Miltä tuntuu

Olen aina miettinyt miltä se tuntuisi siis henkisesti kuulla sairastavansa sukupuolitautia? Itse en sellaista hanki mutta miksi jotkut hankkivat? Kiva olisi kuulla kokemuksia.
2353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mä halusin sitä jo todella nuoresta pitäen. pohdin ja kelailin että mistä sen oikein löytää, ja mistä sen tietää kellä sellanen on. Yritin katsoa silmiä, ihoa ja kierrellen ja kaarrellen kysyä. Sain vain tosi monet pakit, ajattelin että kuspäät, eivät ymmärrä omaa parastaan. Mähän olin valmis jakamaan jotain tosi tärkeää ja ihan oikeasti olin tän ajatuksen takana. No, kerrankin tapasin sitten Sen Oikean. Siltä mä sen sitten sain. Nyt me ollaan ihan erottomattomat, sen äijän mä heitin pihalle jo kuukausia sitten. Ei sen kuppasta piliä jaksanut enään tuijotella.
Olen onnellinen, ja kannattaa sunkin kokeilla. Elämääs tulee niiiiin paljon enemmän sisältöä.

Äänestä

Itse en hanki mutta miksi jotkut hankkivat???? En minäkään hankkinut huolimattomuudellani mielestäni, olen elänyt avioliitossa 10 v. Koskaan en ole ollut vieraissa, seksi oman miehen kanssa on riittänyt. Mutta miehelleni ei riittänyt, hän kävi vieraissa ja toi klamydian tuliaisiksi. Sen verran naiivi olin että ajattelin että kyllä oman miehen kanssa ilman kumia voi olla. Järjetön toi sun kysymys, miksi jotkut hankkivat? No voit vain kuvitella miltä henkisesti tuntui kun sai kuulla että tauti jyllää?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


saada sukupuolitauti? kirjoitti:

Olen aina miettinyt miltä se tuntuisi siis henkisesti kuulla sairastavansa sukupuolitautia? Itse en sellaista hanki mutta miksi jotkut hankkivat? Kiva olisi kuulla kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu