Olen onneksi saavuttanut elämänvaiheen jolloin trans-asiat eivät enää jaksa juurikaan kiinnostaa. Elämä on jo saanut muutakin sisältöä ja elän omaa elämääni ihan tyytyväisenä, mutta pitkään sitä tulikin rimpuiltua oman prosessinsa kanssa. Tutkimusvaiheen elämä oli jossain määrin helpottavaa ja jännittävääkin, mutta RLT:n "suorittaminen" oli yhtä helvettiä, siis piinaavaa taistelua läpimenon ja oman huonon itsetunnon kanssa. Eräänä syynä tähän pitäisin kaikenlaista "vertaistukea" mm. trans-keskustelupalstojen muodossa. Jos ei siis aikaisemmin ole ahdistunut, niin takuulla näitä keskusteluja seuratessa näin käy. Paha olo tarttuu kummasti ja porukassa se vaan kasvaa. Minusta on erittäin järkevää pyrkiä "näistä piireistä" pois niin nopeasti kuin mahdollista, jos haluaa säilyttää oman mielenterveytensä. Kun riittävän kauan toitotetaan elämisen vaikeutta ja epäkohtia, niihin alkaa väkisin uskoa itsekin ja kaikki hyvä jää ympärillä näkemättä. Tätä "vertaistukea" kannattaa käyttää vain sen verran, että saa tietoa hoitokäytännöistä ja kaiken muun voi jättää omaan arvoonsa.
Pari sanaa...
kohti huomista
191227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen nähnyt sen aika monta kertaa, että sellaiset ihmiset jotka ovat vahvoja, jättävät vertaistuen, jolloin vertaistuessa pyörii aina vain heikkoja ja vertaistuki pysyy heikkojen mutalammikkona. Pahimmassa tapauksessa tietämättömät antavat neuvoja toisille tietämättömille.
Siksi en oikein jaksa uskoa vertaistuen toimivuuteen.
Minusta keskeisin seikka prosessissa on tietää faktat, missä mennään. Belgialaistutkimusta parempaa en ole löytänyt, Pimenoffin tutkimuksesta on tihkunut joitain tietoja. Yleisiä tutkimuksia ja selvityksiä vastaavanlaisissa tilanteissa olevista ihmisistä minulla on varmasti sylillinen.
Sen sijaan että lähtisit pois, voisit analysoida miksi sinä olet onnellinen ja miksi sinulla menee hyvin ja kertoa sen meille opiksi ja ojennukseksi.
Minun onnellisuuteni on pahan mielen poissaoloa. Enkä osaa suoraan luetella syitä miksi minulla ei ole paha mieli. Syitä nimittäin kyllä aina löytyisi. Luonnekysymys varmaan.
Tuskin kukaan meistä erityisen vahva on, mutta kuormaa voi yrittää keventää olemalla jossain määrin itsekäskin tässä asiassa. Viimekädessä jokainenhan on oman onnensa seppä. Eläminenhän sinänsä koostuu hyvin pienistä asioista ja pienestä asiasta ei kannata itselleen, eikä muillekaan niin kovin suurta numeroa tehdä.
En välttämättä osaa sanoa olenko minä onnellinen ja millä mittarilla mitattuna, mutta tyytyväinen elämääni kuitenkin. Helpompaa on ehkä etsiä syitä sille miksi olin onneton. Kuitenkin siinä vaiheessa kun opin näkemään itseni naisena (enkä vain trans-ihmisenä) kaikkine puutteineni ja vahvuuksineni olin jo voitonpuolella taistelussani omasta paikastani auringossa.
Minusta eräs tärkeä asia on sisäistää, että tämä transsukupuolisuus on vain elämänvaihe joka päättyy aikanaan ja sen jälkeiseen elämään kannataa koko ajan panostaa, eikä unohtaa sitä periaatteella "kaikki tulee aikanaan jos on tullakseen". Minusta trans-ihmisten suurin synti on roikkua juuri tässä hetkessä ja tarkkailla rintojen kasvua sekä haaveilla srs:stä unohtamalla kaiken muun.
Hölmöyksissäni minäkin uskoin aikoinaan sokeasti prosessissa jo olevien ihmisten sanomaa, mutta onneksi myöhemmin opin sen, että se mikä sopii muille, ei välttämättä minulle, ja miksi ottaisin esimerkkiä epäonnistumisista. Oman pään ja ajatuksien selkeänä pitäminen on haasteellista jo ilman muiden hämmentäviä mielipiteitäkin.
Prosessin faktathan ovat pitkälti siinä, mitkä ovat hoitojärjestelmän mahdollisuudet auttaa "potilasta" sopeutumaan muuhun yhteiskuntaan. Kaikki muu on ihmisestä itsestään kiinni. Ihmisten erilaisuuden ja jo erilaisten lähtökohtienkin vuoksi tuskin muita faktoja voidaan esittää.
Onko vertaistuen tarkoituksena tässä asiassa tuottaa lisää kavereita ttp:llä hengaileville vai mikä on sen perimmäinen tarkoitus? Onko vertaistuen takana idea eristää nämä ihmiset muusta maailmasta? Tällaisia ajatuksia mielessäni on joskus pyörinyt.
Tulipas tästä nyt hieman sekavahko viesti, mutta toivottavasti edes joku ymmärtää mitä yritän sanoa.
No kyllä se niin on, että vahvat "läpimenevät" häipyy ttp:ltä, eli juuri ne, joista voisi olla tukea jälkijoukolle. Ja ttp:lle jää porukka,joka lähinnä masentaa toinen toistaan.
Minulle aikoinaan annettiin sellainen kuva hoidoista, että siellä (Lapparissa) on tumpelot töissä ja ne vain haluaa höykyttää ja keksiä esteitä. Se on jonkinlainen esterata joka on pakko suorittaa laukomalla joitan nokkeluuksia heidän kuulusteluissaan.
No olihan se niin, ettei heillä paljon asiantuntemusta ollut ts-asiassa eikä haluakaan, se kävi nopeasti ilmi. Mutta minusta tuntui, että heillä oli asiantuntemusta muuten. Kun minä ajattelin kuinka selvitä leikkakseen, he ajattelivat miltä minusta tuntuu vaikka viisi vuotta leikkauksen jälkeen. Ja näin jälkiviisaana, minä ymmärrän heidän epäröintinsä syyn.
Ja se, että on hankalaa: mielenterveyspuolella "naapurissa" on paljon hankalampaa kun potilaat eivät yleensä ole edes kykeneviä pitämään huolta omista asioistaan. Heitä vedätetään koko ajan. Ylipäätään Suomessa asiat ovat tosi huonosti.
Helppo ajatella, että jos poliisilla on 10 minuutin vasteaika, eikä se tule koko päivänä sen jälkeen kun sinut on pahoinpideltu, että nyt minua syrjitään. Mutta Torniossa syntyi juttu kun erään itsemurhakanditaatin uuteen yritykseen poliisi ei vaivautunut samana päivänä. Ja itsemurhakanditaatti onnistui. Ja näitä tarinoita on pilvin pimein, tämä vain oli lehdessä kun se meni oikeuteen.
Minun omaan tapaukseeni auttaisi tyyneysrukous:
"Jumala,
Anna minulle tyyneys hyväksyä asiat joita en voi muuttaa,
Rohkeus muuttaa ne jotka voin,
Ja viisaus erottaa nämä kaksi toisistaan."
Tuo tyyneys minulta puuttuu. Asiat, jotka vaivaavat minua, ovat minun oman hallintani ulkopuolella, kuten se, mitä traumoja lapsuus on minulle aiheuttanut. Mutta minä en voi hyväksyä sitä vaan pusken läpi harmaan kiven ja väsyn niin tehdessäni. En anna armoa itselleni yhtään. Minulla on edelleen nuorena opittu kilpaurheilijan psyyke. Ei elämä ole kilparata.
Mutta siitä huolimatta minä pidän tavoitteita korkealla. Minun maailmaani ei kuulu itseni hyväksyminen, itselleni antaminen anteeksi. Sellaiset asiat kuuluvat Intiaan, eivätkä ne ikinä saa mitään aikaiseksi kun ne antavat itselleen anteeksi.
kun kaikilla on niin vaikeeta ja millekään asialle ei saa tehtyä mitään ja kaikki syrjii ja huonosti menee jne. Maahukin on omalla tavallaan ihan ok, mutta silti se ruokkii vähän semmoista "jokainen voi olla ihan mitä se haluaa". No ei voi. Tai ehkä voi, jos kestää ja jaksaa selittää jokaiselle vastaantulijalle mitä on. Jos taas haluaa vaan päästä elämässään eteenpäin, kannattaa hankkia hoidot ja elää ja antaa transsukupuolisuuden painua menneisyyteen. TTP on varmaan ihan hyvä alku, mutta ainakin transnaisen pitää lähteä sieltä suureen maailmaan, ja lääkäriin, jos ei halua jäädä asumaan Setalle.
"kyllä se niin on, että vahvat "läpimenevät" häipyy ttp:ltä,"
Harhaluulo. Yhä ne "ei-niin-itsekeskeiset", jotka ymmärtävät prosessiin vaadittavat voimat, ja ovat riittävän vahvoja tukemaan myös muita (mm. empatia/sympatia), pystyvät muilta sosiaalisilta suhteiltaan nipistämään aikaa myös muille.
Nimenomaan TTP:n monet tukihenkilöt ovat koulutettuja ja kouliintuneita tehtäviinsä - takana siis myös oma kokemuksensa, ja halu ja auttaa tukea muita.
