polttari vihkonen

Olen järkkäämässä nyt kesällä polttareita, en ole ennen ollut polttareissa tai järjestänyt sellaisia ja kuulin tuossa joku aika sitten että kaason ja bestmanin pitää tehdä polttari illasta jonkinlainen vihkonen, mitä on tehty jne. Voisittako antaa minulle hyviä vinkkejä minkälainen minun pitäisi tehdä, kun haluaisin tehdä kumminkin hyvän ja oikeanlaisen vihkosen, juuri sellaisen mikä siitä pitäisi tulla..
22177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ensiksikin täytyy todeta, ettei kyseisen vihkosen tekeminen mitenkään pakollista ole. Perinteeksi se on kuitenkin muodostunut, jotta polttaritunnelmaa voi myöhemmin muistella. Yleensähän polttarikansiot ovat esillä häissä.
Eli kansioon kootaan vapaasti polttaripäivän tapahtumia ja kuvia. Vähän niinkuin leikekirjaa. Tapahtumat voi kirjoittaa hauskasti, leikata lehdistä otsikoita, tekstejä ja kuvia tms. Mitään yhtä ja oikeaa mallia ei ole.

Äänestä

Ajattelin tehdä morsmaikulle jonkinlaisen hääpassin jossa erilaisia tehtäviä morsiolle liittyen puolison ja perheen huolenpitoon,omaan kauneuden hoitoon ja rentoutumiseen ja seksielämän kunnossapitoon.Uskon että siitä tulee hauskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


santse kirjoitti:

Olen järkkäämässä nyt kesällä polttareita, en ole ennen ollut polttareissa tai järjestänyt sellaisia ja kuulin tuossa joku aika sitten että kaason ja bestmanin pitää tehdä polttari illasta jonkinlainen vihkonen, mitä on tehty jne. Voisittako antaa minulle hyviä vinkkejä minkälainen minun pitäisi tehdä, kun haluaisin tehdä kumminkin hyvän ja oikeanlaisen vihkosen, juuri sellaisen mikä siitä pitäisi tulla..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu