Gro näki kaukaa Agan poimimassa marjoja kahden muun naisen kanssa. Aga oli kaunis ja gasellimaisen nopea nuori nainen. Gro oli iso ja vahva mies joka oli jo nainut monia naisia mutta nuorta ja kaunista Agaa hän ei vielä ollut saanut. Aga osasi myös puolustautua kivillä ja terävällä keihäällään joten Gro oli pyytänyt toisen metsästäjän nimeltä Erak mukaansa metsälle. Erak oli isoa Groota pienempi mutta selvästi nopeampi
Yhdessä he olivat pyydystäneet villisian kolmen päivän metsästysretkellään ja palasivat nyt leiriinsä suuren vuoren rinteelle. Laakson naiset liikkuivat ja elivät omassa suuressa luolassaan hoitaen jälkikasvuaan.
Gro lähestyi naisia kuin oli lehestynyt pyydystämäänsä villisikaa. Tuulen alapuolelta maaston suojassa. Metsästysaseet miehet olivat jättäneet aseensa saaliinsa kanssa piiloon. Nyt miehiä ajoi aivan eri vaistot. Marjoja poimivia naisia himoiten katsellessaan miehet suunnitelivat miten saisivat nuoren naisjohtajan Agan saaliikseen.
Agan seurassa olivat tämän äiti, nuorempi veli ja sisko. Ryhmässä oli myös kaksi muuta naista.
Gro tunsi kiihkon ja vihan kasvavan sisällään katsellessaan tuota kaunista nuorta johtajanaista joka jo neljä kertaa oli karannut hänen käsistään.
Hitaasti miehet etenivät kohti pahaaavistamatta marjoja ja juuria poimivaa ryhmää.
Erak lähestyi nuorempaa naista ja tämän veljeä puunuja kädessään. Nuori nainen oli jo saamassa naisen muotoja ja olisi mieluinen saamis Erak metsästäjälle. Nopeasti rynnäten Erak
löi puunuijallaan nuoren miehen jalkaan lamauttaen tämän hetkeksi ja löi nyrkillään nuorta naista vatsaan kaapaten tämän samalla kantoon.
Gro tarkkaili piilopaikastaan Erakin lähestymistä
nuori nais saalis olkapäällään.
Avunhuudon kuultuaan Aga ryntäsi läpi metsikön sisarustensa avuksi rientäen. Todettuaan veljensä vamman vähäiseksi Aga lähti nuoremman sisarensa avuksi. Hengästyneenä alkukantaisia solvauksia huudellen Aga lähestyi siskonsa kaappaajaa.
Uhmakkaasti Erakin kimppuun rynnätessään Aga ei huomanut väijyvää Groota vaan juoksi suoraan ansaan. Gron iso nyrkki iskeytyi Agan vatsaan lamauttaen hetkeksi hengästyneen naisen.
Valmiiksi kiihkon vallassa oleva Gro syöksyi tuskasta kyyristyneen Agan päälle painaen tämän hiuksista kasvot maata vasten. Levittäen avuttomana yskivän Agan jalat levälleen Gro tunkeutui väkisin Agan naisen pesään.
Aga manasi tajunnan rajamailla varomattomuuttaan ja yritti saada henkensä kulkemaan. Tämä brutaali iso metsästejä tunkeutui hänen emättimeen onnistuneesti. Tuntiessaan miehen terävät hampaat paljaalla kaulallaan Aga vaistomaisesti alistui kohtaloonsa ison miehen raivoisasti työntyessä hänen sisäänsä. Alkutuskan jälkeen nainen jopa tunsi uudenlaisen tunteen vartalossaan. Kuumotuksen joka sai alkunsa Gron miehenelimestä.
Kiivaassa puristuksessa Gro puski raivoissaan miehenelintään Agan pesää. Rintoja puristellen ja teräviä hampaitaan Agan niskaa vaimeasti purren Gro tunsi miehenelimensä paisuvan
Agan pesässä. Työntymistahtiaan kiihdyttäen Gro jähmettyi hetkeksi kouristuksenomaisesti Agan lantiota vasten ja raivoisasti karjuen Gro sykki miehen siemenensä Agan pesään.
Aga hengitti kiivaammin ison miehen työtyessä häne n emättimeensä. Gro oli ensimmäinen hänet saalistanut mies. Hidas iso mies oli apulaisensa kanssa saanut hänet ansaan. Gron terävät hampaat purivat alistamisen merkiksi pienen kirvelevän haavan Agan niskaa, samalla hetkellä kuin Aga tunsi Gron tiukasti puristautuvan itseään vasten elimen sykkiessä siementä hänen pyhimpäänsä.
Pitkään Gro sykki alistetun Agan sisällä. Agan yrittäessä liikahtaakkin Gro murisi ja kahlitsi tämän entistä kivuliaammin syleilyynsä.
Mies jäi yhä makaanaan naiesn päälle elin tämän sisällä.
Havahtuessaan sisarensa valitteluun Aga kääsi kavojaan ja näki toisen miehistä siittämässä
hänen rakasta nuorempaa sisartaan.
Niin monta kertaa Aga oli Gron kynsistä päässyt että hurmio ja kiihko tuntui palaavan Agan varivasti yrittäessä vapautua Gron otteesta. Nyt Gro huomasi Erakin olevan yhdynnässä itkevän ja voihkivaan Aran nuorempaan sisareen. Erak työntyi selällään makaavaan naiseen äristen ja muristen.
Pienet rinna heiluivat Erakin työntöjen tahtiin. Näky kiihotti Groota ja hän tunsi miehenelimensä taas paisuvan Agan pesässä.
Aga ei halunnut näyttää alistumisen merkkejä ja yritti maata mahdollisimman hiljaa vaikka Gron elin kasvoi ja liikkui taas hänen sisällään.
Nyt enimmät kiihot vapautettuaan Gro tarkkaili Agan liikkeitä ja ääntelehtimistä jokaisella elimen työnnöllään. Aga ei itkenyt tai voihkinut niinkuin nuorempi siskonsa. Joten Gro muristen työntyi voimakkaasti Agan sisään. Naisen vartalo tärähteli likaista maata vasten ison miehen painaessa elimellään tätä yhä kiihtyvällä voimalla.
Toivoen yhdynnän olevan pian ohi Aga makasi aivan paikallaan.
Toisen kerran itsensä Agaan tyydytettyään Gro nousi ylös ja päästi saaliinsa vapaaksi.
Aga kierähti sivulle ja säntäsi vihaisesti kauemmas Groosta ja hänen metsästäjä seuralaisestaan.
Gro katsoi ylpeyden ja uhmakkuuden palautuneen vapautuneen nuoren Agan kasvoille.
Myös Erak murahteli tyytyväisenä laskiessaan siemenensä Agan sisareen.
Tyytyväisenä miehen jättivät saaliinsa ja katosivat synkkään metsään.
Aga palasi sisarensa kanssa perheensä luo ja sanaakaan sanomatta jatkoivat marjojen keruutaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko kirjoittaja kenties lukenu Untinen-Auelia, ainakin nimet vaikuttavat sieltä otetuilta?
pLeaSe!
Gro ja Erak istuivat kahden pienessä luolasyvennyksessä saalistaan käristäen. Palavan lihan haju houkutteli paikalle väkeä. Nälkäiset aikuiset ja lapset yrittivät kerjätä lihaa miehiltä.
Ison kaarnapalasen verran marjoja ja juuria Gro suostui vaihtamaan luisevaan pieneen lihapalaan.
Yksi pieni poika ryntäsi varastamaan lihapalaa, Erak
näki tämän ja heitti ärjyen tätä kivellä. Kivi osui jalkaan kipeästi. Poika kaatui maahan ja Erak kuritti tätä kepillä hakaten. Lopulta Erak päästi kirkuvan pojan karkuun ilman saalista.
Nuori tyttö lähestyi miehiä tarjoten pientä kuivaa
juurta vaihtokaupaksi palaan lihaa. Gro kuitenkin
torjui tämän vihaisesti. Ilan hämärtyessä sinnikäs tyttö kuitenkin lähestyi uudellen anellen ja viattomia silmiään räpsytellen. Tyttö lähestyi miehiä melodisesti hyräillen ja näytti polvillaan alistumista mihille. Nälkä kurni hoikan nuoren tytön vatsassa. Ja hän etsi hädissään turvaa luolasta. Lopulta tyttö pääsi luolaan perälle suojaan mutta lähelle käristyvää saalistaan miehet eivät tätä päästäneet. Joten tyttö käpertyi luolan perällä olevan kuivan ruohon sekaan.
Erak katseli aikansa tyttöä ja hieman säälien tyttöä ja antoi palan lihaa tälle. Ilahtunut tyttö
nöyristeli ja hymyili kiitollisena Erakille. Mutta siirtyi sitten luolan perälle kalumaan vähälihaista luunpalaansa. Gro juoksutti tyttöä hakemaan kivikulhossa vettä lähipurosta. Ja Erak näytti tytölle että tämän pitäisi kiitokseksi valvoa tulta ja luolan suuaukkoa miesten levätessä. Kiitollisena miesten turvallisesta seurasta tyttö auliisti mielisteli ja palveli metsästäjiä. Yöllä susilauman ulvonta herätti pelokkaan tytön ja tämä lisäsi puita luolansuussa olevaan nuotioon. Käpertyen sitten turvaa hakien Erakin viereen.
Aamuyöstä Erak heräsi kiihottuneessa tilassa käsi tytön paljaalla vyötäröllä. Hän hyväili tytön lantiota ja puristeli pehmeitä pieniä rintoja.
Tyttö heräsi säpsähtäen miehen käden kosketuksiin ja työnsi tokkurassa tämän kättä pois. Erak kuitenkin jatkoi lähentelyään yhä vaativammin. Vaatien tyttöä antautumaan hänelle tai saisi häädon suojaisasta luolasta.
Tyttö nousi pelokkaana ylös ja lähti kohti luolaaukkoa. Erak katseli poispäin kävelevää tyttöä yhä kiihtyneessä tilassa ja himoitsi tätä yhä enemmän.
Tytön poistuttua luolasta Erak yritti jatkaa nukkumistaan. Sehän oli vain tyttö ei mikään nainen hän lohdutteli sekavaa mielentilaansa.
Hetken torkahdettuaan hän Erakheräsi jälleen.
Gro nukkui sikeästi mutta luolan ulkopuolelta kuului vaimeaa ääntä. Hiipiessään ulos katsomaan Erak huomasi tytön piiloutuneen nukkumaan luolan ulkopuolelle jossa tuli hieman vielä lämmitti.
Pieni rikkinäinen nahkariepu tytön vartalon ympärillä peittona paljasti tämän sääret ja hieman
lantiota.
Vai kuvitteli tyttö huijaavansa häntä suurta metsästäjää.. Kiivastuen Erak tarttui tyttöä pitkästä pörröisestä tukasta ja raahasi tätä vihaisesti metsään. Nahkariepu tippui maahan Erakin riepotellen häätäessä puolialastonta tyttöä metsään.
Vaistomaisesti tyttö yritti vapautua vihaisen metsämiehen kipeästä tukistuksesta.
Erakin kiima voimistui uudelleen vastaanrimpuilevan tytön ääntelystä. Metsästäjä käski tyttöä alistumaan kontalleen tämän eteen.
Pelokas tyttöei uskaltanut liikkua miehen tukistaessa ja asetellessa häntä polvilleen eteensä. Mies näytti hänelle halukkuutensa yhdyntään joka herätti naisenvaistoja ja kuumotusta tytössä.
Erak alkoi tutkimaan tytön hieman jo pyöristynyttä takapuolta. Sormellaan tämä löysi tytön kostean vaon, nuoli ja maisteli hetken tämän emätinaukkoa ja asettui sitten takaapäin tarrautuen astumaan tätä. Hetken hapuillen Erak työntyi kiihkosta kovettuneella elimellään itkevään ja inisevään tyttöön. Tytön päälle kumartuen hän puristeli tämän pieniä rintoja ja puri alistamisen merkiksi pieniä haavoja tytön olkapaahän ja niskaan. Yhdynnän äänet ja tytön voihkiminen olivat herättäneet Gron. Tämä asteli ulos ja katseli Erakin yhtymistä yhä rajummin työnnöin tyttöön. Hetken rajun yhdynnän jälkeen Erak jännittyi elin syvällä tytön sisällä ja murahdellen laski siementänsä tämän sisään. Näkymästään kiihottuneena Gro käveli tytön viereen, kosketellen tämän vikisevää vartaloa ja tiukkaa Erakin nestettä valuvaa vakoa. Kunnes käänsi tytön
selälleen eteensä sammalmättään päälle niinkuin oli aijemmin nähnyt Erakin yhtyvän Agan nuorempaan siskoon. Kauhistuneena tyttö katseli Gron elimen kokoa tämän työntyessä hänen sisäänsä. Inisten ja kyynelehtien tyttö tunsi paksun elimen tunkeutuvan
voimalla sisäänsä. Gro katseli tytön työntäjen voimasta heilahtelevia pieniä rintoja ja voihkivaa
avointa suuta yhtyessään tähän brutaalisti.
Tyttö kouristeli ja heilui ison miehen rajussa käsittelyssä Erakin palatessa luolaan lepäämään.
Gron kävi lopulta sääliksi tyttöä ja suuteli tämän
suuta, kaulaa ja poskia liikkuen hitaammin tämän tiukassa emättimessä. Tytön itku loppui ja tämä huohotti ja inisi äänekkäästi ison elimen nytt liikkuessa hitaammin hänen sisäänsä. Myös Gro nautti nyt yhdynnästä enemmän ja oli tyytyväinen hitaampaan yhdyntään. Gro työnsi kielensä tytön pieneen suuhun ja puristautui hitain työnnöin tytön sisään. Tytön tiukka emätin tuntui sykkivän tiukkana ison elimen ympärillä kunnes Gro laukesi äänekkäästi öristen tytön sisään.
Hetken iso mies makasi tytön päällä ja nautti kalunsa hiipuvasta sykkeestä tytön emättimessä.
Uupunut tyttö jäi voimattomana makaamaan maahan veren ja miesten siemennesteen valuessa ulos emättimsestä. Gro nosti tytön käsivarsilleen ja kantoi luolaan lepäämään.
Levättyän tovin metsästäjät herättivät tytön ja tarjosivat tälle lihaa. Tyttö oli nyt heidän yhteinen naisenalku ja miehet antoivat tämän jäädä luolaansa asumaan. He jakoivat ruokansa ja juomansa tämän kanssa. Metsästäjät yhtyivät nuoreen naiseensa jatkossa niin halutessaan. Ja jättivät tämän keihään kanssa vartioimaan metsästysretken ajaksi luolaansa.
Gro ja Erak jättivät luolan ja lähtivät metsäle. Tyttö jäi vahtimaan luolaa ja ylläpitämään tulta.
Päivät tyttö keräsi juuria ja marjoja luonnosta.
Kuivat puut ja risut hän kantoi luolan aukolle suojaseinäksi ja kuivumaan polttopuiksi.
Susilauma oli alkanut liikkua liian lähellä metsästäjien omaa reviiriä. Miehet kiersivät päivän aikana useita kilometrejä metsässä tarkistamassa asettamansa ansat. Miehet löysivät naisten ja lasten suojaisan leiripaikan metsäiseltä kukkulalta. Tarkkailessaan leiriä miehet huomasivat Agan. Tuo ylpeä johtajanainen herätti Grossa voimakkaan himon ja alistushalun Kolme vanhempaa poikaa eli yhä naisten keskuudessa. Pojat saattoivat olla Agan ja muutaman naisen kanssa uhka kahdelle metsästäjälle. Mutta Gro ja Erak olivat omalla reviirillään ja suurempi vaara raivostuessaan naisille ja lapsille.
Kummallakin miehellä oli aseenaan kolma varsikeihästä ja kivikirveet. Avoimesti kylää lähestyvät metsästäjät säikyttivät lapset ja naiset pois. Gro päästi ilmoille äänekkään huudon ilmoittaen johtajuutensa. Aga loittoni kylästä tehden tilaa miehille. Miehet istuivat leiriin nauttimaan antimista. Lapset uskaltautuivat jo esiin piiloistaan ja osa lähestyi kiinnostuneina Groota ja Erakkia naisten varoitushuudoista piittaamatta. Vanhinta kylän poikaa miehet kysyivät matkaansa sudenmetsästykseen. Poika nyökkäsi myöntävästi. Syötyään ja juotuaan itsensä
kylläiseksi Gro lähti etsimään Agaa. Naisen astuminen olisi hänelle mieleen. Gro kutsui Agaa komentavaan äänensävyyn. Aga ei voinut muuta kuin alistua koska Gro saattoi kostoksi vahingoittaa muita. Ja Gro oli hänet jo jokin aika sitten väkisin astunut.
Aga johdatti kiihtyneen Gron läheiseen tiheikköön
jossa hän riisuutui ja jäi seisomaan ylväästi miehen kourien kosketellessa hänen vartaloaan. Gro suuteli Agaa vaativasti työntäen kieltään tamän suuhun ja imi tämän rintoja alkukantaisena esileikkinä kunnes painoi tämän kontalleen maahan.
Haistellen ja maistellen Agan takapuolta Gro lipoi
pitkällä kielellään Agan emätinaukkoa valmistaen tätä astumiseen.
Aga valitti vaimeasti kun sääliä anoen Gron ison elimen painuessa syvälle emättimeen. Niin ylpeä nainen alistui nyt täysin metsästäjän himon valtaan. Agan rinnat olivat jo naisen pulleat rinnat ja lantio muodokas. Gro työntyi yhä uudelleen syvälle Agaan nautinnosta muristen. Astumisen äänet kantautuivat kauemmas aktin lähestyessä loppuaan. Agan voihkiminen voimistui ison miehen yhtyessä tähän yhä rajummin työnnöin. Gro nautti puristellen Agan heiluvia rintoja ja näykki tämän niskaa ja kaulaa.
Agan emätin kuumotti ja Gron alistava astuminen herätti hänessä alkukantaista kiihkoa. Aga painoi pulleat rintansa ja poskensa sammaleista maata vasten tarjoten yhä enemmän takapuoltaan Gron himolle. Gro tunsi sopivansa hyvin yhteen Agan kanssa, koko hänen nesteistä kiiltävä elimensa mahtui Agan sisään. Toisin kuin tyttöön luolassa.
Ja Aga oli vain hänen. Luolatytön hän oli jakanut Erakin kassa. Agan ruskeat pitkä hiukset heiluivat
kauniina Gron lantion läimähdellessä vasten Agan märkää häpykumpua. Työntyen syvälle emättimeen Gro tunsi naaraan kohdunkaulan elimensä päätä vasten. Gro työntyi syvälle Agan emattimeen ja pysähtyi nauttimaan pyllistävän Agan vastatyönnöistä.
Muuten niin ylväs Aga oli hyväksynyt Gron uroksekseen ja nautti myös voihkien ja inisten ison elimen paineesta sisällään. Kontallaan kiihkon vallassa Aga kosketti itseään jalkojensa välistä ja hyväili myös Gron karvaisia
kiveksiä. Agan sormien hyväily oli liikaa Grolle ja tämä ryhtyi kiihkon vallassa työntymään Agaan.
Rinnat heiluen ja kiihkeästi olkansa yli Aga katsoi isoa astujaansa suoraan silmiin. Kuumotus lisääntyi Agan sisällä ja hän päästi kouristellen ilmoille pitkän nautinnollisen parkaisun. Emättimen supistelu ja naaraan vartalon vavahtelut saivat myös Gron alukeamaan. Gro puristautui tiukasti Agaan kiinni tuntiessaan sykkeen elimessään ja voimalla syöksi siemennestettään Agan emättimeen ja kohdunkaulalle, jääden pitkäksi aikaa makaamaan kalu vahadellen siemenryöpähdyksiä Agan sisään.
Raukeana he makasivat luonnon helmassa luonnon äänien palatessa metsään ja lintujen laulaessa lähipuissa. Gro lopulta vetäytyi pois Agan nestettä valuvasta emättimestä ja suuteli tätä pitkään suulle hellyyden osoituksena. Gro palasi Erakin naisten leiriin Agan seuratessa. Gron voimakas siemenenhaju merkitsi Agan hänen naisekseen. Erak vilkuili myös himoiten Agaa mutta
ei uskaltanut haastaa Gron valtaasemaa. Vaikka Erak oli joutunut jakamaan luolatytön voimakkaamman Gron kanssa hän oli varma että Gro ei antaisi hänen yhtyä Agaan.
Metsästäjät ottivat nuorukaisen kylästä mukaansa
ja lähtivät jäljittämään susilaumaa. Gro vilkaisi
vielä kerrän taakseen jättäessään naisensa kylään.
Nuori Ida oli nukkui yksin luolassa. Hän piti pientä tulta yllä luolansuussa. Yöllä Ida heräsi kolmen tuntemattoman ison miehen saapuessa luolaan. Miehet olivat metsästäjiä kaukaa idästä. Idä säpsähti hereille ja pakeni luolan perälle pelokkaana. Ensimmäisenä luolaan saapunut mies lähestyi Idaa hitaasti tarkaaillen ja haistellen. Näyttäen alistumista Ida kääntyi makaamaan selälleen paljastaen kaulansa miehelle. Iso mies laski aseensa sivuun ja kumartui Idan ylle haistellen ja kosketellen tätä lannevaatteen alta. Pelokkaana Ida makasi paikoillaan ja tunsi vieraan miehen sormet naisen pesässään. Vastustaminen tietäis melko varmaa kuolemaa Idalle joka yhä tuoksui Gron ja Erakin siemenelle. Ida oli selviytyjä ja antautui uhkaavalle tulokkaalle. Mies laskeutui Idan päälle kalu kovana muristen ja terävät kulmahampaansa paljastaen. Lantio painui lantiota vasten ja vieras iso elin tökki ja kynti
Idan pehmeän karvan peittämää syliä kunnes löysi tiensä Idan tiukkaan vakoon.
Ida inahti varovasti ison elimen työntyessä vauhdilla sisäänsä. Mies puski kaluaan voimalla syvälle emättimeen ja murisi vihaisesti katsoen allaan makaavaa nuorta naarasta suoraan silmiin.
Nuoren naisen vartalo tärähteli voimakkaiden työntöjen tahtiin miehen elimen venuttaessa kipeästi Idan emätintä.
Pelokkaanakin Ida tunsi kuumotusta vieraan uroksen
töntyessä yhä uudelleen rytmikkäästi hänen sisäänsä. Mies puristeli pieniä rintoja ja herkkää
kaulaa ja nautti Idan alistamisesta kunnes kouristellen äänekkäästi laukesi hänen sisään. Miehet ottivat kaikki nuoren naisen useaan kertaan kunnes jättivät tämän kädet sidottuina luolan perälle. Voimakas Idasta valuvan siemennesteen haju täytti luolan miesten levätessä loppuyön. Hiertymät ja pienet haavat peittivät nuoren naisen vartalon. Aamulla Ida heräsi yhden uroksista virtsatessa hänen alastoman vartalonsa päälle. Gro ja Erak olivat pitäneet Idaa hyvänä kun nämä urokset selvästi nauttivat nuoren avuttoman naisen alistamisesta.
Syötyään ja juotuaan Idan ravintovarat miehet riepottelivat alastoman Idan ulos ja vapauttivat tämän sidotut kädet. Yksi miehistä löi Idaa kipeästi keihäällään reisille ja kehoitti tätä lähtemään karkuun. Aristellen jäseniään Ida yritti
päästä karkuun ahdistajastaan onnistumatta. Mies leikki kissa hiiri leikkiä hänen kanssaan. Mies seurasi uhriaan metsään ja löi keihäällään tytön jalkoja pahoinpidellen kunnes Ida vaipui kivusta itkien maahan. Alistamisesta kiihtynyt Mies tarttui siroon kivusta käpertyneen vartaloon
ja työntyi paisuneella elimellään Idan emättimeen.
Pieniä rintoja kipeästi puristellen uros työntyi hitaasti syvälle tytön pehmeään emättimeen. Idan valitus lisäsi uroksen kiihkoa ja tämä repi hiuksista ja kynsi nuorta naista kivuliaasti työntyessään yhä kiihtyneemmässä tilassa Idan sisään.
Uros puristautui tiukasti Idan häpykumpua vasten kunnes kovaan ääneen huutaen ja nytkähdellen syöksi siemenensä tämän naisen pesään. Ida oli helpottunut tuntiessaan uroksen elimen sykähdykset sisällään. Vielä hetken uros makasi nuoren naisen päällä kunes vetäytyi Idan sisältä ja poistui paikalta. Hetken maattuaan ja toivuttuaan Ida nousi ylös. Ontuen ja alastomana Nuori nainen taivalsi metsässä kohti alempana sijaitsevaa laaksoa ja muita heimolaisia.
lisää kiitos =P