eronneet VANHEMMAT estäkö lasta tapaamasta omaa vanhempaansa. Vaikka miten olisitte katkeria! Taas on tullut muutama surullinen tapaus tietoon. Ensin lapsen itsemurha ja sen jälkeen äidin.
ÄLKÄÄ koskaan
hyvänen aika sentään
191248
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Vaikka ei nyt ihan näin kauheita tapahtuisi niin viesti on totta. Olen monta kertaa peräänkuuluttanut lähi/etä/uusio-ihmisiltä vastuullista vanhemmuutta. Eikä vähiten siksi, että lapsi oikeasti kasvaa aikuiseksi ja oppii ymmärtämään asioita enemmän. Oppii myös sen, mikä meidänkin kaikkien pitäisi tietää, että kaikilla asioilla on kaksi puolta on se-kieroon-kasvattaja sanonut mitä tahansa.
Minkä taakseen jättää sen edestään löytää
lapsen manipulointiyritykset sekä tapaamisten estäminen. Molemmat ovat asioita, joiden suhteen uskon, että ne tulevat kääntymään ajan myötä tekijäänsä vastaan. Lapset eivät todellakaan ole ymmärtämättömiä tuon suhteen.
Valitettavia tapauksia mikäli tilanteet kärjistyvät äärimmäisyyksiin. :(
Meillä on aina isä ollut tervetullut eikä koskaan ole estetty, päinvastoin.
Ainoastaan meillä ei hyväksytä isän uusia tyttöystäviä, siihen on raja vedetty, että ne ei kuulu meidän perheeseen ja lasten elämään.
jos todella lapset ovat tätä mieltä eikä äiti ole siihen lapsia manipuloinut. Lapset ovat kyllä vastaanottavaisia jos heidät on siten kasvatettu. Minkä taakseen jättää sen edestään löytää...
arvioida tilanne tapauskohtaisesti. kertomasi tapaus on vain yksi ja sen taustoista emme kai kukaan tiedä. Ei kyse ole yksinomaan tapaamisista. On tilanteita, joissa lähivanhemman velvollisuus on estää tapaamiset tai ainakin rajata ne mahdollisimman tiukasti. Periaatteessa asiat onnistuvat ihan hyvin kun tilanteen annetaan elää ajan myötä. Pienen lapsen kanssa voi olla paikallaan seurata tapaamisia, mutta lapsen kasvaessa tapaamiset on syytä yhä enemmän jättää lapsen ja isän välisiksi... jos ei ole merkittävää syytä tehdä toisin. Meillä lapset eivät juurikaan tavanneet isäänsä pieninä ollessaan, mutta nyt teineinä hoitavat tapaamiset omatoimisesti hyvin samaan tapaan kuin kaveritapaamiset. Vaikuttavat tilanteeseen tyytyväisiltä.
jos sinulta evättäisiin tapaamiset? Näkisit harvont omia lapsiasi?
Vaikea nähdä asia, että "lähivanhemmalla on velvollisuus estää tapaamiset"? Siksikö, ettei etän ja lapsen suhde tule liian hyväksi/tiiviiksi...no tiedän, et tarkoittanut tätä. Ei kuitenkaan ole lähivanhemman velvollisuus arvoida ja estää tapaamisia vaan järjestelmä hoitaa tapaamiset valvotuiksi. Ei lähivanhempi voi eikä saa säädellä omiaan ja oman mielen mukaan näitä asioita. Voisihan ajatella, että on etän velvollisuus tarkkailla ja esim jättää lapsi palauttamatta tapaamiselta ihan vaan velvollisuudesta...
Edelleenkään äiti ei omista lapsiaan eikä voi mustasukkaisesta ja itsekkäästi säädellä yksipuolisesti lasten asioita/toimintoja. Onneksi.
on päihdeongelma tms. että lapsella ei ole turvallista hänen luonaan, niin on paljon parempi, ettei ole lapsensa kanssa tekemisissä, kuin valvotusti.
Minut on ajettu jo raskausaikana syntymättömän isän taholta niin ahtaalle, että aion kyllä pysyä yksinhuoltajana. Vai onko minun lapseni altistuttava epäluotettavan narkkari-isänsä valheille ja laiminlyönneille? Siinäkö lapseni oikeudet?!!
Lasta en kadu, vaikka yllätys onkin. Sitä senkin edestä, etten tuon parempaa isää hänelle antanut!
olisi siihen varmaan hyvä syy ja minulla ehkä olisi itselläni jonkinlainen aavistus siitä vaikka en myöntäisi ja kirjoittelisin tänne, että ex estää tapaamiset vain kostaakseen.
pieni lapsi on täysin aikuisen armoilla ja jos hänet jättää päihde tai mielenterveysongelmasta kärsivän isän kanssa yksin tunti- tai päiväkausiksi voi tapahtua mitä vain. On lähivanhemman velvollisuus huolehtia siitä, ettei lapsi joudu vaaraan. Lähivanhempihan on lopulta se ihminen, joka ex-puolisonsa parhaiten tuntee, sanotte mitä sanotte. Siitä johtuu usein se, että lähi toimii paremman tietonsa pohjalta ja pitää tiukasti kantansa etävanhemman kelvottomuudesta. Ulkopuolisten pitäisi ymmärtää, että useammin taustalla on tosiasialliset syyt kuin kosto, kiusa tai muu tällä palstalla mainuttu seikka.
lähin velvollisuus on suojella lapsiaan. systeemi ei hoida sitä. Se toimii kahden tarinan välimaastossa ja tekee usein virhepäätelmiä. Lähi on entisenpuolisonsa ongelmien asiantuntija. Kyllä siihen kannattaa luottaa. Myös etävanhemman velvollisuus on tarkkailla ja jättää lapsi palauttamatta jos tilanne kotona on huono. Vai voisiko ajatella, että palauttaisi lapsen kotiin, jossa humalainen äiti keikkuu oven suussa, maaninen, lääkkeensä unohtanut äiti touhottaa ympäriinsä tai talo on täynnä oikeasti epämääräistä väkeä. tai voisiko ajatella palauttavansa lapsen tyhjään kotiin etenkin jos lapsi on kertonut että äiti on usein poissa ja pelottaa jäädä yksin?? Kyllä vain molempien vanhempien on huolehdittava lapsensa turvallisuudesta ja toisinaan se tarkoittaa myös toisen vanhemman yhteyksien rajaamista.
että se otetaan huomioon jo ennen lapsen syntymää. Miksi tehdäään lapsian kaiken maailman huumeveikoille ja alkoholisteille? Järki käteen!
syntymähulluja. Sairaus kehittyy ajan myötä. Samaa kai sitten voitaisiin sanoa ettei kannata tehdä lapsia vanhemmille jotka kuolevat syöpään. Viisastelu ennakoinnista osoittaa pienoista elämän kokemuksen puutetta.
päinvastoin. Kyllä sen huomaa jos seurustellessa jos mies/nainen on viinaan menevä. Moni vaan haluaa olla sokea asialle eikä muka näe asiaa!
jos sinulla on kyky nähdä asioita edeltä kannattaisi varmaan myydä taitojaan niille lukuisille parikunnille, jotka eivät näe niin selkeästi tulevaisuuteen. On ihan eri asia sitoutua jo valmiiksi viinaan menevään ihmiseen kuin huomata riippuvuuden syntyvän ja kehittyvän tai nähdä puolisonsa raunioituvan mielisairauden takia. Osaatko ennustaa vuosien kuluttua puhkeavan masennuksen tai skitsofrenisankin?
on että alkoholismi ja päihteiden käyttö näkyy jo varhaisessa vaiheessa. Ei siihen ennustajia tarvitse. Pelkkä maalaisjärki tajuamaan ihmisten käytöksen.
Tulikos jälkinäsät ajatelleeksi, että toisinaan ehkäisy pettää. Ja kyllä sitä joskus voi todellakin erehtyä sänkyyn ja ihan suhteeseenkin vaikean ja ongelmaisen ihmisen kanssa.
Olisiko siis parempi "korjata" tekosensa abortilla, vai tulla vihdoinkin järkiinsä ja suojata lapsensa ja oma elämänsä pahemmilta katastrofeilta yksinhuoltajana?
Lasta ei todellakaan saa tuomita virheeksi vanhempiensa perusteella.
Aikuisten suhteissakin tapahtuu virhearvioita. Tukekaamme siis niitä vanhempia, jotka kuitenkin haluavat ja kykenevät tarjoamaan lapselleen paremman kasvuympäristön. Toisinaan tämä voi tosiaan tarkoittaa sitä, että toisen vanhemmista on parempi pysyä poissa perheestä.
mahdat sen nähdä? Aika kyllästyttävää tuollainen besser-wisser-asenne. Jos olet niin tarkkanäköinen ihmisten tulevien ongelmien suhteen käytä sitä hyväksesi omassa elämässäsi... luulen kuitenkin, että tuon vouhkaamisen takana on kitkeryyttä jostain aiheeseen liittyvästä kokemuksesta. Ei tarvitse kertoa tarkemmin. ;;))