Kun sontaläjää

Tärkeitä tosiasioita

1)   Tuhannet nuoret, lapset ja aikuiset on pantu sairaalaan psykiatriseen hoitoon, jota he eivät tarvinneet.
2)   Vuonna 2004 USA:n Puolustava rikosoikeudellinen tutkimuspalvelu (DCIS) havaitsi, että psykiatriset ja psykologiset palvelut ovat herkkiä väärinkäytölle ja että petosten määrä oli lisääntynyt sellaisten palvelujen toimittamisessa.
3)   Kansalaisia, jotka on petollisesti pantu sairaalaan, on pidetty siellä kunnes heidän vakuutuskorvauksensa loppuivat.
4)   Petos on ulottuvuudeltaan kansainvälistä. Australiasta, esimerkiksi, on raportoitu laajallelevinnyt mielenterveyden petos, jossa terapeutit ovat laskuttaneet vakuutusyhtiöitä siitä, että he ovat olleet sukupuoliyhteydessä potilaitten kanssa.

Mitenkähän suomessa kun Kelakin saa ilmeisesti avoimesti kohta korvata kaikki Psykoterapiat olman kattoa! Missä on muuten tulokset?
1148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

löytyy Hubbardin suvusta, vaikkapa pojastaan Quentinista.

Xenu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


alkaa kaivamaan niin.. kirjoitti:

Tärkeitä tosiasioita

1)   Tuhannet nuoret, lapset ja aikuiset on pantu sairaalaan psykiatriseen hoitoon, jota he eivät tarvinneet.
2)   Vuonna 2004 USA:n Puolustava rikosoikeudellinen tutkimuspalvelu (DCIS) havaitsi, että psykiatriset ja psykologiset palvelut ovat herkkiä väärinkäytölle ja että petosten määrä oli lisääntynyt sellaisten palvelujen toimittamisessa.
3)   Kansalaisia, jotka on petollisesti pantu sairaalaan, on pidetty siellä kunnes heidän vakuutuskorvauksensa loppuivat.
4)   Petos on ulottuvuudeltaan kansainvälistä. Australiasta, esimerkiksi, on raportoitu laajallelevinnyt mielenterveyden petos, jossa terapeutit ovat laskuttaneet vakuutusyhtiöitä siitä, että he ovat olleet sukupuoliyhteydessä potilaitten kanssa.

Mitenkähän suomessa kun Kelakin saa ilmeisesti avoimesti kohta korvata kaikki Psykoterapiat olman kattoa! Missä on muuten tulokset?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu