TUKIOPETUSTA

Tyttäreni(8v)tarvitsis tukiopetusta matematiikassa.Kysyisin että onko muilla paikka kunnilla mahdollisuus saada tukiopetusta kesällä?Täältä ei ainakaan löydy kyseenomaista apua.
5798
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

lapsesi kesän levähtää,nauttia lomasta! Tiedän tilanteen,omakin tyttäreni oli huono matikassa tuon ikäisenä.Niin vaan kävi että lopulta alkoi matikka sujua ja nyt 3.lk tullut kiitettäviä koko ajan.
Lapsesi kasvaa ja kehittyy koko ajan,anna sille aikaa.Liika stressaaminen ei auta.Tyttäresi on koko lukuvuoden uurastanut,ja on nyt ansainnut loman.Liialla patistelulla,pakkomatikalla,alkaa vain enemmän inhota sitä.

Jos nyt tilanne silti hyvin huono,että välttämättä on pakko vähän opetusta saada,niin ehkä joku opiskelija vois auttaa.Laita ilmoitus vaikka kaupan seinälle.Muuten koulut ja opet kesän lomilla.

Äänestä

toisit "matematiikan" esille ihan arkipäivän puuhissa - kun leivotte tai kokkaatte yhdessä, tehkää reseptistä puolikkaita tai kaksinkertaisia annoksia ja vaivihkaa "opetat" lapsellesi, kuinka jako- tai kerto- tai pluslaskut lasketaan päässä ja ihan konkreettisesti vaikka desimitan kanssa (ja litrat voidaan muuntaa deseiksi, desit senteiksi jne.). Kun ootte kaupassa, harjoitelkaa ostosten yhteenlaskuja (esim. ensin suurinpiirtein, sitten tarkemmin) ja ota käteistä mukaan, millä maksatte ostokset: paljonko tästä konkreettisesti saa vaihtorahaa takaisin? Voit antaa myös pikkuostoksia hoidettavaksi tytölle: annat esim. vitosen ja tyttäresi pitää osata laskea, riittävätkö rahat esim. kuuteen jogurttiin ja paljonko siitä vielä saa vaihtorahaa jne.

Pihalla voi mittailla esim. sentteinä ja metreinä vaikka mitä, kun käyttää vähän mielikuvitusta. Pallonheittoa ym. Kilometrit, jotka esim. ajatte pyörällä, voidaan muuntaa metreiksi jne. Jos pieniä kiviä on 10 kpl kussakin kasassa, montako niitä on yhteensä näissä viidessä kasassa? Entä jos näissä kaikissa kasoissa onkin nyt 11 kiveä kussakin? Jos tyttäresi tykkää autoista ja tankkaamisesta, voitte laskea esim. bensankulutusta tms. tai kilometrejä kartalta mittakaavan avulla lähikaupunkeihin / mummolaan.

Sudokut myös kehittävät jonkinlaista numeerista käsityskykyä.

Kysy opettajalta, olisiko hänellä jotain vinkkejä esim. CD-romppujen ostoon (Moppi tms.) tai valmiita nettilinkkejä matikkaharjoituksiin. Näitä voisitte yhdessä tehdä "leikkinä" muun tietokoneella pelailun lomassa, ettei matikan opiskelu ala tuntua työltä.

Äänestä

Jos on jäänyt rästiin tehtäviä niin tehkää kotona niitä ja monesti lisätehtävissä on usein matemaattista-ajattelua tukevia tehtäviä. Tokalla on alustavasti opeteltu kertotaulut, niitä kannattaa ehdottomasti kesällä vahvistaa, jos ei vielä ole hyvin hallinnassa. Kolmannella kun alkaa jakolaskut niin kertolaskut on ihan välttämätön pohja niille...

Äänestä

Mä en tajunnu matikkaa. Olin tukiopetuksessa pari kertaa, enkä silti tajunnu. Minkäs teet? En mä voi opettajaakaan syyttää. Minkäs se sille voi, että asiat vaan on niinkun on, kun "niin on sovittu" , jossain matikkakokouksessa. Mä en vaan voi käsittää, että esim. metri on joskus sovittu sadaksi sentiksi jne. Entä, jos olis päätetty toisin? Oisko meidän geometrinen maailma toisen näköinen? Kun kysyy "kuka on päättänyt?"
Ehkä mä oisin voinnu hyötyä intensiivisestä tukiopetuksesta. Ehkä matikkaviha ois helpottunu ja tänäpäivänä vois ajatella "ei matemaattisia-aloja". Niitä ei tunnu olevan paljon.

Äänestä

Löytyisikö lähipiiristä joku, joka voisi antaa "tukiopetusta" leikin varjolla ja arkiasioissa, kuten joku tuolla yllä jo mainitsikin. Voi olla, että pieni positiivinen kannuste auttaisi alkuun ja kiinnostus matematiikkaa kohtaan heräisi. Romput, loogista ajattelua kehittävät pelit ja arjen pienet laskutehtävät voisivat auttaa. Minä yrittäisin innostaa lasta jollakin tavalla oppimaan. Väkipakolla kun ei opi mitään.

Itse olen opettanut naapurin tyttöä, kun hänellä oli vaikeuksia oppia matematiikkaa. Minulla taustalla matluonnontiet. koulutus, opettajan pedagogiset opinnot ovat vielä kesken.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapselle kirjoitti:

Tyttäreni(8v)tarvitsis tukiopetusta matematiikassa.Kysyisin että onko muilla paikka kunnilla mahdollisuus saada tukiopetusta kesällä?Täältä ei ainakaan löydy kyseenomaista apua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu