. PISTE.

    - Tästä kärsii työttömän lapsi, joka ei voi vanhempansa kanssa mennä edes Tallinaan tai Ruotsiin käymään laillisesti. PISTE.

    Työssä olevakaan ei voi lähteä milloin huvittaa vaan on saatava siihen lupa työnantajalta. Kumpikin niin työtön kuin työssä oleva pääsevät lomalle silloin kun haluavat (useimmiten) jos eivät odota rahaa kyseiseltä ajalta.
    Koululaisen on anottava lupa koulusta jos menee muulloin kuin loma-aikana. Aina on jostain lupa saatava.

    että työttömyydestä ei ole lomaa, vaan työmarkkinoiden käytössä on oltava vuorokaudet läpeensä ja joka ikinen vuodenpäivä sunnuntait ja lauantait mukaan lukien. Viikonloppureissut maan rajojen ulkopuolelle ovat kiellettyjä, vaikka tietääkseni viikonlopuista ei saa työttömyyspäivärahoja edes, vai saako. Myöskään työttömyysrahakarenssissa olevat eivät saa ilman matkustaa maan rajojen ulkopuolelle, vaikka eivät mitään työttömyysrahoja edes saa.

    Sen ymmärrän, ettei työttömyydestä lomaa saa, mutta luulisi edes viikonloppujen olevan sitä omaa aikaa ja silloin saavan mennä ja tulla vapaasti vaikka Honoluluun.

    Äänestä

  • varaäiti kirjoitti:

    Sen ymmärrän, ettei työttömyydestä lomaa saa, mutta luulisi edes viikonloppujen olevan sitä omaa aikaa ja silloin saavan mennä ja tulla vapaasti vaikka Honoluluun.

    Työvoimatoimiston määräykset työttömille työvoimatoimiston sivuilta:

    "
    Työttömällä työnhakijalla on oikeus työttömyysetuutta menettämättä

    * opiskella sivutoimisesti
    * osallistua tavanomaiseen vapaaehtoistyöhön tai talkootyöhön
    * harjoittaa sivutoimista yritystoimintaa tai olla osa-aikatyössä. Yritystoiminnasta tai työstä saatu tulo vaikuttaa kuitenkin työttömyysetuuden määrään
    * tehdä satunnainen ja lyhyt ulkomaanmatka

    Näissä asioissa tulee aina etukäteen ottaa yhteyttä työvoimatoimistoon.
    "

    Lähde:
    http://www.mol.fi/mol/fi/01_tyovoimapalvelut/08_tyottomyys/02_oikeudet_velvollisuudet/index.jsp

    Äänestä

  • Meille sosiaalityöntekijä sanoi, että huomioon ottaen meidät tulot niin kaupunki ei tule maksamaan lasten ulkomaanmatkoja. Ja kuulemma yleensäkin on käytäntönä, että sijaisvanhemmat maksavat itse (kuulemma joskus poiketaan). Meillä ei ole mitään siihen vastaan sanomista, koska todella alusta asti pidimme itsestään selvänä että ilman muuta joudumme maksamaan matkat itse.

    Ovat jo ensimmäisen kerran käyneetkin jo meillä ja saamme henkilökohtaista koulutusta, koska haluamme nimenomaan teini-ikäisiä eli Pridea ei tarvitse käydä.Saa nähdä koska päättävät olemmeko riittäviä tuohon hommaan vai emme.

    Äänestä

  • varaäiti kirjoitti:

    Sosiaaliviranomaiset eivät tietääkseni maksa huostaanotettujen lasten matkoja sijaisvanhempien kanssa, ne rahat ovat sijareiden omasta pussista pois. Me emme koskaan ole saanet sentin senttiä matkoihin vaan ihan itse on säästetty jokaisen matka.

    Kyllä minä ainakin (siis biologinen äiti), olen joutunut maksamaan jokaisen lasten reissun.
    Ei niitä ole maksanut sossu, mutta ei myöskään sijaiskoti.

    Äänestä

  • thm kirjoitti:

    että sinä aikana, kun lapsesi ovat olleet sijoitettuina, niin olet joutunut maksamaan perhekodin kanssa tehdyt matkat?

    Näin nyt ainakin on meillä ja muutamalla muullakin sijaisperhellä, joiden kanssa olen asiasta keskustellut. Tiedän kyllä myös perheitä jotka eivät matkusta sijaislasten kanssa.
    Siis teidän lasten sijaisperhe ei sitten suostu lastesi matkoja maksamaan vaan vaatii ne sinulta, tai eivät pääse reissuun?
    Nämä ovat näemmä taasen näitä asioita joissa eri käytäntö.

    Äänestä

  • Cooper-Scooper kirjoitti:

    Meille sosiaalityöntekijä sanoi, että huomioon ottaen meidät tulot niin kaupunki ei tule maksamaan lasten ulkomaanmatkoja. Ja kuulemma yleensäkin on käytäntönä, että sijaisvanhemmat maksavat itse (kuulemma joskus poiketaan). Meillä ei ole mitään siihen vastaan sanomista, koska todella alusta asti pidimme itsestään selvänä että ilman muuta joudumme maksamaan matkat itse.

    Ovat jo ensimmäisen kerran käyneetkin jo meillä ja saamme henkilökohtaista koulutusta, koska haluamme nimenomaan teini-ikäisiä eli Pridea ei tarvitse käydä.Saa nähdä koska päättävät olemmeko riittäviä tuohon hommaan vai emme.

    Luulen että teini-ikäisille olis paljon iloa teidän tarjoamista mahdollisuuksista ja jos olette pitkiä aikoja Ranskassa, esim. koko kesän, niin he voisivat oppia kielenkin. Jollekin taaperollehan ei edes ole juurikaan merkitystä missä maassa häntä pyöritellään. Toivottavasti sossutantat tajuavat vahvuutenne. Jos joku orpo teini-ikäinen tulisi teille, niin edes omien vanhempia ei ole sydän syrjällään pelkäämässä, mihin lapsi joutuu. Onkohan sellaisia täysorpoja teini-ikäisiä Suomessa lastenkodeissa. Kukahan heidän elämästään huolehtii. Orvoista suomalaislapsista ei ole sijaisperheiden yhteydessäkään tullut mitään juttua, mutta kai heitäkin on laitoksissa. Heidän tilanne pitää kyllä minusta kartoittaa, koska heidän tilannettaan ei kenelläkään ole senkään vertaa oikeutta pitää silmällä viranomaisia lukuunottamatta ja nyt on viranomaisvaltonta osoittautunut täysin lepsuksi.

    Sisältyykö täysorvot lapset tähän tilastoituun 15.200 huostaanotetun ja sijoitetun lapsen lukumäärään vai onko heistä eri tilasto. Voiko olla mahdollista että lukumäärä laitoksissa ja vieraissa perheissä asuvista lapsista vielä nousee, jos orvot lisätään mukaan?

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    että sinä aikana, kun lapsesi ovat olleet sijoitettuina, niin olet joutunut maksamaan perhekodin kanssa tehdyt matkat?

    Lähes kaiken. Jos lapseni tulee kotilomalle, ja käymme jossain joudun maksamaan ruokarahan niiltä päiviltä itse. Se siis vähennetään, niistä mitä saisin.
    Puhelinlaskut, vaatteet ( jos en halua lapseni kulkevan rikkinäisissä vaatteissa).
    Viikkorahan ym. ym.

    vaatteita osteta, eikä anneta viikkorahaa?
    Sulla on oikeus vaatia nuo perusasiat lapsellesi ja käsitykseni mukaan perhekotien, kuten myös lastenkotien pitäisi maksaa kotilomapäiviltä ruokarahaa.
    Ainakin monessa paikassa se on käytäntönä.

    Äänestä

  • Helinä-keiju3 kirjoitti:

    Sisältyykö täysorvot lapset tähän tilastoituun 15.200 huostaanotetun ja sijoitetun lapsen lukumäärään vai onko heistä eri tilasto. Voiko olla mahdollista että lukumäärä laitoksissa ja vieraissa perheissä asuvista lapsista vielä nousee, jos orvot lisätään mukaan?

    mutta luulisi, ettei orpojen kohdalla käytettäisi tuota huost.ottotermiä. Luulisin, että on enempi kysymys holhouksesta.

    Äänestä

  • amalia kirjoitti:

    mutta luulisi, ettei orpojen kohdalla käytettäisi tuota huost.ottotermiä. Luulisin, että on enempi kysymys holhouksesta.

    huostaanotto on silloin kun sosiaali ei salli avohuollon sijoitusta ja lapsella vanhemmat jotka joko hyväksyvät tai vastustavat (jolloin pakkohuostaanottto) myös on mahdkdollista antaa lapsi kasvattikotiin jolloin sosiaali ei varsinaisesti ota kantaa(nykyään ehkä "hyväksyy" perheen mutta sopimus tehdään lapsen vanhempien ja perheen välillä suoraan eikä sossu maksa siitä.Adoptiojonot ovat valtavat, ja myös sijaisperheitä olisi paljonkin tarjolla, mutta sossu ei hyväksy suurta osaa tarjokkaista. Samoista syistä joista huostaanototkin tehdään, eli mutu-perustein.

    Äänestä

  • tietääkseni kirjoitti:

    tarkemmin ajateltuna, kuulema vain opieni osa sielläasuvista nuorista on huostaanotettuja varsinaisesti.

    Äänestä

  • tietääkseni kirjoitti:

    huostaanotto on silloin kun sosiaali ei salli avohuollon sijoitusta ja lapsella vanhemmat jotka joko hyväksyvät tai vastustavat (jolloin pakkohuostaanottto) myös on mahdkdollista antaa lapsi kasvattikotiin jolloin sosiaali ei varsinaisesti ota kantaa(nykyään ehkä "hyväksyy" perheen mutta sopimus tehdään lapsen vanhempien ja perheen välillä suoraan eikä sossu maksa siitä.Adoptiojonot ovat valtavat, ja myös sijaisperheitä olisi paljonkin tarjolla, mutta sossu ei hyväksy suurta osaa tarjokkaista. Samoista syistä joista huostaanototkin tehdään, eli mutu-perustein.

    Kaikkihan on täällä sanoneet, että isompia lapsia ei kukaan halua adoptoida. Eihän kaikki tule orvoiksi vauvoina. Missä ovat isommat yli taaperoiän (=lue adoptioon kelpaavan iän) ohittaneet orvot suomalaislapset ja paljonko heitä on. Kysymykseen ei liene virkamiesten vaikea vastata, jos ovat tehtäviensä tasalla. Missä he ovat ja paljonko heitä on?????

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Cooper-Scooper kirjoitti:

Onko jollain kokemuksia vähän vanhemman lapsen ottamisesta sijoitukseen? Tarkoitan nyt yli 12-vuotiasta lasta eli ihan teini-ikäistä?
Onko se edes mahdollista?

Toinen asia mikä tuli mieleen on se, että voiko sijaislapsien kanssa käydä ulkomailla? Meillä on huvila ulkomailla ja käymme siellä joka kesä. Voiko sijaislapsen ottaa mukaan?

Ja kolmas asia voiko sijaisvanhemmat käydä molemmat töissä? Siis jos lapsi on vähän vanhempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu