Heps vaan taas kaikille, eiks oo upeaa..
Olin eilen kutsuilla Cherin luona Nilsiässä. Paljon oli väkeä. Mutta kuvitelkaa Cher, nainen hieman yli viisikymmenvuotias, mutta kulkee vielä minihmaeessa, voitteko käsittää...... Hänen päässään oli jonkinmoinen punainen hattu sulkineen - en edes tiedä, mitä sulkien piti esittää.
Kun olimme olleet ja seisseet kuohuviinilasit kädessä jonkin aikaa, hän pianonsäestyksen mukaan pakotti molemmat poikansa risaisissa painitrikooissa tanssimaan kasakkatanssia kaikkien edessä. Kaksoset yrittivät parastaan. Kasvot punaisina he vääntelivät koipiaan! Sellainen huvitus siellä järjestettiin. Kun pojat lopettivat Cher itse tanssi huntutanssin, saman minkä esitti madame Könninkankaan pitämän kartannontyttärien sisäopiston päättäjäisissä. Hehkuin, paloin häpeästä. En salaa sitä keneltäkään.
Kaikesta huolimatta, jo kahdeksan jälkeen illalla koko Nilsiä oli järjiltään Cherin takia. Vous comprenez! Pyydystelivät häntä, vetivät häntä minihameesta ja juottivat halvalla kuohuviinillä.. Ettekö usko, uskokaa pois totta joka sana.
Noin yhdeksän aikaan illalla pässäni oli vain yksi ajatus ”on jo aika, on jo aika, on jo aika,..”
lähteä kotiin. Otin takkini hiljaa naulakosta hiivin ulos ja ensimmäisellä bussilla kohti Kouvolaa.
Kun tulin kotiin sanoin miehelleni ”Jospa Risto vain tietäisit, millaisista juhlista minä olen selviytynyt ehjin nahoin kotiin”.
Lisää ensi viikon tiistaina, -minä lupaan!
Eveliina

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuunnelkaa tuota Eveliinaa. Hän on kaikkein rehellisin, kaikkein ylevin tuntemistani ihmisistä. Hän on keskiajan ritarinainen! Mutta hän tietää sen varmaan itsekin. Suojelettehan häntä kaikki loukkauksilta, sillä vain hän voi kertoa totuudenmukaisesti minusta ja perheestäni. Hei nyt hiljaa kaikki...Hys hys zzz kuuletteko kohinan, joka kiitää yli maiden. Kaikki kohisevat minusta, -alaan elää vasta nyt.......
Tervehtäen
Ainoa oikea Cher
.....oi jospa oisi saanut olla muukaana .....
Kyläluuta
Me olemme tunteneeet toisemme kauan ja olemme hyviä ystäviä.Meillä on aina hayskaa yhdessä.Olemme olleet ulkomailla paljon ja uineet siellä hala kaulaa samoin olemme juoneet kirsikka viiniä ja kaikkea hyvää. Vastaa