Alkoi äkillisesti ukkonen. En ehtinyt vetää piuhoja irti koneista. Toinen kone oli päällä, toinen ei. Välähti jossain kauempana ja sammuksissa ollut kone alkoi itsekseen käynnistyä: valot vilkkuivat hetken, sitten loppui. Nyt se ei lähde käyntiin. Joskus aloittaa latauksen ja tulee jo BIOS-vaihe näkyviin, sitten se lopettaa. Onko toivoakaan, että alkaa enää toimia?
Salamako rikkoi?
15
1095
Vastaukset
- ukkosherra
yläkerrasta
- Ilman ukkosta
Itse olen koko tietokoneiden historian ajat ollu tosi tarkka ja ottanut töpselit aina käytön jälkeen pois, siis joka ainoa kerta eikä ole mikään vaiva ollut. Ja istunto lopetetaan myös siihen paikkaan kun pienikin jyrähdys kuuluu ja taas töpselit irti
Mutta viime elokuussa tuli aivan samoja oireita josta kerroit äsken.
Kone liikkeeseen ja uusiksi meni prosessori, muistit ja emolevy. Kiintolevy säilyi onneksi ehjänä. Tosin toinen piti laittaa rinnalle kun vanhan emolevyn ajurit ei olisi toimineet uudessa, olisi pitänyt ajaa windows uudelleen ja se taas olisi tyhjentänyt levyt, mitä ei saanut tehdä.
Asiantuntevan ja laitteistostani aina huolta pitänyt huoltomies sanoi että ainoa vaihtoehto tuohon vahinkoon oli juuri tuo innokas töpselien irti vetäminen, joka aiheuttaa jännitepiikkejä.
Onneksi kotivakuutus korvasi sentään lähes kaiken. - klmg6
Mun koneeseen tuli salama viime syksynä.Emolevy otti itseensä integroidun verkkokortin osalta.Kokeile irroittaa emolevyn paristo,ja laita tunnin päästä takaisin.On pieni mahdollisuus että alkaa toimia, niinkuin alkoi tuo verkkokorttikin toimia.
- murheilta
olisitte säästyneet liittämällä koneen vikavirtasuojaan upsiin, eikä tarvi lopettaa surffailua ukkosella. Itellä on kone näyttö kytketty upsiin sekä adsl ja puhelinpiuha myös.
- Häh?
murheilta kirjoitti:
olisitte säästyneet liittämällä koneen vikavirtasuojaan upsiin, eikä tarvi lopettaa surffailua ukkosella. Itellä on kone näyttö kytketty upsiin sekä adsl ja puhelinpiuha myös.
Millainen se on, se UPS, johon voi liittää puh.pihankin?
Laitatko vaikka omastasi kuvan, tai jotain tietova? - fbfbfbfb
Häh? kirjoitti:
Millainen se on, se UPS, johon voi liittää puh.pihankin?
Laitatko vaikka omastasi kuvan, tai jotain tietova? - Välttyminen
murheilta kirjoitti:
olisitte säästyneet liittämällä koneen vikavirtasuojaan upsiin, eikä tarvi lopettaa surffailua ukkosella. Itellä on kone näyttö kytketty upsiin sekä adsl ja puhelinpiuha myös.
Ukkosen ilman koneelle aiheuttamilta mahdollisilta vahingoilta ei vikavirtasuojat ja upsit auta pätkääkään, se on fakta asia.
Ukkosen aiheuttamilta vahigoilta voi suojautua ainoastaan ottamalla töpselit irti seinästä, etenkin modeemin töpselin.
Haja-asutus- tai erityisen ukkosherkällä alueella asuvan kannattaa irrottaa puhelinverkkoon ja sähköverkkoon kytketyt tietokoneet ja siihen liitetyt laitteet pistorasioista ukkosen ajaksi.
Samalla tulee irrottaa myös ADSL- tai ISDN- verkkopäätteet tai Kotiporttilaitteet sekä puhelin- että sähköverkosta. - Faktaasi
Välttyminen kirjoitti:
Ukkosen ilman koneelle aiheuttamilta mahdollisilta vahingoilta ei vikavirtasuojat ja upsit auta pätkääkään, se on fakta asia.
Ukkosen aiheuttamilta vahigoilta voi suojautua ainoastaan ottamalla töpselit irti seinästä, etenkin modeemin töpselin.
Haja-asutus- tai erityisen ukkosherkällä alueella asuvan kannattaa irrottaa puhelinverkkoon ja sähköverkkoon kytketyt tietokoneet ja siihen liitetyt laitteet pistorasioista ukkosen ajaksi.
Samalla tulee irrottaa myös ADSL- tai ISDN- verkkopäätteet tai Kotiporttilaitteet sekä puhelin- että sähköverkosta.Ja mihin tuo faktasi perustuu; perusteluja, linkkejä faktasi tueksi kaivataan. Laitevalmistajat kuitenkin lupaavat että virtatöpseliin asennettava virtapiikkisuoja suojaa salamoinnin ja sähkökatkoksien virtapiikeiltä. Jotkut laitevalmistajat myöntävät jopa laite-laitteesta-takuun jos salama on laitteen rikkonut. Siispä perusteluja.
- hitossa*
Faktaasi kirjoitti:
Ja mihin tuo faktasi perustuu; perusteluja, linkkejä faktasi tueksi kaivataan. Laitevalmistajat kuitenkin lupaavat että virtatöpseliin asennettava virtapiikkisuoja suojaa salamoinnin ja sähkökatkoksien virtapiikeiltä. Jotkut laitevalmistajat myöntävät jopa laite-laitteesta-takuun jos salama on laitteen rikkonut. Siispä perusteluja.
"ylijannitesuojaus" tai ukkosuojaus
Faktaa tulee sivukaupalla, jos tässä alkaa tarinoimaan niin menee päivä.
Yksi vinkki: Puhelinverkko on ns. kelluva eli ei maata, salaman ińdusoima piikki taas hakee maan
tässä tapauksessa sähköverkosta eli suojaamattoman tietsikkasi läpi.
Lähelle iskevältä salamalta suojat eivät auta ja ne on tarkoitettu lähiinnä kerrostaloihin.
Ok-talo voidaan suojata hyvinkin, kun kaivat ensin
2 - 50 metriä kuparia maahan ja sähkökeskukseen 500 euron palikat UPS. Vikavirtasuoja ei suojaa kuin henkeä ja tulipalolta. UPS taas sähkökatkoilta ja PIENILTÄ ukkospiikeiltä.
Pistorasiohin laitettavat suojat suojaavat myös pieniltä piikeiltä ja saattavat pelastaa laitteet. - hitossa*
Faktaasi kirjoitti:
Ja mihin tuo faktasi perustuu; perusteluja, linkkejä faktasi tueksi kaivataan. Laitevalmistajat kuitenkin lupaavat että virtatöpseliin asennettava virtapiikkisuoja suojaa salamoinnin ja sähkökatkoksien virtapiikeiltä. Jotkut laitevalmistajat myöntävät jopa laite-laitteesta-takuun jos salama on laitteen rikkonut. Siispä perusteluja.
Olen avannut noita kalliimpiakin "roikkasuojia" ja ihmettelen että niiden perään asennetuille laitteille voidaan antaa mitään takuuta.
Niissä on sisällä yleensä muutama pikku varistori ja purkausputki. Ja paremmissa sarjainduktanssi.
Luin yhden suoja TODELLA pienen präntin niin yleensä
suojan yhteydessä kielletään esim. UPSin käyttö tai takuu raukeaa, laseri on kielletty etc...
- Tolppapölli
Että esim. 9,90 on halpa euromäärä ylijännitesuojasta pistokkeen ja laitteiden välillä. Verkkokaupasta löytyy. Ja jos laittaa vielä jakorasian sen alle, niin suojaa tukiaseman, modeemin, digipoxin ja TV:nkin siinä samalla.
- Hitossa*
Ko. suojien komponenttien kytkentälankojen halkaisija on 0,8 mm, "hyvin" kulkee 10 kA varsin tavallinen virta läpi, suoja ainakin on vainaa saattaa tietty pelastaa laitteet.
- Tolppapölli
Hitossa* kirjoitti:
Ko. suojien komponenttien kytkentälankojen halkaisija on 0,8 mm, "hyvin" kulkee 10 kA varsin tavallinen virta läpi, suoja ainakin on vainaa saattaa tietty pelastaa laitteet.
Joo suoja on vainaa aivan varmasti, mutta ehkä pitäisi sanoakin että ei se ole edes toiminut jos EI olisi vainaa. Senhän sen pitää se mälli ottaa vastaan.
Tossa linkissä esim. Belkin-ylijännitesuoja, Verkkokauppa sivuillaan lupailee sille jopa 25 000 Voltin sietokykyä jännitepiikeille, jota tosin kovasti epäilen, että onkohan nyt mennyt ampherit ja voltit hiukan sekaisin.
http://catalog.belkin.com/IWCatProductPage.process?Merchant_Id=&Product_Id=135001
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=1009
Valmistajan laitetakuu katkeaa tosin siihen että jos virtapistokkeeseen kytketyn ylijännitesuojan perään on kytketty jatkojohto tai jakorasioita enemmin. En sitten osaa sanoa mitä se muka muuttaisi, luulisi että pistokkeen kautta tullut virtapiikki tyssää jännitesuojaan, niinkuin pitääkin eikä asiaan vaikuta mitä siihen jännitesuojan jälkeen on kytketty, eli
virtapistoke > jännitesuoja > jakorasia > useita laitteita. - tuurilla..
Tolppapölli kirjoitti:
Joo suoja on vainaa aivan varmasti, mutta ehkä pitäisi sanoakin että ei se ole edes toiminut jos EI olisi vainaa. Senhän sen pitää se mälli ottaa vastaan.
Tossa linkissä esim. Belkin-ylijännitesuoja, Verkkokauppa sivuillaan lupailee sille jopa 25 000 Voltin sietokykyä jännitepiikeille, jota tosin kovasti epäilen, että onkohan nyt mennyt ampherit ja voltit hiukan sekaisin.
http://catalog.belkin.com/IWCatProductPage.process?Merchant_Id=&Product_Id=135001
http://www.verkkokauppa.com/popups/prodinfo.php?id=1009
Valmistajan laitetakuu katkeaa tosin siihen että jos virtapistokkeeseen kytketyn ylijännitesuojan perään on kytketty jatkojohto tai jakorasioita enemmin. En sitten osaa sanoa mitä se muka muuttaisi, luulisi että pistokkeen kautta tullut virtapiikki tyssää jännitesuojaan, niinkuin pitääkin eikä asiaan vaikuta mitä siihen jännitesuojan jälkeen on kytketty, eli
virtapistoke > jännitesuoja > jakorasia > useita laitteita.Jos on tuuria, eikä salama tärskäytä liian lähelle, voi suojista ehkä olla hyötyäkin, mutta suhtaudun asiaan suurella varauksella. Salamaan kun ei voi luottaa, eikä sitä voi ennustaa. Miettikääpäs minkä takia salaman tehoa ei ole vieläkään saatu kunnolla mitattua! -Nii'i, minä ainakin irrotan piuhat ukkosen noustessa. Ja pahimmat/kalleimmat viat tulee, kuten joku jo asiantuntevasti kertoikin, puhelinverkon kautta. (ja digibokseihin ym telkkariin liittyviin vehkeisiin antennin kautta!).
- Tolppapölli
tuurilla.. kirjoitti:
Jos on tuuria, eikä salama tärskäytä liian lähelle, voi suojista ehkä olla hyötyäkin, mutta suhtaudun asiaan suurella varauksella. Salamaan kun ei voi luottaa, eikä sitä voi ennustaa. Miettikääpäs minkä takia salaman tehoa ei ole vieläkään saatu kunnolla mitattua! -Nii'i, minä ainakin irrotan piuhat ukkosen noustessa. Ja pahimmat/kalleimmat viat tulee, kuten joku jo asiantuntevasti kertoikin, puhelinverkon kautta. (ja digibokseihin ym telkkariin liittyviin vehkeisiin antennin kautta!).
Joo, ei mikään varmaan suojaa täsmäpommilta, niinpä ukkosella on hyvä ottaa piuhat irti seinästä jos ihan päällä roiskii, mutta kun itse ei ole aina kotona ja ukkonen tulee milloin tulee, niin ei sitä tietsikaa nyt kannata aina irti ottaa kun poistuu. Silloin vaan on pyrittävä minimoimaan riskit jotenkin, ja USP lienee siihen paras laite. Tossa hyvä linkki jossa alan asiantuntija kertoo toisella keskustelupalstalla aiheesta. Ja toinen linkki edulliseen USP:iin joka tolla as.tuntijalla on itselläänkin:
http://209.85.129.104/search?q=cache:x88U23xQtZQJ:www.flcenter.net/forum/index.php?topic=103.msg731 ukkosuojaus&hl=fi&ct=clnk&cd=2&gl=fi
http://catalog.belkin.com/IWCatProductPage.process?Merchant_Id=1&Product_Id=135138
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi2504828Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak932397Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1171530Mahtavaa, Trump pelasti lentäjän, Irania nöyryytettiin
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011917601.html Taas osoitus kuinka ylivertainen maa USA on Trumpin johdolla.321940- 72904
Keskiviikkona 8.4.2026 se tapahtuu
Nimittäin tulevana keskiviikkona 8.4.2026 Donald Trump ilmoittaa Naton pääsihteerille että Yhdysvallat eroaa Natosta. N270859Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle115802Rakastin sua niin paljon ettei löydy sanoja sille tunteenpalolle mitä silloin koin
Sellaista tunnetta ei koe kuin ehkä kerran elämässä. Tuntui, että sekoaa, että menee järjiltään. Tuntui että räjähtää si33777- 38736
- 67702