Yhdessä lasten ja lastenmielisten tuntemassa kirjassa kerrotaan Nyytistä, joka potee yksinäisyyttä. Hän etsii ystävää kaikkialta, kirjoittelee runoja pikku lapuille kiinnittäen niitä puihin, heittelee kiviä hattuunsa ja käy Hemulien huvipuistossa. Mikään ei auta kunnes Nyyti uintireissulla näkee pullon, jonka sisällä on kirje. Sen on kirjoittanut Tuittu, joka on yhtä yksinäinen kuin Nyytikin. Heistä tulee ystäviä.
Mainitsin tuossa Sinikynän "Ruusun päivä" ketjussa löytäneeni ikivanhan hartauskirjan. Se on vuosisatoja lohduttanut ihmisiä. Kiinnostuin tutkimaan kirjan salaisuutta. Mikä sen sisällössä lohdutti noiden kovien aikojen ihmisiä?
Kun Nyyti ei löydä lohtua maailman menosta, mutta löytää sentään sydänystävän, hartauskirja menee vielä pidemmälle. Kun hylkää kaiken maailmallisuuden etsimättä sieltä mitään tai ketään, pystyy kuulemaan sisäisen äänen. Se on Jumalan ääni.
Paneutuessani joka ilta jääkiekon ja eurohuuman jälkeen kirjan sanomaan, alan vähitellen uskoa kirjan sanomaan.
Mainitsin tuossa Sinikynän "Ruusun päivä" ketjussa löytäneeni ikivanhan hartauskirjan. Se on vuosisatoja lohduttanut ihmisiä. Kiinnostuin tutkimaan kirjan salaisuutta. Mikä sen sisällössä lohdutti noiden kovien aikojen ihmisiä?
Kun Nyyti ei löydä lohtua maailman menosta, mutta löytää sentään sydänystävän, hartauskirja menee vielä pidemmälle. Kun hylkää kaiken maailmallisuuden etsimättä sieltä mitään tai ketään, pystyy kuulemaan sisäisen äänen. Se on Jumalan ääni.
Paneutuessani joka ilta jääkiekon ja eurohuuman jälkeen kirjan sanomaan, alan vähitellen uskoa kirjan sanomaan.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Luin ajatuksen kanssa tekstisi. Kaikkihan me joskus olemme Nyytejä - etsimme ystävää joka ymmärtäisi meitä, jonka kanssa vaihtaa syvällisiäkin ajatuksia vaikka niitä sinisiä unelmia joita jokaisella on.
Oloneuvos päivät tuovat lisää ulottuvuuksia elämän kysymyksiin. Joku on sanonut, kun vanhenee niin viisastuu ja osaa paremmin erottaa tarpeettoman tarpeellisesta. On aivan ilmeistä ikäkaudelle löytää saduista ja rukouskirjoista se asian ydin.
Antoine de Saint-Exupéry´n kirjoittamassa kirjassa Pikku Prinssi toteaa "sydämellä näkee paremmin",
antaa aihetta miettiä elämän tuoksinassa mikä
on tärkeintä niissä sinisissä ajatuksissa.
Antoine de Saint-Exupéry on merkillinen kirjailijahahmo, iso miehen körmy, taistelulentäjä ja Tunisian ensimmäisiä aavikon ylitse lentäneitä postilentäjiä, putosi koneineen Välimereen toisen maailmansodan lopulla. Ja kirjoitti sellaisen herkän mestariteoksen kuin Pikku prinssin.
Tove Janssonia on jäänyt mieleen:
"Olipa kerran pieni Nyyti Nyytiäinen.
Hän aivan yksin asui talossaan,
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Siis kaksinverroin yksin,
peloissaan,
hän sytytteli yöllä lamppujaan,
kun kuului hemuleitten tassuttelu tiellä,
ja mörkö huusi pitkään pimeässä siellä..."
Kyllähän todellakin näitä asustelee keskuudessamme, nyytejä, uskaltautumatta
ihmisyhteyteen.
Vapaaehtoistyössä voimme auttaa, jos itse jaksamme.
edes kirjoittaa tänne nettiin, eikös nämä palstat ole kaikkia varten.. ettei heti joku piikikäs monika pistä skorpioninpiikillään ja myrkytä. Antakaa herraisä yksinäisten päästä näihin mukaan myös kirjoittajina, eikä vain lukijoina..
Aivan oikein, ei kun kirjoittamaan ilman sarvia ja hampaita! Siinä tarkoituksessa minä tämän ketjun avasin ja tarkoitin.
kirjoittamaan, ottaisit sellaisen vakituisesti käyttöön tulevan nimen, silloin olisi helpompi tuntea, sen jälkeen myös vastailu olisi helpompaa.
Yksinäisyyttä täällä kaikki tavallaan pois ajamme , sellaiseen kirjoittelu on hyvä lääke.
Uskon että asiallisiin kirjoituksiin suhtaudutaan myönteisesti palstalla.
neuvo. Asetat vakinikin tai rekisteröinnin vastaamisesi ehdoksi. Miksi täytyy tuntea se, jolle vastaa. Minä en nimenomaan halua tuntea täältä ketään, ainostaan vastata viestin asiaan ja saada omaan viestiini vastauksia.
ikäänkuin rajoittavan kirjoitteluani.
En voi kertoa kuin huonot uutiseni ja pahimmat pölvästelyni, sillä jos kerron normaaleja asioitani, saan ylvästelyn takia kateutta ja hyljeksimistä.
Sun tulee olla vanha ja sairas, sosialidemokraatti tai kommunisti, eronnut ja karannut, elämäsi jotenkin sotkenut, jo pienenä kaltoinkohdeltu vakinikki, lippu perässä varmemmaksi vakuudeksi!
ja kirjoitellu en vaan ole sattunut lukemaan nekatiivistä luenko hatarasti.Kirjoitan mitä mieleen juolahtaa.Kyllä täällä on enemmän positiivistä kuin nekatiivistä kirjoittelu,mukaan kaikki vaan.
Taloni paloi, polvi meni remonttiin, ukko läks,
lapsia ei ou siunaantunna, anoppi herkes ilkeeks,
äet löi vitsalla takamuksille muksuna, polkupyörästä puhkes kumi...
Naama on kuin potkukelkan alle jäänä, tukka kuin risuaidan läpi vedetty.
Painointeksi on sama kuin kengännumero, samoin ÄO.
Aamusel olen kuitenki nii ilone ja sulone, ku uus päivä koitti.
DDDDDDD
talosta pallaa, voip muuttaa yläkertaan.
Kun sydämellään johonkin paneutuu, virvoittavan veden löytää jopa autiomaasta.
Mielikuvituksen voima on silmien näkökykyä parempi.
Aikuisia kiinnostaa talon hinta, eivät talon ikkunoilla kukkivat kurjenpolvet tai katolla kujertelevat kyyhkyset.
Rakastaa ei ole sama kuin katsoa toisiaan silmiin, vaan katsoa yhdessä eteenpäin.
Ihmeellistä, miten tuo jääkiekko vei minutkin mukanaan ja eilisen pelin katsoin kahden viisivuotiaan viikarin kanssa.Nyt nukkuvat eläydyttyään täysillä peliin ja pitihän monet sadutkin vielä lukea, jotta rauhoittuivat.Mitä isot edellä, sitä pienet perässä: pikkupojat olivat pettyneitä häviöön ja toinen sanoi, että Kanada on tyhmä. Pääsivät sentään hyppimään ja hihkumaan "hyvä Suomi !"
Minäkin löysin tuon kirjan, joka on ilmeisesti tehty luostarikäyttöön ja siksi hyvin ankaran tuntuinen ja maailmankielteinenkin sisällöltään.Päivän läksyksi otin sieltä kuitenkin:
Jospa oppisimme kantamaan toinen toistemme kuormia, sillä kukaan ei ole ilman puutteellisuutta, ei kukaan ilman taakkaansa, ei kukaan ole itselleen kylliksi, ei kukaan kyllin viisas.Meidän tulee keskenämme toisiamme tukea, keskenämme lohduttaa, samoin auttaa, neuvoa ja varoittaa.
Kun parhaillaan 150miljoonaa ihmistä rämpii pakolaisena maailmassa vailla toivoa, po. hartauskirjan sanoma, jota lainasit, on hyvinkin aiheellinen.
En ole uskovainen, mutta minusta tuntuu, että kirjan tyly lohdutus nousee vielä arvoon arvaamattomaan.
ajatellut kuinka hyväö "ystävä" tämä tietokone on ollut minulle .
Kun tulin jo varttuneessa iässä tänne vieraaseen maahan jäivät ystävät Suomeen .Onneksi olen onnistunut saamaan muutaman täältäkin ,varsinkin senjälkeen kun jäin eläkkeelle .
Ja aika rientää ,siittähän on jo 7vuotta kun olin työelämässä mukana.
Heti hankin tietokoneen ,ajattelin että siittä saan mainion ajanvietteen ja en ole erehtynyt.
Joskus "luulen" jopa että olen saanut ystäviä tämän härvelin myötä. Ja mukavaa onkin, kun SKYPE
joskus soi ,ei tarvitse laskea ,mitä tulee maksaan ,voi jutella kauemmaksikin .
Ihme vaan kun omat sukulaiseni Suomessa eivät soittele ,he kun ovat työelämässä vielä ,ei heillä ole aikaa jutella tällaisen "vanhan höpsön mummun kanssa".
Onneksi me kaikki saadaan yhtäpaljon,samanaikasesti ikää harteillemme ,näinollen ,jokainen saa kokea sen yksinäisyyden joskus ,kun sen aika tulee.
Sitä en kylläkään toivo kenellekkään,
yksinäisyyttä tarkoitan ,meitä on jo aivan tarpeeksi.