olen jo huolissani, koska vuoden 2006 joulukuusta asti en ole syönyt pillereitä, eikä vieläkään ole tärpännyt. se vielä pahentaa asiaa, koska totta puhuen, yksinkertaisesti kaikki parhaat kaverini oottavat vauvaa ja pari on jo saanut, ja osalla se on ollut vahinko. ja aina kun olen heidän kanssaan, puhutaan vauvoista. ja moni muukin nuori tällä kylällä on saanut perheeynlisäyksen, mutta miksi me ei?
ollaan kuitenkin vielä suht nuoria, että on kuitenkin aikaa, mutta silti pelottaa ajatus biologisen lapsen saamisesta, jos niin ei käykkään tai joudutaan lapsettomuus hoitoihin. tämä aika tuntuu pitkälle, vaikka tiedän ettei kaikki käy heti ja nyt. mutta silti tuntu, että olen poikkeus.. tai että kaikki muut saa niin helposti, mutta me ei.
se on vaan niin vaikea ymmärtää, että jotka todella haluisi lapsia, niin ne eivät niin helpolla saa tai niille ei suoda, mutta joillekkin se tulee yhden vahingon jälkeen jo. kuitenkin jokaisten menkkojen alkua on toive ja positiivinen ajattelu, että jos nyt tärppäsi, mutta pettymään olen joutunut..
mutta niinhän se on, lapsia ei vaan tehdä, vaan niitä halutaan ja yritetään, toivotaan, saadaan, jos saadaan jne.
olisi kiva jakaa jonkin kanssa samanlaisia mielipiteitä, ajatuksia tai kokemuksia.
ollaan kuitenkin vielä suht nuoria, että on kuitenkin aikaa, mutta silti pelottaa ajatus biologisen lapsen saamisesta, jos niin ei käykkään tai joudutaan lapsettomuus hoitoihin. tämä aika tuntuu pitkälle, vaikka tiedän ettei kaikki käy heti ja nyt. mutta silti tuntu, että olen poikkeus.. tai että kaikki muut saa niin helposti, mutta me ei.
se on vaan niin vaikea ymmärtää, että jotka todella haluisi lapsia, niin ne eivät niin helpolla saa tai niille ei suoda, mutta joillekkin se tulee yhden vahingon jälkeen jo. kuitenkin jokaisten menkkojen alkua on toive ja positiivinen ajattelu, että jos nyt tärppäsi, mutta pettymään olen joutunut..
mutta niinhän se on, lapsia ei vaan tehdä, vaan niitä halutaan ja yritetään, toivotaan, saadaan, jos saadaan jne.
olisi kiva jakaa jonkin kanssa samanlaisia mielipiteitä, ajatuksia tai kokemuksia.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kuule, tää on lapsettomuuspalsta ja monet on yrittäny vähintäänkin vuoden, jotkut useitaki, ja sulle on muutama kuukausi ihan hirveetä. Se nyt on aivan normaalia että menee se puolikin vuotta ja todella harvalla se ainakaan heti onnistuu! Kyllä mä tiedän että sen olettaa käyvän nopeeta, varsinki ku kavereillaki käy mut elämä on...h***vetin epäreilua. Toiset saa helpommin ja jotkut muut joutuu vaan odottaan pisempään. Ei voi mitää.
Ja vastahan sä noin vähä aikaa sitte oot lopettanu pillerit, monilla menee helposti puoliki vuotta - vuosi niistä toipumiseen.. ja sekin aika on yksilöllistä.
Mutta tosiaan, etköhän nyt mee vielä ainakin sinne jouluun asti tuonne vauvakuumeosastolle, vasta sitte alat miettiin jotain tutkimuksia/hoitoja ym.
Täytyisi näköjään perustaa näille "katkerille vauvakuumeisille" ihan ikioma palstansa, kun noin hapanta tekstiä saavat aikaiseksi. Kuka on sanonut, että surra saa vasta 3 v:n päästä, 3 kk on liian lyhyt aika...sinäkö?? Vaikka itse olen käynyt läpi useamman keskenmenon tässä monien vuosien aikana, myös 2 onnellisesti päättynyttä raskautta, en silti koe olevani se, jolla olisi valtaa väheksyä toisen surua tai pelkoa.
Hellitä hiukan tiukasta pipostasi ja koita katsoa maailmaa valoisemmalla katseella, ja laskeudu tosiaan meidän tavallisten kuolevaisten tasolle..
Aurinkoista kesää odottelemaan!!
Itsekin tuon ajan, kun oli n. puoli vuotta yritetty niin tuli ensimmäinen paniikki. Mulla oli se "tunne" silloin että kaikki ei ole ookoo, ja loppujen lopuksi olinkin oikeassa. Nyt pari vuotta yritetty (oon nuori myös). Mutta jos sulla on kuukautiset kerran tulleet suht säännölliseen eikä ole kipuja tai muita huolenaiheita, niin odottele vielä ihan rauhassa ja keskustele täällä meidän kanssa vasta sitten kun (jos, toivottavasti ei) jotain hälyttävää tapahtuu tai aika kuluu muuten vaan. Täällä palstalla tosiaan monet voivat pahoittaa mielensä helposti, ja se heille suotakoon.
lapsen hankkimisen syy ei saa olla et ku kaikki muutki saa!! hei haloo.. lapsi on elävä olento sitä pitää hoitaa ja siinä on kiinni 24 tuntii vuorokaudessa, ei se oo mikään lelu mitä esitellään tytöille; hei eiks oo aika ihq vauva mulla ... ärsyttää vaan ku se itkee aina.. ja jos ootte 3kk ehtinyt yrittää niin tuu takas sit tännä palstalle ku yritystä on takana 3 vuotta!!
Hei S**! Mikäs tuo kolmen vuoden raja on? =)
"..ja jos ootte 3kk ehtinyt yrittää niin tuu takas sit tännä palstalle ku yritystä on takana 3 vuotta!!"
hakeutukaa syksyn tullen tutkimuksiin. hoidot on hyviä ja tehokkaita. mekin saimme avun kaksi lasta on siunaantunut.
Hei!
Ymmärrän Sinun ajatukset enkä todellakaan viitsi Sinua haukkua niin kuin erät. Tiedän, että jotkut otta helposti nokkiinsa ja kirjoitavat sit ilkeitä viestejä. Koeta olla niiden yläpuolella. Olen kuullut monet haukut omistä kirjeevirheistä, ei ne kaikki tajua edes että olen ulkomaalainen, ne luulee kai idiootiksi ja unohdavat aiheen miksi kirjoittaa, ne haukku ja kiusaa vaan niin kuin pahat kakarat. Itse on olevina aikuiset ihmiset...
Me ollaan yritetty saada tosissa kaksi vuotta vauvva. Ennen meille justisa sanottiin, että älä hätäile, kyllä se tulee, se on nyt vaan korvien välissä kiinni...Lopulta kun enää en jaksannut kuunella niin menin gynekologille. Testattiin ovulaation puikoilla ja lääkäri se jaksoi muistuttaa, että kyllä se tulee. Eipäs tullut. Ei silloin kun söin hormoni lääkkeitä, ei silloin kun menimme yksityiselle klinikalle. Minulle tehtiin kolmella kerralla ns. "keinosiemennyt", tutkittiin aina ultrassa ja lääkäri vakuutti että kyllä nyt onnistuu varmasti. Kolmen epäonnistumisen jälkeen päätettiin siirtyä keinohedelmöitykseen . Aloitin pitkän ja rankan kuurin, nenäsummutet, piikit jatkuva siirtäminen seuravaan viikkoon koska asiat ei mennyt niin kuin olis pitänyt, sit odotus ja viikottaiset lääkärin käynit...jarrutuslääke sai aikaansa sen, että sieltä ei tullutkaan kun yksi munasolu ja sen mikrohedelmöitys epäonnistui. Meni rahat ja toivo ! En edes muista miten monta tuhatta euroa ollaan vuoden aikana siihen tärvetty, nyt ainakin päätimme, että vielä kerran ja sit lopetettaan. Joten kesäkuussa uusi yritys ja viimeinen .
Ei pidäis tuomita muita helpolla eikä olla heti toisen mieltä pahoittelemässä, istutaanhan kaikki samassa venessä. Ei toisen loukkaaminen asia mitenkään muuta tai tuleko loukkajalle parempi mieli?
Itse en enää jaksaa edes kuunella/lukea siitä, miten täynnä virheitä on mun viesti, tai epäilystä, että olenko pakolainen, varas tai huora , eläänkö muiden verorahoilla tai mitä minä ylipäätä teen täällä. Naiset näkyy unohdavan sen pääasian ja itsellä kun on paha olo sit takerrtuvat pikkuasioihin ja haluavat tehdä väkisiin pahan olon toisellekin, miksi en todellakaan ymmärrä.
Mutta Sinulle vielä sitä, että voit ostaa apteekista digitaalisia ovulaation testeja ( ne maksaa noin 35e ja 7 kynämaista puikkoa on sisällä) ja kokeilla aluksi niillä, ne auttaa aika paljon sen oikean päivän kanssa. Jos joku kuukaus tule vesiperää, niin voihan aina käydä gynekoloogilla juttelemässä, koska voi olla niin monta muuta tekijä, mikset tule raskaaksi. Ja me naiset ollaan erilaisia, toiset tulee raskaaksi heti toiseet vähä enemmän yrittämällä ja toisen eivät ollenkaan.
Eräs kirjoitti oikeesti, että lapsi tarvitse vuorokauden ympärin hoitoa, ettei sitä lasta hankittaa vaan muille näyttämiseksi. Ei tässä nyt siitä ole varmaankin kyse. Käykä murkkuäitien palstalla, siellä näkee, miten helposti tullaan raskaaksi ja miten helposti tehdän abortteja. Heillä on se pääasia, että hei! ma olen nyt raskaana koska kortsut jäi kotiin! On siellä tietysti nuoria jotka vahingoraskauksestä huolimatta haluaa pidää lapsen ja yrittää . Yhdeistä niillä kahdella palstalla on kuitenkin vaan se, että aina sattuu olemaan joku , joka haluaa oma paha mieltä kaada muiden niskaan. Ei kovin aikuismaista. Sorry naiset!
Hei ja kiitos sinulle viestistäsi!
Sinulla jos kenellä olisi aihetta katkeruuteen epäonnistuneiden hoitojen ja kiusauksen takia, mutta viestisi oli todella hyvä ja antoi sinusta aidon ja lämpimän kuvan!
Toivon sinulle hurjasti tsemppiä ja onnea yrittämisestä! Sinä jos kuka olet lapsen ansainnut!
Itse olen tällä palstalla vasta lukemassa viestejä odotellen ensimmäistä tutkimuskertaa reilun vuoden yrittämisen jälkeen. Kovasti pelottaa miten tässä käy ja kuinka monet pettymykset sitä itse joutuu kokemaan.Mutta olen silti vielä luottavainen, että positiivinen tulos tulee minunkin kohdalleni - ennemmin tai myöhemmin.
Aurinkoista kevättä!
joo, älä välitä näitten katkerien ihmisten puheista, jotka omaa pahaa oloaan purkavat suhun. meillä lapsettomuutta takana neljä vuotta. olen kahdesti odottanut, mutta molemmat tulleet kesken. nyt hoidoissa tammikuusta lähtien.
yritä pitää kesä mukavaa aikaa, rentoudu, läkä mieti turhia. sitten syksyllä hakeudu lääkäriin, jos ei mitään kuulu. muista, että aina se vaan ei osu. jotkut ovat saaneet hotoja vuosia ja kun viimein lopettavat, saavatkin sen vauvan 'ihan itse'. joka tapauksessa, jos asia vielä loppusyksystä avoinna, mene rohkeasti lääkäriin. näitä kun voi tutkia näitä asioita, ei tarvitse murehtia. ;)
vauva onnea ja kaikkea hyvää tulevaan! vietä oikein ihana kesä ja anna näiden tukehtua tänne. nicehousilla on myös vastaava palsta, sitä olen itse käyttänyt... ja tämän käynnin jälkeen en tänne enää tulekaan..
hyväksyä sitä tosi asiaa, että kaikille ei vaan suoda lasta. Ei se silti tarkoita että olet jotenkin huono tai paha ihminen. niinkuin joku yllä kirjoitti että elämä on epäreilua. eiköhän sullekin paikka ole tässä maailmassa vaikka ilman sitä lastakin. Lapsi ei ole mikään elämän mitta tmv. kuten tuntuu että monet ajattelevat. Ja toisekseen aika lyhyt aika sulla tota yritystä on joo takana.
Meikäläinen ei koskaan ole syönyt pillereitä enkä myöskään käyttänyt ehkäsyä, koska aina uskonut että lapsi tulee kun on tarkoitus tulla.
neisyyteni siis menetin 14 vuotiaana.
Ekan lapseni sain 20 vuotiaana, että ihan tsägä peliä tämä noiden lasten kanssa on...
oletpas käyttäytynyt vastuuttomasti. Toivottavasti kukaan ei ota mallia tuommoisesta, mietitkö silloin yhtään kuinka turvaat lapsen elämän 14-vuotiaana "äitinä". Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt...
Ja miksi pitäisi ajatella että "kaikille ei vaan suoda lasta" jos kerran todella toivoo sitä ja on valmis vastuuseen jonka se tuo tullessaan onnen ja ilon lisäksi. Saahan ihminen sentään toivoa, haluta ja yrittää varsinkin kun sen eteen tekee kaikkensa eikä plussaa tule kyllä se tuntuu epäreilulta. Hyvää sunnuntaita Sinulle