Kiitän yhtiönne kannasta asiaan (vaikkakin sen selvittäminen kesti yli kuukauden). Vastaan kahdessa osassa. Alussa otan kantaa asian juridiseen puoleen, jonka puitteissa välitän viestiketjun reagointia varten myös konserninne lakiasioita hoitavalle XXX:lle (yhteystiedot saatu Tallink Siljan keskuksesta, pyydetään tarvittaessa ohjaamaan viesti edelleen oikealle taholle). Juridinen puoli on syytä selvittää ammattilaisen toimesta siksi, että en katso tähänastisten vastauksienne vastanneen itse kysymykseeni. Lopuksi kerron entisenä asiakkaananne mielipiteeni Tallink Siljan tavasta hoitaa asiakassuhteitaan ja mihin itse näen sen johtavan.
Juridiselta kannalta perustelunne eivät ole kestävät. Toistamiseen luettelette samoja perusteluita sille, että laivayhtiöllä on oikeus järjestää matka muulla kuin sovitulla aluksella, muuttaa aikatauluja jne. Jälleen totean, että yhtiöllänne todellakin on täysin kiistatta oikeus ja jopa suorastaan velvollisuus em. toimenpiteisiin, jotta saatte turvattua myymienne matkojen järjestämisen edes jollain tavalla. En ole missään vaiheessa ollut eri mieltä tästä asiasta. Aiempien kannanottojenne perusteella olen kuitenkin saanut sen (toivottavasti virheellisen) käsityksen, että Tallink Silja Oy:n virallinen kanta on, että se voi sopimaksi katsomallaan tavalla muuttaa tekemänsä sopimuksen ehtoja ilman, että tästä aiheutuvasta selkeän puutteellisesta suorituksesta on seurauksena minkäänlaista korvausvelvollisuutta (lue: hinnan alennus). Tähän nimenomaiseen asiaan haluaisin nyt sopimusoikeuteen perehtyneen henkilön perustellun vastauksen ennen kuin lähden viemään asiaa eteenpäin Kuluttajavalituslautakuntaan.
Entisenä asiakkaananne puolestaan voin todeta, että vastauksenne sisältö yhdessä tapanne hoitaa asiakaspalautteita kanssa vahvisti muutamalla taannoisella Superfast-matkallani sekä Tallinnan matkalla muodostamani johtopäätökset nykyisen Tallink Silja Oy:n toiminnan laadusta. Olemmehan saaneet seurata niitä myös mm. joukkotiedotusvälineiden välityksellä. Totean vain, että en tule käyttämään konserninne palveluita tulevaisuudessa - näin ilmeisesti halusittekin. Koska elämme tietoyhteiskunnassa ymmärtänette myös, että tämäntyyppiset oppikirjaesimerkit yksittäisen palveluyrityksen heikosta vastuunkantokyvystä ja -halusta tapaavat vanhan sanonnan "huono viesti kiirii aina kauimmaksi" mukaisesti kalahtaa omaan nilkkaan potenssiin koronneina. Tänä päivänä julkisen "markkinatuomioistuimen" voima voikin helposti yllättää asiakastaan räikeästi ylenkatsovan yrityksen. Tämä jää kohdallanne nähtäväksi. Aion olla asiassa mahdollisimman aktiivinen. Toimin itse myyntipäällikkönä. Kaupalliselta kannalta toimintalogiikkanne on omaan jalkaan ampumista, jota en voi kuin ihmetellä.
Terveisin
XXX
puh. XXX-XXXXXXX
"Asiakaspalautteet Helsinki"
08.05.2007 15:05
To
cc
Subject RE: Tallink Silja Internet Form/T/CH
Hyvä asiakkaamme XXX
Olemme tutkineet asiaa.
Varustamon kuljetusehtojen mukaisesti:
"4. Rahdinottaja on oikeutettu järjestämään matka jollakin toisella aluksella kuin mitä on ilmoitettu tai mitä lipussa lukee sekä tekemään muutoksia aikatauluun ilman ennakkoilmoitusta tai tekemään
poikkeaman reitiltä rahdinkuljettajasta riippumattomista syistä, joita ovat muun muassa tekniset viat, sää- ja jääolosuhteet, telakointi ja merionnettomuudet (Force Majeure)."
Valmismatkaehtojen mukaisesti:
"11.1. Jos matkanjärjestäjä ei voi siitä riippumattomista syistä noudattaa sovittua matkasuunnitelmaa, matkanjärjestäjällä on oikeus muutta hotellia, yöpymispaikkaa, kuljetusvälinettä ja aikataulua tai tehdä
matkaohjelmaan muita muutoksia, jotka eivät olennaisesti muuta matkan luonnetta. Muutoksista on ilmoitettava matkustajalle niin pian kuin mahdollista."
Yllä olevan valossa varustamo katsoo ettei se ole Teille korvausvelvollinen.
Parhain terveisin
XXX
asiakassuhteet/kundrelationer
Tallink Silja Oy
FI-PL 43, 02151 ESPOO Finland
Tel XXX
Fax XXX
mailto:[email protected]
http://www.tallink.fi ja
http://www.silja.fi
From: [email protected] [mailto:[email protected]]
Sent: Thursday, April 12, 2007 12:16 AM
To: XXX
Subject: RE: Tallink Silja Internet Form/T/CH
Hei,
Ette ole vastanneet kahteen eri osoitteeseen lähettämääni viestiin, johon nimenomaisesti pyysin vastaustanne.
Matka, jota reklamaationi koski on nyt tehty. Kuten arvelinkin laivamatkasta muodostui täysin toisenlainen kuin tilaamani. Tallink Starin neitsytmatkan sijasta matkustimme vuonna 1974 valmistuneella, esitteenne mukaan "vanhanajan risteilytunnelmaa" tarjoavalla nuhruisella ja ahtaalla Vana Tallinn -laivalla. Matka myös kesti tunnin pidempään kuin oli alunperin tarkoitus. Alus oli lisäksi vahvasti ylibuukattu siten, että mm. raput ja aulatilojen lattiat olivat täynnä istumapaikkaa vailla olevia kiukkuisia matkustajia, joiden kesken vallitsi varsin vahva konsensus siitä, että sitä ei saatu mitä oli tilattu ja mistä oli maksettu. Oletankin, että suhteellisen moni on lisäkseni kääntynyt puoleenne reklamoidakseen suorituksenne virheellisyydestä.
Voidakseni edetä asiassa sopivaksi katsomallani tavalla pyytäisinkin Sinua vahvistamaan kirjallisesti Tallink Siljan kannan:
- Oletteko sitä mieltä, että suorituksenne ei ollut puutteellinen suhteessa tilaukseeni?
- Mikäli olemme yhtä mieltä siitä, että suorituksessanne oli puutteita, millä perusteella yhtiönne kieltäytyy hyvityksestä?
- Oletteko edelleen sitä mieltä, että tilaamanne laivan myöhästyminen on yleisten valmismatkaehtojen tarkoittama force majeure -tilanne, joka vapauttaa matkanjärjestäjän em. vastuusta?
terveisin
XXX
puh.XXX-XXXXXXX
----- Forwarded by XXX/XXX on 11.04.2007 23:37 -----
XXX/XXX
05.04.2007 10:55
To [email protected]
cc
Subject RE: Tallink Silja Internet Form/T/CH
Lähetän vielä varmuuden vuoksi tämän eilisen vastaukseni suoraan sähköpostiisi pikaista reagointia odottaen.
Ystävällisin terveisin
XXX
----- Forwarded by XXX/XXX on 05.04.2007 10:54 -----
XXX/XXX
04.04.2007 15:28
To "Asiakaspalautteet Helsinki"
cc
Subject RE: Tallink Silja Internet Form/T/CHLink
Hei,
Kiitos viestistäsi. En väheksy ponnistelujanne M/S Starin viivästyksestä aiheutuneiden ongelmien hoitamiseksi - ne eivät kuitenkaan liity itse laivan tason putoamiseen ja suorituksessanne näin sisältyvään virheeseen (suhteessa minuun sopimuskumppaninanne) vaan ovat minimitaso toimenpiteistä, joihin vastuullisena matkanjärjestäjänä joudutte joka tapauksessa ryhtymään välttyäksenne matkojen peruutuksilta. Olen lisäksi varma, että Aker Yards on viivästyksestään sopimusehtojenne mukaisessa korvausvelvollisuudessa suhteessa Tallinkiin.
Yleiset valmismatkaehdot määrittelevät Force Majeure -tapaukset seuraavasti:
16.6. Ylivoimaiset tilanteet (Force Majeure)
Matkanjärjestäjä ei ole vastuussa vahingosta, joka aiheutuu ylivoimaisesta esteestä tai muusta ennalta-arvaamattomasta syystä, jota matkanjärjestäjä tai matkanjärjestäjän apunaan käyttämä elinkeinonharjoittaja ei olisi voinut estää mahdollisimman huolellisesti menetellenkään. Tällaisia syitä ovat esimerkiksi sotatoimet, luonnonmullistus, tarttuva tauti, lakko ja vastaavat tapahtumat.
Toisin kuin esitätte, tilaamanne uuden laivan toimitusvaikeudet eivät kuulu Force Majeuren piiriin.
14.1. Matkanjärjestäjän suorituksessa on virhe, jos matka ei palveluksiltaan tai muilta järjestelyiltään vastaa sitä, mitä on sovittu tai voidaan katsoa sovitun
15.2. Hinnanalennus
Jos virhettä ei ole korjattu viivytyksettä matkanjärjestäjän kustannuksella tai jos virhe ei ole korjattavissa, matkustajalla on oikeus virheen merkitystä vastaavaan hinnanalennukseen.
Suorituksessanne on yksiselitteisesti Yleisten Valmismatkaehtojen mukainen virhe, mikäli tarjoamanne korvaava kuljetusmuoto ei laadultaan vastaa sovittua M/S Star -alusta. Koska 6.4. matka olisi käytännössä ollut tuliterän laivan neitsytmatka, oletan näin ilman muuta olevan. Mikäli olette asiasta eri mieltä, esittänette asianmukaiset perustelut väitteenne tueksi.
Esitän kompensaatioksi kertakaikkisena korvauksena 20% hinnanalennusta matkan alkuperäisestä hinnasta. Mikäli ette kaikesta huolimatta suostu esittämääni kompensaatioon tulen saattamaan asian Kuluttajavalituslautakunnan käsiteltäväksi. Odotan käsittelyn kestävän tällöin noin 1½ vuotta ja edellyttävän puoleltanne usean vastineen antamista ennen lopullisen päätöksen saamista. Minulla on hyvä syy tuolloinkin olettaa päätöksen noudattavan omaa näkemystäni asiassa.
Ystävällisin terveisin
XXX
"Asiakaspalautteet Helsinki"
04.04.2007 07:23
To
cc
Subject RE: Tallink Silja Internet Form/T/CH
Hyvä asiakkaamme XXX
Kiitämme palautteestanne. Asiakkaidemme mielipiteet ja kokemukset ovat meille hyvin tärkeitä toimintojemme tarkistamisen, suunnittelun ja kehittämisen kannalta.
AS Tallink Gruppin Aker Yardsin Helsingin telakalta valmistumassa olevan M/S Starin liikenne alkaa 12.4.2007, eli viikkoa suunniteltua myöhemmin. Alun perin liikenteen oli määrä alkaa 5.4.2007, mutta aluksen rakentamisessa ilmenneiden viivästysten vuoksi sen luovutus siirtyy. Liitäntäkuljetukset, majoitukset, ateriat, matkavakuutukset, mahdolliset oheiskustannukset tai muut Teille aiheutuneet menetykset ovat Force Majeure -kaltaisessa tilanteessa valitettavia asioita, jotka eivät kuulu laivayhtiön korvausten piiriin. Tällaisessa tilanteessa oman matkavakuutuksen kattavuutta voi kuitenkin tiedustella suoraan omalta matkavakuutusyhtiöltä.
Olemme tehneet mittavia liikennejärjestelyjä ja toimenpiteitä, jotta tästä myöhästymisestä koituisi mahdollisimman pieniä muutoksia asiakkaidemme matkasuunnitelmiin.
Olemme siirtäneet laivoja normaalireiteiltä Helsinki-Tallinna-reitille saadaksemme aikataulut vastaamaan mahdollisimman hyvin Starin lähtöaikoja. Siirtoihin on vaikuttanut muun muassa myös satama-ajat ja paikat sekä luvat viranomaisilta. Valitettavasti eri syistä uusi lähtöaika ei aina ole täysin vastannut alkuperäistä.
Toivottavasti Tallinnan matkaltanne jää alkuvaikeuksista huolimatta myös mukavia muistoja.
Toivotamme teille hyvää kevään jatkoa!
Ystävällisin terveisin
XXX
asiakassuhteet/kundrelationer
Tallink Silja Oy
FI-PL 43, 02151 ESPOO Finland
Tel XXX
Fax XXX
mailto:[email protected]
http://www.tallink.fi ja
http://www.silja.fi
-----Original Message-----
From: [email protected] [mailto:[email protected]]
Sent: Tuesday, April 03, 2007 10:02 PM
To: Asiakaspalautteet Helsinki
Subject: Tallink Silja Internet Form/T/CH
Palautteen aihe: Palaute matkasta / yrityksestä
Viesti: Olen tilannut pakettimatkan Pärnun kylpylään 6.-9.4.2007. Vaimolleni syntymäpäivälahjaksi hankittu matka oli tarkoitus tehdä upouudella (käyttöönotto aiemman ilmoituksenne mukaan 5.4.2007) Tallink Star -aluksella.
Sain yhtiöltänne tekstiviestin, jossa todettiin laivan vaihtuneen. Internet-sivujenne tietojen perusteella on syytä olettaa, että korvaava alus ei tule laadultaan vastaamaan matkavahvistuksessa mainittua Tallink Star -alusta.
Koska merimatka uudella laivalla oli oleellinen valintakriteeri matkapakettia valitessani tiedustelenkin miten Tallink aikoo kompensoida kyseisen viime hetken muutoksen, jonka ei voida katsoa kuuluvan yleisten valmismatkaehtojen force majeure -ehtojen piiriin?
Pyydän pikaista vastaustanne asiassa.
Nimi: XXX
Varausnumero: XXXXXX
Katuosoite: XXXXXXX
Postinumero ja -toimipaikka: XXXXX
Puhelin: XXX-XXXXXXX
Sähköposti: [email protected]
TALLINKIN ASIAKASPALVELU - KUULOSTAA HAUSKALTA!
11
3387
Vastaukset
- tallinkhenki
sama henki leviää jo muihinkin yhtiöihin.
ainoa keino välttää "tallink palvelua" on ilmeisesti lopettaa matkojen tekeminen viron suuntaan...
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=104&conference=4500000000000936&posting=22000000026017860 - Lenny
Yrititteko perua matkaa uuden laivan laivan myöhästymisestä kuullessanne?
Entä mikä olisi ollut mielestäsi kohtuullinen korvaus laivan vaihdosta? Star:lla näyttäisi tällä hetkellä maksavan edes-takainen päiväristeily viikolla olevan 30€/hlö: ajattelisin itse, vaikka laivamatka on osa pakettia, isoin osa tuossa paketissa olisi tuolla kylpylä-osuudella.- samaa kokenut
Hienoa, että jaksoit laittaa "keskustelusi" tännekin. Monet muutkin ovat kokeneet samaa ylimielisyyttä, mutta eivät ole viitsineet reklamoida siitä. Eipä olisi paljon Tallinkille maksanut, että olisi muutaman tuhat euroa panostanut asiakkaiden tyytyväisyyteen. Mutta eihän se kuulu yhtiön tapoihin.
Noista vastauksista näkyy ajan henki muutenkin. Tallink on itsekkyydessäkin itämeren ykkönen.
- Boikotti
Itse tein jo saman huomion viime vuonna Tallinkista, että se on täysin piittaamaton maksavista asiakkaistaan ja heidän oikeuksistaan(niitä ei ole a' la Tallink), aina kun on ollut jotain huomautettavaa niin toiseksi olet jäänyt. No, ei siinä mitään, onneksi on vielä muita yhtiöitä ja olen unohtanut Tallink-nimisen yhtiön. Lisäksi heidän hinnoittelupolitiikkansa on mennyt pitkäksi. Ilmeisen kypsää kauraa koko yhtiö.
- Nuppelus
No jo on tapaus! Tota lueskellessani tuli vaan yks mieleen - törkeetä palvelua. Itse olen vasta tämän kuun lopulla lähdössä omalle neitsyt matkalle tuonne Viron puolelle. En siis ole aiemmin käynyt. Matkat hoituu (tai ainakin pitäis)juuri tuolla uutukaisella Starilla sekä Galaxyllä. Toivotaan nyt vaan et mellakat on ohi ja Tallink osais hoitaa hommansa. Vituttaa jo sun puolesta!
- paskaa
..sitä saa mitä tilaa ei näin ollen pidäkään aina paikkaansa..
- kyrpiinnyit
kunnolla ja otat suomi-oppaan käteen.
Olisi yksi suomi-turisti-idiootti vähemmän.- hyvä me!
Me olemme hyvin ponnistelleet tämän elintason ja vaurauden saamiseksi ja täten meillä on myös varaa matkustella. Virolla ja muilla kehittymättömillä köyhillä valtioilla on ilo ja kunnia saada suomalainen turisti vieraakseen.
Suomi on hyvä maa, suomalaiset hieno kansa ja yhdessä me tehdään ihmeitä täällä kylmyysrajalla. Pohjolan väki on sitten loistavaa.
Kolminkertainen hurraahuuto Suomelle ja suomen kansojen mahdille! Hurraa! Hurraa! Hurraa! - ^^^
hyvä me! kirjoitti:
Me olemme hyvin ponnistelleet tämän elintason ja vaurauden saamiseksi ja täten meillä on myös varaa matkustella. Virolla ja muilla kehittymättömillä köyhillä valtioilla on ilo ja kunnia saada suomalainen turisti vieraakseen.
Suomi on hyvä maa, suomalaiset hieno kansa ja yhdessä me tehdään ihmeitä täällä kylmyysrajalla. Pohjolan väki on sitten loistavaa.
Kolminkertainen hurraahuuto Suomelle ja suomen kansojen mahdille! Hurraa! Hurraa! Hurraa!Niinpä!
SUOMI! SUOOOMI! SUOOOMI! ELÄKÖÖÖN!!!
- nappi ennen
nukkumaan rupeemista, kyllä HELPOTTAA
- ONGELMISTA,
on tiedotettu USEASTI TÄÄLLÄ. EX-asiakkaat, kuten minä, ovat kertoneet tallinkin todella surkeasta palvelusta. Itse kerroin viimeksi maaliskuussa 2007. Ensimmäisen kerran olen kertonut tallinkin toilailuista joulukuussa 2005.
Tallink on S U R K E A esitys itämerellä. Ja maaliskuisen super fast, HKI-Tallinna 6 tuntia yhteen suuntaan kestäneen matkan jälkeen, päätin lopettaa tallinkilla matkustamisen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1104989Niin voimakkaat tunteet
Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi202887Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen
sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk242724Puhe on halpaa
Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.441906- 251826
- 1401714
- 1521590
Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?
Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin1131551Nainen, se on vain karu totuus, että
sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja2821479Joko aiheuttamani pettymys
on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.941400