SYNNY SUSIPENTUETTA UUTISOIVAT RIISTASIVUT TÄNÄ AAMUNA.TALVEN JAHDISSA AMMUTTIIN LAUMAN EMO JA TOISEN PARISKUNNAN LIIKKEISTÄ EI OLE 100 PROSENTTISEN VARMAA TIETOA,TUSKIMPA ENÄÄ OLEILEVAT VUOLIJOEN ALUEELLA.PAIKALLISET METÄSTÄJÄT ONNISTUIVAT SIIS TAVOITTEISSAAN HYVIN,SUDET EIVÄT ENÄÄ VUOLIJOELLA VIIHDY.ON SE KYLLÄ SAMALLA HIEMAN SÄÄLI,OLISI MEINAAN MUKAVA OLLUT NÄHDÄ KYSEINEN ELÄIN VUOLIJOELLAKIN LUONNOSSA.JÄLKIÄ ON KYLLÄ OSUNUT MATKAN VARRELLE VIIMEKSI TOISSAPÄIVÄNÄ MUTTA AINA SE VANN KERKEÄÄ LUIKKASTA KARKUUN.NO,PAREMPI ONNI TAAS ENSI KERRALLA!
VUOLIJOELLE
7
980
Vastaukset
- Suden ystävä
on yksi Suomen hikisimmistä ja surkeimmista alueista. Siellä asuvat todelliset turvemöykyt. Siis sellaiset peräkylien karvalakkipäiset alkuasukkaat, joita ei kehittyneimmiltä seuduilta enää juuri tapaa. Nämä superjuntit ovat joskus aikojen alussa asettuneet asuinsijoilleen ja pysytelleet paikoillaan, mikään ei ole muuttunut ja ulkomaailmaan ei paljon olla oltu yhteydessä. Viinaa juodaan Vuolijoella yleisesti päivittäin ja ihmiset ovatkin huomattavan pöhöttyneitä ja punakoita. Lisäksi satoja vuosia jatkunut susiviha ja pelko on voimissaan. Sitä ruokkii erityisesti tämä runsas viinanjuonti.
Tällaisille punaniskoille kuitenkin myydään aseita ja myönnetään aseenkantolupia. Kyllähän haulikolla tyhmempiki saa pahaa jälkeä aikaan. Ei siis ole mikään ihme, että sudet eivät viihdy Vuolijoella, kuten ei normaali ihminenkään. - tietoinen !
ei varmaan kannata tänne kirjotella jos ei ole asioista oikeaa tietoa ! tympäsee tollaset kirjoitteliat jotka eivät vaivaudu edes käymään metsässä ! onneksi vuolijoella ei sudet ole vielä aiheuttanut suuria tuhoja ! mutta kantahan kasvaa rajusti !
- täältä löytyy
100 prosenttisen varmaa ja ennenkaikkea tuoretta tietoa.koitappa nyt vaan hyväksyä asiat ja tukkia se törkyinen pummi-suusi.
- Suden ystävä
pelko ja paniikki mikä sulla on kasvussa eikä susien määrä. Yritä vain rauhoittua. Saat todellakin kulkea Vuolijoella metsässä susien puolesta ihan rauhassa. Viinan voimalla et tätä paniikkiasi ainakaan pysty vähentemään. Päinvastoin se vain lisää ahdistusta.
- Jo vain!
Suden ystävä kirjoitti:
pelko ja paniikki mikä sulla on kasvussa eikä susien määrä. Yritä vain rauhoittua. Saat todellakin kulkea Vuolijoella metsässä susien puolesta ihan rauhassa. Viinan voimalla et tätä paniikkiasi ainakaan pysty vähentemään. Päinvastoin se vain lisää ahdistusta.
Susia riittää kyllä Vuolijoella! Susien vaellusreitti Kainuun eteläosassa kulkee Kuhmon, Sotkamon ja Vuolijoen kautta, vedenjakajaa pitkin, Keski-Suomea ja Keski-Pohjanmaata kohti.
Susiparit yrittävät varmasti jatkossakin perustaa reviiriä Vuolijoelle tai itse asiassa Kajaanin kaupunkiin koska Vuolijoki liitettiin Kajaaniin vuodenvaihteessa.
Petoja on Kainuun metsissä kyllä runsaasti, niin karhuja, susia, ilveksiä ja jopa ahmojakin. Ei niistä paljoa haittaa ole paitsi susista koirille.
Harvoin tuodaan julki sitä että esim. suden saa tappaa verekseltään jos puollustaa omaisutta esim. metsästyskoiraa. Ennakkotapauksia on useita oikeudessa ollut, syytteet ovat kaatuneet kun susi on tapettu sen käydessä koiran kimppuun.
Ruotsin uusi laki on vielä väljempi, pedon ei tarvitse edes hyökätä vaan pelkkä uhka riittää siihen että pedon saa tappaa! - Kustaa III A
Jo vain! kirjoitti:
Susia riittää kyllä Vuolijoella! Susien vaellusreitti Kainuun eteläosassa kulkee Kuhmon, Sotkamon ja Vuolijoen kautta, vedenjakajaa pitkin, Keski-Suomea ja Keski-Pohjanmaata kohti.
Susiparit yrittävät varmasti jatkossakin perustaa reviiriä Vuolijoelle tai itse asiassa Kajaanin kaupunkiin koska Vuolijoki liitettiin Kajaaniin vuodenvaihteessa.
Petoja on Kainuun metsissä kyllä runsaasti, niin karhuja, susia, ilveksiä ja jopa ahmojakin. Ei niistä paljoa haittaa ole paitsi susista koirille.
Harvoin tuodaan julki sitä että esim. suden saa tappaa verekseltään jos puollustaa omaisutta esim. metsästyskoiraa. Ennakkotapauksia on useita oikeudessa ollut, syytteet ovat kaatuneet kun susi on tapettu sen käydessä koiran kimppuun.
Ruotsin uusi laki on vielä väljempi, pedon ei tarvitse edes hyökätä vaan pelkkä uhka riittää siihen että pedon saa tappaa!Sudet ovat laumaeläimiä (pääsääntöisesti).
Susilauma elää reviirillä, eikä sinne ole muiden laumojen jäsenillä juuri asiaa. Kaikilla reviirikäyttäyjä-eläimillä on geeniperimän muotouttama mieltymys ja tieto hyvästä reviiristä. Mikäli joltakin hyvältä reviiriltä ammutaan kaikki sudet, ei ole kuin ajan kysymys kun tyhjällä reviirillä on uusi susilauma. Tälläinen mieltymys hyvään reviiriin aiheuttaa sen, että susia tavataan vuodesta toiseen aina samojen kuntien alueella, vaikka ne esim. salametsästyksellä tai muutoin kaadettaisiin "vihoviimeiseen suteen". Arviolta 25 % susista ei kuulu mihinkään laumaan ja näitä yksinäisiä susia pyörii useimmiten sitten reviirien välimaastossa ja rajoilla. Usein reviiri rajautuu kylien ja taajamien laitamille ja ilman lauman turvaa ja oikeuksia yksinäiset sudet ovat "pakotettuja" elämään ihmisasumusten liepeillä. Tällainen susi voi silloin tällöin saada helpon suupalan tai toisenkin ihmisten lemmikeistä tai kotieläimistä. Suomessa elävä susikanta on suuren, jopa 30 000 sutta käsittävän susipopulaation läntistä reunaa eikä ole mitään pelkoa siitä, että susipopulaatio ajautuisi geeneettisesti pullonkaulaan tai että populaation geenipooli köyhtyisi, vaikka sudet ammuttaisiin määrävälein Suomessa sukupuuttoon.
Idästä tulee uusia susia kokoajan..
Ruotsin sudet ovat geneettisesti eteläisemmässä euroopassa elävän susipopulaation kaltaisia ja siellä susien voisi olettaa "köyhtyvän" geneettisesti jopa siinä määrin että pullonkaula efekti tappaisi koko populaation sukupuuttoon. Näin on muuten käymässä gepardeille. Mutta eihän EU:n direktokratia ylläkään Afrikkaan ;)
- lycka till...
joskus ja saisit tutustua käsi tuntumalta ko. eläimeen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,512347Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.952065Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e952030Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241877MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131771Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5161645Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S51568Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?501397Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas401338Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.751319