mihin olette laittaneet vanhat tai jo pieneksi käyneet vaatteet?? meillä on aivan hirveästi vaatteita. osa on käyttämättömiä ja ne ajattelin myydä kirpparilla ja parhaimmat ajattelin säilöä varastoon. mutta onko jotain semmosta järjestöä joka kerää jossain vaatteita köyhiin maihin tai jotain???
vanhat vaatteet
äiskä-84
6384
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Punaisen Ristin kontteja on ihan kadulla, niihin voi viedä puhtaat, siistit vaatteet muovipusseissa. Myös Pelastusarmeija ottaa vanhaa vaatetta vastaan. Samoin kait Kirkon Ulkomaanapu. Muitakin varmaan on, mutta noi nyt tuli heti mieleen.
Minä olen jotain heittänyt menemään, jos on olleet nukkavieruja monen pesun jäljiltä, mutta valtavasti on tallessakin äitiyspakkauksessa. Toivottavasti tarvetta vielä joskus tulee :=)
että moni näkyy myös lahjoittavan tai myyvän ihan tän Suomi24-palstan kautta ja neuvolan seinällä näkee monesti ilmoituksia. Vähävaraisia vanhempia varmaan riittää kotimaassakin.
..viedä pieneksi jääneet vauvan vaatteet kirppikselle sitten jossain vaiheessa, kun toinen lapsi ei ole ihan vielä ainakaan muutamaan vuoteen haaveissa :) Muutenhan ne kannattaisi säilyttääkin.
kätevästi ja vaivatta. Itse ajattelin laittaa vaatepaketteja/settejä myyntiin, sen verran on kertynyt, etten jaksa yksitellen kaupata :-)
Moro!
Jos asut kenties pääkaupunkiseudulla, Espoossa mielellään, =) niin löytyy hyvä paikka vanhojen pikkuvaatteiden jälleenmyymiseen/vaihtoon. Kerron lisää mikäli täälläpäin asustelet....
Joillakin kirpputoreilla on "ota tästä ilmaiseksi" -laatikko. Sellaisiin olen vienyt vaatteita mille en ole mitään muuta paikkaa löytänyt.
Parempikuntoisia vaatteita ja kenkiä olen:
* myynyt kirpputorilla
* antanut tutuille
* laittanut muovipussissa UFF:in laatikkoon
* antanut keräyksiin Venäjälle, Karjalaan ja Viroon (lehdissä on välillä ilmoituksia keräyksistä)
* antanut Kirkon vaatekeräykseen
* antanut SPR:n kirpputorille myyntiin