Onko ttp:llä muka monia koulutettuja tukihenkilöitä, kas vaan, en ole moista ennen kuulluutkaan. Oman käsitykseni mukaan näillä "tukihenkilöillä" on elämäntapana transsukupuolisuus ja heillä on selkeästi transidentiteetti. Tämä on siis heillä pysyvä olotila. Alunperin kysymyshän oli siitä, että tämä elämänvaihe kannattaa ajoissa jättää taakse jos haluaa täysipainoista elämää elää omassa oikeassa sukupuolessaan.
Minä en ainakaan henkilökohtaisesti jaksa kenenkään toisen prosessia omani lisäksi. Yksi on tarpeeksi yhden ihmisen elämän ajalle.
Minä olen Huuskan kanssa puhunut siitä, että vertaistuki on hölmö idea.
Parasta vertaistukea uusille on se, että meitä prosessin vuosia sitten läpikäyneitä on elossa ja joko järjissä tai hyvässä lääkityksessä ;)
Julkinen valta, vaikka yleensä haluton tekemään mitään, saa luvan olla avuksi. Vaadi psykiatrisista tutkimuksista kaikki mahdolliset dokumentit mitä voit saada sivudiagnooseista sun muusta, etsi netistä tietoa niistä ja toimi ohjeiden mukaan.
Tässä transprosessissa on paljolti kysymys tiedon hakemisesta ja mitä olen kuullut, niin uudet ovat olleet vähän haluttomia hakemaan tietoa itse ja mielummin kysyvät meiltä muilta. Kyllä saa tietty kysyä, kunhan itse selvittää asioita samalla.
"Minä en ainakaan henkilökohtaisesti jaksa kenenkään toisen prosessia omani lisäksi. Yksi on tarpeeksi yhden ihmisen elämän ajalle."
Tässä olen täysin samaa mieltä.
Vertaistuesta olen myös sitä mieltä, että se on nimenomaan paikallaan niille ihmisille jotka kokevat transsukupuolisuuden osana identiteettiään ja myöskin elämän sisältönä. Eli halauvat kuulua siihen ns. "kolmanteen sukupuoleen". Näitä henkilöitähän valtaosa vertaistuen antajista käsittääkseni on ja yleensäkin siitä porukasta joka ttp:tä tarvitsee. Eihän tällaisessa elämäntavassa mitään pahaa ole, mutta se ei vain sovi kaikille, ja jotkut haluavat jättää nämä asiat taakseen. Prosessiin liittyvistä hoitokäytännöistä saa kyllä tietoa riittävästi tuon porukan ulkopuoleltakin.
Ilmeisesti nyt Huuskan, teoreetikkojen ja Janice Raymondin mukaan sukupuolia saisi olla vaikka tuhat ja kun näillä ihmisillä on jotakuinkin turvattu toimeentulo ensimmäisillä työmarkkinoilla, siis niillä joissa pätee Suomen laki ja hyvät tavat ja muutenkin turvattu ekologinen lokero, niin mikäs siinä. Ei mikään estä ketään kuvittelemasta olevansa vaikka Venetsian kuningatar.
Mutta jos tunnet, että olemassaolosi työmarkkinoilla on uhattu tai että asut ongelmalähiössä tai että perheesi on tyypillisiä suomalaisia pahanilkisiä jurnuttajia, parasta tietää, että sukupuolia on kaksi.
Ja kun et onnistu synnyttämään lasta etkä hankkimaan itsellesi aviomiestä, niin se on hyvin paha alku vakuuttavuuden kannalta.
Miten käy jos pehmoiselta laillinen vakityöpaikka -tasolta putoatkin YT-helvettiin ja joudut hakemaan työtä? Silloin huomaat joutuneesi suvaitsevaisuussodan tykinruoaksi. Sukupuolesi on leikkirahaa niillä markkinoilla.
Ja tämä oli sitten vertaistukea.
TTP:llä on todellakin koulutettuja tukihenkilöitä, mutta lmeisesti heitä ei osata kysyä. Ainakin minulla olisi resursseja oman prosessini ollessa jo takanapäin tukea prosessiin lähtevää tai siinä kahlaavaa. Mutta kovin vähän on tuettavia tarjottu. Oma elämätapani on nainen ja transsukupuolisuus on periaatteessa historiaa. Vastaavia tukihenkilöitä on muitakin ja tukihenkilöhän valitaa tuettavan tarpeen mukaan. Joku voi kaivata nimenomaan transsukupuolista ja jopa samassa tilanteessa olevaa, jolloin voisi samaistua "kaveriin".
Mielestäni vertaistuki on kultaakin arvokkaampaa myös transjutuissa. Kyllä yksinään on on varsin heikoilla jäillä. Miksi pyöritellä juttuja yksinään omassa (tutkijan) kammiossa, kun muutakin samanoloista porukkaa on olemassa.
Se, että hakeutuu vertaisryhmään ja pitää sitä hyvänä ei tee kenestäkään luuseria, päinvastoin, kyllä se on viisautta. Luuseriksi leimaaminen on turhaa panettelua.
Vuosia eri ryhmissä luuhanneena silmiinpistävin seikka on ollut se, että ryhmässä on aina yksi tai kaksi ylitse muiden, joka tietää kaiken transjuista hoidosta persoonallisuuteen saakka ja erityisesti sen mikä on oikeaa transseksuaalisuutta (ite käyttäisin mieeluummin transgender käsitettä). Nämä henkilöt ovat niitä näilläkin sivuilla näkyvimmin vaikuttavia "vahvoja persoonia" ja ryhmissä rasittavia ja riiteleviä sekä dominoivia henkilöitä. Herää vaan kysymys, että miksi sitten roikkua täälläkään?
Kyllä vertaistukitoimintaa on hyvä jatkaa ja kehittää edelleen. Ne ketkä eivät tunne sitä trpeelliseksi voivat olla osallistumatta ryhmiin. Ei kait siinä sen kummempaa.
Luonnollista lienee se, että kun kaikki alkaa olla kunnossa niin tukea ei enää tarvitakkaan siinä määrin kuin korjaushoitojen alussa. Elämä jatkuu tavanomaiseen tapaan, mutta kyllä yhteyttä vertaisjoukkoon on hyvä pitää vaikka kavereiden kautta.
Että sellaista tällä kertaa :)
Minä haluan tietää uutiset, miten maa makaa. Osaatteko te hoitaa Trasekia meikäläisen lähtemisen jälkeen vai meneekö kaikki päin persettä heti kun minä käännän selkäni.
Mitä tulee hoitoihin ja niiden toteutumiseen, minua ei juurikaan kiinnosta. Henkilökunta on pääosin eri kuin minun aikoinani, on siellä se I. Varttihuora.
Minut herätti luolastani Pimenoffin tutkimus, jonka valmistumista tässä odottelen. Toistaiseksi Pimenoff ei ole sanonut mitään raflaavaa, mikä on hyvä, koska se osoittaa, että hän ottaa tutkimuksensa vakavasti.
Paljon kivempi seurata transkuviota kuin vaikkapa Euroviisuja.
Leireillä käyn katsomassa vanhoja tuttuja, mutta aika ulkopuolinen minä olen siellä. Näkeepähän nuoremmat, että starat ovat hengissä ja hyvässä kuosissa jos ei muuta. Starathan minua kiinnostaa, eikä nämä nuoret.
"vertaistuki on kultaakin arvokkaampaa myös transjutuissa."
Nimenomaan transjutuissa, koska tukea ei juuri muualta löydy. Arvostan suuresti niitä henkilöitä, jotka omien sukupuolenkorjaushoitojensa jälkeenkin ovat olleet mukana neuvomassa ja tukemassa korjaushoitoja vasta harkitsevia tai henkilöitä, jotka ovat ko. hoitojen alkutaipaleilla.
Hyvänä aasinsiltana vastaavasti transvestiittituki tarkoittaa mahdollisuutta rohkaista tv-ihmisiä mukaan tv-toimintaan, jolloin itsensä toteuttaminen turvallisessa ympäristössä muiden ihmisten parissa on mahdollista - ilman turhia "värinöitä", harhaluuloja tai fantasioita.
Tässähän oli nyt kyse siitä, että miten selvitä prosessista ehjin nahoin, tiiteillä asiat ovat hieman eri tavalla.
"Tässähän oli nyt kyse siitä, "
Vai niin. Puhuimme vertaistuesta - vertaistukea tarvitsevat niin transihmiset kuin monet muutkin ylipäätään tukeatarvitsevat.
Transihmisiähän ovat mm. tv, ts, tg ja is:t
Ei mitään syytä rajoittaa aiheesta keskustelua.
Vai sinäkö se palstan sheriffi olet ja ohjaat mistä keskustellaan?
En nyt millään jaksa ymmärtää, että mitä tekemistä tiiteillä on tässä keskustelussa, enkä myöskään ymmärrä agressiivista asennettasi. Luepas nyt rauhallisesti aloitusviesti uudestaan...
Sanonpa vielä tähän, että intersukupuoliset eivät mielestäni ole varsinaisesti transihmisiä, eivätkä myöskään sukupuolensa korjanneet naiset tai miehet.
Joskus aiemmin on ollut puhetta, että TS:lle pitäisi saada oma palsta, joten nyt viimein asiaa pitäisi ryhtyä toteuttamaan.
Onko kellään suhteita tuonne palstan ylläpitoon, että voisi viedä viestiä sinnepäin?