nettipokerissa eilen pelasin kuuden pelaajan pöydässä 5/10 limited pöytää.
olin juuri ennen tätä kättä saanut käteen AA, jolla korottelin sen minkä pystyin. kuitenkin vihulainen veti viimeisellä kortilla suoran.
en näyttänyt kortteja.
ja nyt esimerkki käteen. sain heti perään akkaparin. kaikki lähtivät floppia maksamaan, olin viimeisenä vuorossa, painoin tietysti raise nappulaa. kaikki lähtivät mukaan. floppi oli minun kannaltani varsin mukava. J 8 5 ja kaikki erimaata. ensimmäinen panosti, vihulainen korotti, keskeltä joku tuli mukaan, ja minä tietysti uudelleen korotin. aloittaja foldasi, vihulainen maksoi ja taisi keskeltä yksi maksaa.
seuraava kortti 3. korotin vuorollani, mutta vihulainen re-reissasi. hetkinen. oliko vihulaisella kädessä jätkäpari, tai vielä pahempaa kurko tai ässäpari. olimme kahdestaan pelissä kun viimeinen kortti tuli pöytään. Kurko.
Auts ajettelin. mutta miksi vihu olisi korottanut flopin jälkeen, jos kädessä olisi ollut esim. AK. tässä vaiheessa ei enää foldata, mutta ei anneta vihun korottaakaan. painan check, vihu panostaa , maksan ja vihu näyttää AJ eri maata, ja voitan akkaparillani. vihu luuli minulla olevan jotain J10s tai QJ. tein viisaasti kun flopin jälkeen re-reissasin, jollain saattoi olla se kurko kädessä, jonka joutui foldaamaan.
erään käden
8
929
Vastaukset
- ....
Niin....???????????????????????????????
- perse-arska99
hienoa! ehdotankin noin ainutlaatuisesti ja upeasti pelatun käden pelaajalle pokerin valtionpalkintoa. tai vaihtoehtoisesti mannerheim-ristiä...
- MitäEttä
Hieman sekava tuo juttu sinun position suhteen. Tässä pari lainausta:
Ennen floppia: "olin viimeisenä vuorossa" Buttonilla vai BB:ssä?
Flopilla: "ensimmäinen panosti" Ilmeisesti olit buttonilla sitten kuitenkin.
Riverillä: "painan check, vihu panostaa" Tässä vaiheessa positiosi on vaihtunut vihulaisen eteen?
Mikä sinun positiosi sitten loppujen lopuksi oli?- vastaanotettu-
en tarkalleen muista. mutta lopussa vihulaisen kanssa minun puhe oli ensimmäisenä ja painoin check.
pitääkö huomioni muuten paikkansa: päivällä ei kannata pelata, pelit melko tiukkoja ja todella tiukkoja. aloita pelaaminen vasta viiden kuuden maissa illalla, pelit löysempiä. tämän olen huomannut ainakin eräällä suurella pokerisaitilla. - Näin meillä
vastaanotettu- kirjoitti:
en tarkalleen muista. mutta lopussa vihulaisen kanssa minun puhe oli ensimmäisenä ja painoin check.
pitääkö huomioni muuten paikkansa: päivällä ei kannata pelata, pelit melko tiukkoja ja todella tiukkoja. aloita pelaaminen vasta viiden kuuden maissa illalla, pelit löysempiä. tämän olen huomannut ainakin eräällä suurella pokerisaitilla.Ainakin itse arvelisin niin että päivällä pelaavat ovat kokeneempia puoliammattilaisia. Illempana mukaan tulee sitten aloittelijat ja yöllä päissään pelaavat.
Mutta siis eri saiteilla eri kansallisuuksia eli kandee valita saitti jossa on porukkaa silloin kun sulla hyvä aika pelata.
Niin joo se käsi. Jeps noin sitä oppii korottamisen / re raisen merkitystä ja hyvä että huomasit jonkun tapahtuman merkityksen. - MitäEttä
vastaanotettu- kirjoitti:
en tarkalleen muista. mutta lopussa vihulaisen kanssa minun puhe oli ensimmäisenä ja painoin check.
pitääkö huomioni muuten paikkansa: päivällä ei kannata pelata, pelit melko tiukkoja ja todella tiukkoja. aloita pelaaminen vasta viiden kuuden maissa illalla, pelit löysempiä. tämän olen huomannut ainakin eräällä suurella pokerisaitilla.No, pistetään sitten tällaisella yleisellä tasolla kommenttia tuosta kädestä..
Pre-flop pelin perusteellahan tuosta pystyy jo päättelemään että ei sillä vihulaisella AK:ta, AA:ta, KK:ta, QQ:ta, eikä varmaan JJ:täkään ole. Eli siinä mielessä sinun oli melko turha niitä isoja pareja pelätä. Koska noilla em. käsillä melkein jokainen edes jotain pelistä ymmärtävä yleensä korottaa, olisi vaikea uskoa että kukaan tyytyisi pelkästään limppaamaan mukaan.
Vihulaisen pelaamisesta flopilla taas voi jo melkoisella varmuudella rajata hänen kätensä sarjaan AJ, 88, 55, mutta mahdollisia olisivat ehkä vielä myös KJ ja QJ.
Vihulaisen re-reissaus flopilla ennen pf-korottajaa (eli sinua) viittaa vahvasti settiin, mutta toisaalta taas pelkkä maksu sinun korotukseen kertoo siitä että hänellä olisi J-pari isolla kikkerillä.
Jos hänellä olisi ollut setti, niin tuskin hän olisi sitä alkanut slouvailemaan, kun varmasti huomasi että sinä olet halukas maksamaan.
Turnilla vihulaisen pelaaminen on jonkun verran ristiriidassa hänen flopin pelaamisen suhteen.
Koska sinun pelaaminen ennen floppia ja flopilla viittaa enemmän kuin selkeästi (vähintään) ylipariin, on hänen re-reissu turnilla melko hämmentävä.
Itse olisin alkanut tuossa kohdin epäillä josko hänellä sittenkin olisi setti, enkä niinkään pelkäisi AA:ta, KK:ta, enkä JJ:tä.
Riverillä sökötys oli sinulta täysin oikea veto. Vihulaisen noinkin sekavan (ja näin jälkikäteen sanottuna huonon) pelaamisen takia kun ei pysty olemaan mitenkään varma että mitä hänellä on kädessään, oli viisainta katsoa kortit mahdollisimman halvalla.
Seuraava menee jo melkolailla arvailun puolelle: ;-D
Flopilla re-re-reissaus oli hyvä veto mutta en usko että juuri siinä vaiheessa yksikään kurkokäsi tippui, jos niitä edes oli.
Ensimmäisen panostajan käsi lienee ollut joku A8s, jolla keskiparin flopattuaan päätti kokeilla onneaan.
Keskiposition kaveri on voinut olla liikkeellä jollain TT tai 99 kädellä. 9Ts ja 67s kädet olisivat ehkä myös olleet maksamisen arvoisia, mutta tuskin hän olisi niitä turnilla kipannut koska olisi saanut vedoille riittävät kertoimet.
Olen kyllä nähnyt vastaavia floppimaksuja myös ylikorteilla, joten siinä vaiheessa on saattanut joku KQ-käsi tippua pois pelistä.. ;-)
Sitä en osaa kyllä yhtään sanoa että mitä ihmettä se vihulainen sitten oletti sinulla olevan.. Kyseessä kun ei ilmeisesti mikään pokerin maailmanmestari ollut (Tai no, ehkä Jamie Gold..), niin hän tuskin edes mietti mitä sinulla on, vaan näki ainoastaan sen TPTK:n ja sillä betsaili miten sattui.. :-)
Kyllä sinä minun mielestäni tuon käden pelasit niin hyvin kuin olosuhteisiin (vihulaiseen) nähden oli mahdollista, ei siinä mitään.
Huomiosi pelien tiukkuudesta/löysyydestä ajankohtaan nähden pitää kyllä aika hyvin paikkansa. Mutta siihen en aivan täysin yhdy, etteikö päivällä kannattaisi pelata. Isojen summien voittaminen on toki päivällä vaikeampaa, mutta toisaalta taas varianssi on huomattavasti pienempää verratuna iltapeleihin.
Ainakin NL-puolella pelaaminen päivällä hyviä/kohtuullisia pelaajia vastaan on erittäin opettavaista, vaikkei niinkään tuottoisaa. Silloin uskaltaa pienimmissäkin (esim. NL10) pöydissä pelata omien taitojensa äärirajoilla. Voi kokeilla kaikenlaisia kikkapelejä, slouvailua oikeissa paikoissa, bluffeja, jne, jne. Niistä on sitten hyötyä jos joskus tulee lähdettyä isojen poikien peleihin.. ;-)
Illalla kun taas joutuu pelaamaan erittäin suoraviivaisesti, niin se ei kovin pitkälle pelitaitoja kehitä.
Vaikka noissa iltapeleissä raha on löyhemmässä, tulee siellä myös paljon ohivetoja kun porukat pelaa välillä millä sattuu. Itsekkin olen tämän illan/yön peleissä hävinnyt muutamat all-innit kun tyypit ovat lähteneet ensin reilusti korotettuun pöytään katsomaan floppia K7o ja K3o käsillä ja vetäneet lopulta ohi täpöllä.. :-)
No, onneksi välillä on saanut rahaa takaisinkin päin, mutta v*tuttaa se silti.. ;-D
Pointti kuitenkin oli se, että päiväpeleistäkin on mahdollista jäädä hyvin voitolle jos vain pelaa oikein ja järkevästi.
Iltapeleissä se hyvinkään pelaaminen ei läheskään aina riitä. Koska monet vihulaiset ovat yksinkertaisesti niin p*skoja että pelaavat millä sattuu ja miten sattuu, tulee monia käsiä hävittyä vaikka miten oikein olisikin itse pelannut. - urmasjokerilla
MitäEttä kirjoitti:
No, pistetään sitten tällaisella yleisellä tasolla kommenttia tuosta kädestä..

Iltapeleissä se hyvinkään pelaaminen ei läheskään aina riitä. Koska monet vihulaiset ovat yksinkertaisesti niin p*skoja että pelaavat millä sattuu ja miten sattuu, tulee monia käsiä hävittyä vaikka miten oikein olisikin itse pelannut.siis missä sä oot oppinut pelaa pokeria??!! Tälläst paskaa ei o ihan vähän aikaan kuultukkaan
- :DDDD
urmasjokerilla kirjoitti:
siis missä sä oot oppinut pelaa pokeria??!! Tälläst paskaa ei o ihan vähän aikaan kuultukkaan
Tää oli hyvä heitto :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123650MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar711928Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811214Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja651035Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33978Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778