Vauvan

Heippa! Onko mitään hyväksi havaittua hoitoa vauvan akneen? Meidän 5 viikkoisella vauvalla naama kukkii pahannäköisesti. Punaisia näppyjä, valkoisia näppyjä ja muutama mustapääkin!

Kiitos vinkeistä!
mami
4465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ns. ihopuhtiaista, jota tuonikäisillä vauvoilla esiintyy. Omillanikin sitä oli, enkä sitä sen kummemmin erikseen hoitanut, rasvasin kyllä perusvoiteella. Anna näppyjen olla rauhassa, äläkä puristele niitä, ettei pienen herkkä iho tulehdu. Tarvittaessa voit kyllä puhdistaa septidinillä, ja sitten rasvaa perään. "Akne" kuuluu siis mielestäni asiaan, ja muutamassa viikossa häviää, ja sitten on poski taas suloisen sileä.

Äänestä

Meillä hormoninäppylöitä oli pari viikkoa sitten reilusti (vauva nyt 6 vk) ja nyt on näpyt hävinneet (paria pientä näppyä lukuunottamatta). Hävisivät itsestään, vedellä huuhdeltiin kasvot aamuisin, jotta puklut ym. saatiin pois.

Neuvolassa neuvoivat jättämään näpyt rauhaan, kun kysyin neuvoa. Voidettakaan eivät suositelleet vauvalle kuin hätätapauksessa, jotta vauvan ihon rasvatasapaino alkaa toimia.

Äänestä
  • Joo, ei tulisi mieleenikään puristella niitä! kauheaa!

    Ajattelin vain, jos on jotain "vanhan kansan" keinoja. Kun niistä saa aina lukea. Tyyliin "koivunlehtivettä poskiin" ;) (ei nyt ihan mutta melkein)

    Äänestä

  • kirj kirjoitti:

    Joo, ei tulisi mieleenikään puristella niitä! kauheaa!

    Ajattelin vain, jos on jotain "vanhan kansan" keinoja. Kun niistä saa aina lukea. Tyyliin "koivunlehtivettä poskiin" ;) (ei nyt ihan mutta melkein)

    Akne on kaukana vauvasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


akne kirjoitti:

Heippa! Onko mitään hyväksi havaittua hoitoa vauvan akneen? Meidän 5 viikkoisella vauvalla naama kukkii pahannäköisesti. Punaisia näppyjä, valkoisia näppyjä ja muutama mustapääkin!

Kiitos vinkeistä!
mami

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu