Osaako joku täällä sanoa miten hevoselle kuuluu oikeaoppisesti antaa homeopaattiset lääkkeet?
Yhdeltä homeopaatilta sain aikoinaan ohjeen liottaa pilleri vesitilkkaan ja imeyttää se esim. leipäpalaan.
Myöhemmin olen alkanut ihmettelemään tätä ohjetta, kun luin, että ennen ja jälkeen lääkkeenoton ei saisi olla nauttinut ruokaa ja juomaa.
Hevosille, joka ovat ulkona aamusta iltaan (ja jos ei voi joka kerta ottaa syystä ja toisesta esim. talliin), on kuitenkin aika vaikeaa noudattaa tuota sääntöä, kun ulkona on kuitenkin aina jotain syömistä ja tykkäävät mussuttaa jotain lähestulkoon kokoajan. Esim. ponini on tällainen.
Haluaisin myös uskoa homeopatian toimivan, mutta vähän hassulta tuntuu sekin, että jos pitäisi antaa esim. yksi pilleri sellaiselle isolle eläimelle, niin miten voi olla varma, että se päätyy täsmälleen oikeaan paikkaan ja elimistöön, eikä jää esim. jonnekin hammaskoloon tai putoa huomaamatta suusta pois.
Ruiskulla annettuna olis varmaankin paras.
Meillä vaan esim. poni kammoaa kaikkia ruiskuja siihen malliin, että lääkkeiden anto siten on joskus aivan toivotonta, vaikka kuinka huomaamatta yrittäisi homman tehdä. Itseltäni se ei ainakaan nykyään enää läheskään aina onnistu ja jos eläin ehtii päästä tiettyyn mielentilaan, on homma jo menetetty. Ruoan kanssa sille kaikki lääkkeet kyllä menevät, mutta voiko homeopaattisen muka antaa ruoan kanssa?
Homeopatia hevoselle
9
3384
Vastaukset
- thai
Ihan sama mihin sen pillerin tai litkun tökkäät. Homeopatia ei vaikuta yhtään mihinkään. Viskaa tunkiolle niin hevoses säästyy pillerin antamiseen liittyvältä kiusaamiselta.
Homeopatia on varmaan tutkituin huuhaapuoskaroinnin menettely. Ikinä sille ei ole löydetty mitään vaikutusta mihinkään. Tosin ei sillä ole haittavaikutuksiakaan, eihän veden ja sokeripillereiden nauttiminen kovinkaan vaarallista ole. Köyhiltä vaan menee rahat, mutta vanha periaatehan on että on synti antaa tyhmän pitää rahansa. - lllll-
Oikeasti se homeopaattinen pilleri on pelkkää laktoosia. Jos lähtökohtana olevaa ainetta jatkuvasti laimennetaan niin, että lopullisessa annettavassa aineessa ei välttämättä ole jäljellä enää molekyyliäkään,pilleri ei voi olla vaikuttava tekijä. Silloin on käytännössä ihan sama sama, syökö pillerin hevonen vai hevosen emäntä.
- eläinhomeopaatti
Anna hevosellesi homeopaattiset rakeet 2-3 kappaletta liuotettuna pieneen vesimäärään ja annat sen liuoksen sitten ruiskulla tai lusikalla suuhun. Tällöin valmiste imeytyy limakalvoilta. Miten parhaiten onnistuu. EI sekoiteta mihinkään ruokaan.
Tosi jännä, että tällä palstalla on näin paljon "tietäjiä". Itse teen homeopaattisia hoitoja ihmisille että eläimille ja on ollut ihanaa hoitaa eläimiä. Eläimet saavat aika usein avun homeopatiasta, jopa eläinlääkärit ihmettelevät paranemisia. Joten toivon, että ne henkilöt, jotka eivät ole homeopatiaan perehtyneet lakkaisivat mollaamasta tätä hienoa hoitomuotoa. Se on totta, että homeopaattinen valmiste ei sisällä mitään aineellista ainetta, mutta valmiste sisältää energiaimpulssin, joka antaa elimistölle käskyn alkaa itse itseänsä parantamaan. Itse pidän homeopatiaa toimivana energiahoitona ja todisteena siitä ovat lukuisat eläinpotilaat, jotka ovat parantuneet, ei siis voi olla kyse lumehoidosta!
Nykyään useat eläinpotilaiden omistajat ovat täysin kyllästyneet jatkuviin antibioottikuureihin sekä jatkuvaan kortisonihoitoon eli ei tuo virallinen lääketiedekään aina ole pelastus. Kunnioitan kuitenkin lääketiedettä sekä lääkäreitä, he tekevät hienoa työtä. Toivon, että jonakin päivänä lääkärit että homeopaatit tekevät yhteistyötä, homeopatiaa voi käyttää lääketieteellisen hoidon ohessa. En ymmärrä, kuka tällaista vastakkainasettelua yleensäkään ajaa. Sekä lääkärit että homeopaatit tekevät työtään halusta auttaa potilaitaan, kumpikaan ei halua aiheuttaa lisäongelmia potilailleen. Antaa jokaisen valita itse itselleen, lapsilleen ja lemmikeilleen sopiva hoitomuoto, oli se sitten mitä tahansa.- eläintenomistajilta
Näin siis homeopaatin sanoin "valmiste imeytyy" mutta toisaalta se "ei sisällä mitään aineellista ainetta". Eiköhän tämä vedätys tullutkin selväksi.
Lääketieteen idea ymmärtääkseni on, että hoidon vaikuttavuuden täytyy olla tutkittua aikuisten oikeasti. Taikatemput ja "energiaimpulssit" eivät sitä ole. - nyt sitten
eläintenomistajilta kirjoitti:
Näin siis homeopaatin sanoin "valmiste imeytyy" mutta toisaalta se "ei sisällä mitään aineellista ainetta". Eiköhän tämä vedätys tullutkin selväksi.
Lääketieteen idea ymmärtääkseni on, että hoidon vaikuttavuuden täytyy olla tutkittua aikuisten oikeasti. Taikatemput ja "energiaimpulssit" eivät sitä ole.sekoilet???????
"Lääketieteen idea ymmärtääkseni on, että hoidon vaikuttavuuden täytyy olla tutkittua aikuisten oikeasti. Taikatemput ja "energiaimpulssit" eivät sitä ole."
siis koska homepatiasta on tullut lääketiedettä??? Mulla on kyllä tuo mennyt ihan ohi. - äkjlkj
nyt sitten kirjoitti:
sekoilet???????
"Lääketieteen idea ymmärtääkseni on, että hoidon vaikuttavuuden täytyy olla tutkittua aikuisten oikeasti. Taikatemput ja "energiaimpulssit" eivät sitä ole."
siis koska homepatiasta on tullut lääketiedettä??? Mulla on kyllä tuo mennyt ihan ohi."siis koska homepatiasta on tullut lääketiedettä"
Ei ookaan. Toi energiaimpulssi näyttäs olevan otettu ylempää eläinhomeopaatin jutusta.
- Anonyymi
Heippa hei .
Hevoseni parantui aikoinaan vaikeasta poskiontelotulehduksesta homeopatian avulla .
Lääketiede ei siihen pystynyt vaikka kaikki kokeiltiin, jopa reikä porattiin hevoseni otsaan ja letku siitä, millä huuhdottiin poskionteloa . Vahvat antibiootitkaan eivät parantaneet ym . Kaikki kokeiltiin.
Viimeisenä oljenkortena päätin vielä kokeilla homeopatian , koska tilanne oli aivan toivoton .
Kuinkas ollakkaan , aikaa siinä meni noin maaliskuusta marraskuuhun, mutta hevoseni vahvistui ja parani . Ja kiitos homeopatialle , ilman sitä hevoseni olisi ollut haudassa jo 6 vuotiaana . Nyt porskuttaa jo 15 vuoden ikää , eikä poskiontelotulehdus ole uusinut 😊 - Anonyymi
Aikoinaan eräs tuttu ehdotti vakavasti sairaalle kissalleni ainoaksi hoidoksi homeopatiaa.
Kissallani todettiin 9,5 vuotiaana perinnöllinen sairaus, kystinen nefriitti (rakkulaiset munuaiset). Eläinlääkäri määräsi jonkin nestemäisen lääkkeen, saatesanoilla "ei poista eikä paranna, mutta pitäisi helpottaa oireita".
Homeopatia jäi kokeilematta, kun ymmärrykseni ei riittänyt siihen, että miten se, että omistajana uskon kissani paranevan, parantaa sen. (Tosin se eläinlääkärin määräämä lääkekin näin jälkeenpäin oli, että omistajana uskoin kissani selviävän ja elävän vielä vuosia.) Kissani piti lopettaa 3kk tuosta eläinlääkärin tekemästä diagnoosista, meni parissa päivässä niin huonoon kuntoon, ettei olisi ollut enää järkeä hoitaa. Sai jonkin selvittämättä jääneen aivoperäisen kohtauksen, eläinlääkärikään ei ollut varma että minkä. Vaelsi kuin haamu pitkin asuntoa, ei saanut kunnolla kontaktia. Seuraavana päivänä eläinlääkärin vastaanotolla ei reagoinut enää edes nimeensä. Eläinlääkäri sanoi, että voisihan sen aivot kuvata ja tehdä vaikka ja mitä, muttei ole eläimen kannalta järkevää.
Ikävä ja kaipuu jäi. Oli se kissa oma persoonansa, perheenjäsen, jonka kanssa ehdin elää lähes 10 vuotta. - Anonyymi
Energiaimpulssi?!?
Saman saisi varmaan aikaan oikein tehdyllä hieronnalla, pistää elimistön nesteet liikkeelle, rentouttaa ja poistaa jumit lihaksista.
Ihmiselle voisi toimia myös hypnoosi. Hypnotisoidaan ihminen uskomaan että parantui.
Mitenköhän hypnoosi toimisi eläimellä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113465MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681868Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin801178Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768