meille

perheenlisäystä!
Olo on hyvinkin odottavainen ja jännittääkin.
Olen miettinyt että koira varmastikkin jo jotenkin vaistoaa/haistaa mahassani kasvavan ötökän?

Täällä varmasti on koirallisia äitejä, joten ovatko teidän koirat jotenkin käyttäytyneet eritavalla kun olette olleet raskaina?
Miten olette totuttaneet koiran pieneen ihmiseen, jos koira ei ennen ole oikeastaan ollut lasten kanssa tekemisissä?
Onko koiranne olleet mustasukkaisia uudesta vauvasta?

Kiitos kovasti vastauksistanne.
Meillä on esikoisemme tulossa ja tottakai kaikki tällainen kiinnostaa, myöskin huolettaa, jotta osaisin olla ja tehdä kaikkien parasta ajatellen.
3135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

äiti mutta isä olen ja voin kertoa yhtä jos toistakin siitä odotusajasta ja koirien suhtautumisesta lapseen.

Ensiksi onnea tulevan vauvan johdosta!!!

Meillä ei niinkään koirat välittäneet äidistä silloin, kun hän oli raskaana; tietenkin ne itkukohtaukset hermostuttivat koiraa yhtä paljon kuin minuakin, mutta muuten ei voi sanoa että olisi ollut mitenkään poikkeavaa käytöstä.

Lapsen syntymä oli taas koiralle tärkeä paikka, aivan kuin minulle ja äidillekin. Se ei ollut mustasukkainen vaan päinvastoin se otti uuden tulokkaan kuin omana pentunaan.
Kaikki piti tehdä sen silmien alla, jopa imettäminen. Koira oli aina vauvan syödessä sängyllä äidin ja lapsen vieressä.
Se ei myöskään päästänyt vieraita lapsen lapsen lähellekään, vaan silloin kun ihmisiä tuli, koira meni lapsen petin viereen vahtimaan. Saattoi jopa murista täysin tuntemattomalle ihmiselle.

Myöhemmin lapsen kasvettua ja täyttäessä vuosia, koira ja lapsi olivat kuin perse ja paita.

Äänestä
  • toivottavasti meilläkin menee yhtä hyvin.

    Äänestä

tulokkaan johdosta. meidän koira oli ihan samanlainen kuin tuon Hatamin. sekä rodulta että käytökseltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


on tulossa kirjoitti:

perheenlisäystä!
Olo on hyvinkin odottavainen ja jännittääkin.
Olen miettinyt että koira varmastikkin jo jotenkin vaistoaa/haistaa mahassani kasvavan ötökän?

Täällä varmasti on koirallisia äitejä, joten ovatko teidän koirat jotenkin käyttäytyneet eritavalla kun olette olleet raskaina?
Miten olette totuttaneet koiran pieneen ihmiseen, jos koira ei ennen ole oikeastaan ollut lasten kanssa tekemisissä?
Onko koiranne olleet mustasukkaisia uudesta vauvasta?

Kiitos kovasti vastauksistanne.
Meillä on esikoisemme tulossa ja tottakai kaikki tällainen kiinnostaa, myöskin huolettaa, jotta osaisin olla ja tehdä kaikkien parasta ajatellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu