Kateelisiako?

Siis meillä on oma e-viisu artisti ja porukat on vain hiljaa?!
Missä hehkutus? Pitääkö kaikkia vain mollata, eikö me voida olla ylpeitä tästä onceinalifetime- hetkestä?!?
81822
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On muuten ihan tosi, että Hannasta voisi pitää vähän ääntä.
On mukavasti "karjalainen".
Mistä johtuu että ollaan kuin "kusi sukassa".
Hanna laulaa hyvin, esiintyy hyvin, on hyvä,,,
Se, että iloitaan vasta kun on ykkössija varmistettu on tyhmää.
Hannakin tarvitsee kannustusta omiltaan - ihan kuin kuka tahansa.
Kyllä arjen keskellä jonkinlainen samba-festivaali -tsydeemi voisi olla poikaa,,,

Äänestä
  • ei tuo kulunut nahka pärjää juoskoon kohti peräaukkoa!

    Äänestä

Erittäin hyvä havainto.

Lienee suomalainen (ja etenkin karjalainen luonteenpiirre) tämä kyräily, kateus ja kannustuksen puute. Näkihän sen jo viime vuonna, kun Lordi pääsi edustamaan Suomea. Suu vaahdossa huudettiin joka paikassa että nyt se munaa meidät siellä ja ei varmasti tule pärjäämään. Mutta kuinkas kävikään? Lordi keräsi potin ja johan alkoi innostusta löytymään. Etelä-Saimaassa olikin mainio kiteytys asiasta: "Voitto on meidän ja häviö Hannan."

Äänestä

tsempit kisaan! Kävi miten kävi olet aina meidän oman kylän tyttö ja harva tältä kylältä pääsee esiintymään miljoonien ihmisten eteen! Meidän perhe on ainankin tosi ylpeä sinusta!

Äänestä

Ei sitten niin yhtään. aivan sama vaikka lopettaisivat koko kisan.

Äänestä

Miksi pitää mennä kaikessa eurooppalaisempaan suuntaan? Niinkuin joku hehkutus? Hehkutan kotona ihan kybällä, mut en todellakaan lähe panderollien kanssa kaupungille huutamaan, jollei tule voittoa.

Vituttaa tollaset "katteellisiako"-tyypit, mikset ite oo järjestämässä kansanjuhlaa? Siellä saat olla oikeen päähehkuttaja. Onceinalifetimehetki sulle.

Ja edeltävää tekstiä ei kannata lukea kuin raamattua... tai koraania tai mitä spagettikirjaa kukakin lukee.

Äänestä
  • "Miksi pitää mennä kaikessa eurooppalaisempaan suuntaan? Niinkuin joku hehkutus? "

    LOL

    Äänestä

Tää palsta on vähän huono "hehkutuspaikka"---vertaa vaikka siihen, mitä aiheita on enin osa viesteistä=) Hannan kotipaikka tiedetään ja edustaa varmasti Suomea kunnialla. Kyllä se on jo huomattu kodeissa ja työpaikkojen kahvihuoneissa. En odota viisuvoittoa (ei varaa moiseen..) vaan kelpo sijoitusta 10 joukossa ja hyvää showta kaikilta viisumailta & järjestäjiltä. En usko että tarviaa pettyä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei muuten voi ymmärtää. kirjoitti:

Siis meillä on oma e-viisu artisti ja porukat on vain hiljaa?!
Missä hehkutus? Pitääkö kaikkia vain mollata, eikö me voida olla ylpeitä tästä onceinalifetime- hetkestä?!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu