Lääkärin

vastaanotolla

Kuukauden verran sairasteltuani päätin vihdoin raahautua lääkärimme vastaanotolle.Lääkärimme on ihan tavallinen suomalainen mies ihan karismaattinen tapaus.

Keskustellessamme oireista ja kuunnellessani lääkäriä huomaan ajattelevani miltä lääkärin huulet tuntuisivat ihollani ja vihdoin lääkäri toteaa että kuuntelen keuhkot, nousen seisomaan ja riisun puseron ja jätän rintaliivit ylleni.Jään kuulostelemaan lääkärin touhuja selkäni takana.Kylmä stetoskooppi tavoittelee selkääni ja nännini kovettuvat.

Uskon lääkärin olevan täydessä touhussa tutkiessaan minua mutta hänpä ei tiedä mitä minä kuvittelen.Yhtäkkiä tunnen vienon hipaisun pakaroillani kuin aavistuksen ja ajatus lääkärin kalusta pakaroillani saa minut kostumaan ja voihkaisen.Lääkäri sanoo anteeksi luullen että kylmä stetoskooppi sai minut värisemään ja jatkaa tutkimuksiaan.
Lääkäri kurottaa selkäni takaa stetoskoopin pöydälleen ja jatkaa tutkimalla niskaani ja hartioitani käsillään selkäni takana.Tunnen lääkärini lämpimien ja vahvojen sormien käsittelevän niskaani ja se tuntuu taivaalliselta ja en voi vastustaa vaan myötäilen hänen liikkeitään ja voihkaisen.Tunnen kuinka lääkärin kädet muuttuvat epävarmoiksi ja hitaammiksi.Yhtäkkiä tunnen taas kevyen hipaisun pakaroillani ja aivan kuin vahingossa otan askeleen taaksepäin ja pyöreä peppuni törmää lääkärin etumukseen joka on aivan kova.Hetkeen kumpikaan meistä ei tee mitään vaan odottaa.Liikutan niskaani lääkärin sormien alla ja ne muuttuvat pehmeiksi ja helliksi ja hyväilevät minua.Lääkärin etumus painautuu pakaroilleni ja saa aikaan minussa jotain sanoinkuvaamatonta halua ja pilluni alkaa kouristella.Tunnen jo kevyen hengityksen niskassani ja lääkärin kädet siirtyvät takaapäin pehmeille ja suurehkoille rinnoilleni.Ne sivelevät rintaliivieni päältä nännejäni hellästi ja samalla tunnen huulet jotka hyväilevät niskaani ja voihkaisen.Luulen että meitä molempia potilasta ja lääkäriä hirvittää ajatus että kuka tahansa voi tulla tuosta ovesta milloin tahansa sisälle.Lääkärin kädet hyväilevät rintojani liivien alta.Kädet leikkivät pehmeällä iholla jonka jälkeen lääkärin hellät kädet lipuvat hitaasti vatsaani myöten alas hameeni vyötärölle ja hiljaa käsi lipuu vyötärönauhan välistä pikkuhousujeni sisään.Sormi löytää märän pilluni ja liukastelee hieroen räjähtämäisillään olevaa klitoristani.

Ajattelen lääkärin kovana seisovaa kalua ja hieron kevyesti ja hitaasti peppuani sitä vasten.Lääkäri näykkäisee niskaani hellästi ja kääntää minut ympäri nojaamaan pöytäänsä vasten.Pöydän reuna painaa peppuani mutten voi olla ajattelematta herkkupalaa joka työskentelee parhaansa mukaan juuri edessäni.Nostan ujosti ja nolona käteni lääkärin housujen etumukselle ja painan kevyesti käteni hänen piilossa olevan kalunsa päälle.Hän tulee lähelle kasvojani ja suutelee minua antaen kielensä leikkiä kieleni kanssa.Lääkärin sormet tanssivat taitavasti taas uudelleen pikkuhousujeni sisällä ja valtavaksi paisuneen märän klitorikseni parissa.Pilluni on jo hätää kärsimässä ja lääkärin ansiosta se jo hieman kouristelee.Toivoisin jo tuon seksikkään pakkauksen lopettavan tämän kidutuksen ja antavan ensiapua minun tarpeisiini.
Hieron jo vaativammin lääkärini kalua ja näykin hellästi hänen huuliaan ja lievät maiskahdukset ja litinä täyttävät huoneen.Häpeissäni ajattelen kuinka pilluni tuoksu alkaa leviämään huoneessa.Näykin jo lääkärini kaulaa hellästi kiimoissani ja huohotan hiljaa ja se saa lääkärinikin voihkimaan ja hengittämään raskaammin.Haluan lääkärini kalun sisääni mutta molemmat vielä epäröimme tilannetta ja paikkaa kovasta halusta huolimatta.Lääkärini riisuu pikkuhousuni ja laittaa ne takkinsa taskuun ja minä avaan hänen housujaan ja sieppaa hänen kovan kalunsa käteeni ja hieron sitä kevyesti.Mieleni tekee maistella sitä mutta ennenkuin huomaan lääkäri kumartuu pöytänsä eteen ja nostaa jalkani ylös.Peppuni keikkuessa hänen pöytänsä reunalla kiikkerästi hän nostaa jalkani pöydän reunalla ja nojaan varovasti taaksepäin.Samassa tunnen lääkärini huulet paisuneella ja kuumalla klitoriksella ja hän nuolee minua todella taitavasti huohotan hiljaa ja pelkään että paljastumme hetkellä minä hyvänsä.Hän nuolee minua pehmeästi kielensä kärjellä pyörittäen sitä märän ja kovan klitorikseni ympärillä.Tuo mieshän tekee minut hulluksi, kyyneleet vierähtävät nautinnosta silmäkulmiani pitkin alas ja pyydän ole kiltti...pyyntööni vastataan ja kieli jatkaa villiä leikkiänsä ja lutkuttaa hiljaa ja hellästi välillä klitoriksen ympärillä ja välillä välilihan yläosassa.Hyväilen lääkärin hiuksia ja pyydän ole kiltti minä tarvitsen sinua..hän nousee ja näen hänen upean kalunsa ja sen päässä helmeilevän tipan nestettä.Hän katsoo minua syvälle silmiin silmät täynnä kiihkoa ja vedän hänet lähelleni ja suutelen häntä.Samalla ohjaan tuon räjähtämäisillään olevan kovan kalun märän pilluni huulille ja voihkaisten lääkärini työntää sen minuun.Kalu tunkeutuu hitaasti sisään märkään ja tiukaan pilluuni..oh...kuinka se tuntuu hyvälle.Tilanteen jännitys ja absurdius naurattaa minua ja naurahdan katsoen ilkikurisiin lääkärin silmiin.Molempien posket punoittavat kiinnijäämisen pelosta ja häpeästä mutta myös uskomattomasta kiihkosta.Kova kalu painaa edestakaisin kuumassa ja tiukassa pillussani.Pilluni kouristelee kalua vasten ja keinutan lanteitani sitä vasten hiljaa.Panemisen ja kielareiden litinä täyttää huoneen ja saa meidät suurempaan kiihkoon.Katson lääkäriä syvälle silmiin ja voihkin..pyydän häntä panemaan minua.Läkäri tarraa kiinni tiukasti minun lanteisiini ja työntyy entistä hartaammin tiukkaan pilluuni ja nopeuttaa tahtia.Voihkin ja suutelen häntä ja hän näykkäisee huultani ja voihkaisee..samalla tunnen että minun pilluni alkaa kouristella ja hänen kalunsa alkaa nytkähtelemään jo sisälläni ruiskuttaen minuun kuumaa spermaa.Lääkärini pakaroista puristaen tulemme yhdessä yrittäen molemmat pidätellä suurempia ääniä.Otan vielä lääkärin kovan, samettisen ja sykkivän kalun huulieni väliin ja puristan viimeiset tipat huulilleni ja kielelleni ja imeskelen ja nuolen kalua puhtaaksi.Lääkärin reidet nytkähtelevät yhdessä kalun kanssa ja hän hyväilee pitkiä hiuksiani.Hän istuu tuolilleen ja kyykistyn hänen eteensä ja pää hänen sylissään jatkan kalun imemistä kunnes se alkaa taas seisomaan.Lääkäri murahtelee nautinnosta ja oma käteni seikkailee klitorikselleni ja hieroo sitä..yhtäkkiä viereisestä huoneesta kuuluu kolahdus ja hyppään nopeasti istumaan tuolilleni lääkärini kietaistaessa takkinsa paljaan ja seisovan kalunsa suojaksi.Lattialle on jäänyt iso lammikko spermaa ja hoitajan tullessa huoneeseen lääkäri toteaa hänelle että meille sattui pieni vahinko ja jos hoitaja voisi siivota sen tuosta ja lääkärini jatkaa minun kanssani keskustelua muina miehinä joskin molempien on vaikea pidätellä hymyään ja tyytyväisyyttään.Hoitaja poistuu ja lääkäri suukottelee minua ja ja toteaa että on otettava seuraava potilas sisään ettei vastaanotto myöhästy.Hän antaa minulle lapun käteen jossa on hänen numeronsa ja sanoo vaikkei tämä nyt mennyt kaikkien sääntöjen mukaisesti niin toivottavasti vielä nähdään ja antaa hellän suukon minulle.Poistun tyytyväisenä vastaanotolta alapääni tuntuessa liukkaalta yritän koota itseni ja kävellä kunnialla ulos reisieni yhä vavisten orkun voimasta.Kotona ajattelen lääkäriäni lämpimästi ja kaivaten ja havahdun ja muistan että pikkuhousuni jäivät lääkärin taskuun...no ensikerralla..ja nauran toivoen etteivät ne pilkistä hänen taskustaan ulos.Odotan palavasti seuraavaa kertaa että saan tutuastua lääkäriini intensiivisemmin.

4

11508

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...Please

      Tarinana ihan ok. Kappalejakoa voisit jatkossa miettiä tarkemmin. Viimeistä vetoa oli hankala lukea.

    • lkjhg

      hei tää oli hyvä! jatka tarinan kehittelya eteenpäin!

      • vastaanotolla

        kun jaksat odotella hieman juttu on jo puolessavälissä.


    • Naikkonen21 :)(:

      Oli hyvä novelli - nautin tämän parissa loppuun asti. ;)

      Hyvää kesän jatkoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      114
      2758
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1351
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1207
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1007
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      997
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      968
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      56
      865
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      688
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      683
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      110
      632
    Aihe