Koirallani on laskettuun aikaan 2 viikkoa, mistä näkee että se on tiineenä. On lihonut, mutta saako muuten varmuutta kuin ultralla.
Tiineys
123
7340
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
koittaa tunnetko liikkeitä(jos vaan 1-2 pentua niin ei ehkä tunnu)kun koira makaa rauhallisesti.Silloin yleensä jopa näkyy tässä vaiheessa kun pieniä potkuja satelee pitkin mahaa.
tässä vaiheessa. Pidä kättäsi tarpeeksi kauan sen masun päällä, niin tunnetmylläyksen, jos on pentuja.
Nisät tytölläsi varmaankin on myös vähän paisuneet ja punertavat?
Röntgenkuvaus on myös mahdollinen, ja varmempi kuin ultra yleensä, samoin rtg-kuvassa voidaan laskea pentujen määrä luotettavasti, ainakin luotettavammin kuin ultrassa.
tiedä ja pentuja teettämässä!! Oliskohan noihin asioihin sekä muihin pennutus asioihin pitänyt tutustua jo aikoja sitten. Jos aikaa vaa enää 2 viikkoa pitäisi se jo selvästi näkyä onko tiine vai ei paitsi tietysti voi olla valeraskaus. Miksi et ole käyttänyt koiraasi ultrassa, sekin olisi pitänyt jo tehdä aikoja sitten. Taitaa taas olla yhdet "vahinkopennut" tulossa. Mikäli koirasi on todella tiineenä eikä tämä ole vaan provo niin pikaisesti ottamaan selville kaikki synnytykseen ja pentujen hoitoon liittyvät asiat. Onkohan narttusi edes saanut tiineysajalla oikeanlaista ruokaa, tuskinpa. Ei voi muuta ku ihmetellä mikä tänkii tarkotus on????
ei me kaikki muutkaan koiriamme ultrata jos ei mitään häikkää ole,jotkut ultraa,toiset ei.Jos pentuja on vähän voi tiineys olla yllätys hyvinkin kokeneelle kasvattajalle,silloin pentuja ei tunnu eikä näy ja emähän voi olla vaikka valeraskaana.
ultrannut kahdesti ja pentueita olen kasvattanut 19 kpl. Ekalla kerralla ultrasin, kun koira ei meninannut näyttää kantavalta ollenkaan. No, olihan niitä pentuja 4 kpl. Toisella kerralla ultrasin, kun koira ei tehnyt elettäkään aloittaakseen synnyttämisen, vaikka päiviä oli jo 66 ja yli 30 vuotta koiria kasvattanut kaveri väitti, että koira on vaan valekantava. Tosin mä tunsin pennun liikkuvan ja oli varma, että yksi on ainakin. Olin silloin kasvattanut vain muutaman pentueen, enkä halunnut pullikoida kokenutta kasvattajaa vastaan. Koira ultrattiin ennen keisarileikkausta, ettei avata turhaa. Jopa eläinlääkäri päätteli koiran olevan valekantava ennen ultrausta. Koira ei näyttänyt kantavalta ollenkaan, paitsi että nisissä oli maitoa. Yksi pentu sieltä sitten löytyi.
Mulla on ollut narttuja, jotka ei muutu ollenkaan astutuksen jälkeen ja sitten taas yksi oli heti astutuksen jälkeen ihan omissa maailmoissaan pentujen syntymään asti. Yleensä narttu alkaa näyttää kantavalta 5-6 viikon tienoilla, joten en yleensä ultraa vaan maltan odottaa. Hyvä merkki on myös nisien muutuminen punertaviksi.
olisi varmasti järkevä ratkaisu. Joskus sitä ei vain itse huomaa, ja aina ei liikkeitäkään erota tai tunne. Jos mielettömästi odottaa koiransa olevan tiineenä ja vaikka kuinka koettelee kevyesti vatsaa, niin jokainen liikahdus tuntuu kuin pentuja olisi.
Jos saaliina vain yksi tai kaksi pentua, olisi syytä käydä siellä röntgenissä, sillä kasvavat helposti niin suuriksi että eivät mahdu syntymään. Sellaisessa tapauksessa narttu pääsisi huomattavasti helpoimmalla kun eläinlääkäri olisi kuvannut ja hän pystyy aika hyvin kertomaan näyttääkö siltä että syntyvät itse, vai pitääkö turvautua sectioon eli keisarinleikkaukseen.
kyljistä voipi tunnustella ja siellä pitäisi liikettä tuntua,jos mahassa pieniä asukkeja on.
Meillä e-lääkäri ei lähettänyt ultraan kun kyseessä on "pienipäinen" suippokuonoinen rotu.Meidän olisi siis pitänyt mennä kaupunkiin,jos olisi tehty uä-tutkimus.
Nuori koira ja lääkäri arveli että synnytys sujuu aivan hyvin ja näin kävikin.
Että varmaankin kannattaa ultrata jos kyseessä on isopäinen rotu,niin tietää montako pentua pitää syntyä,ettei jää pää kiinni tai mitään sellaista.
Onnea matkaan :)