Mitä jos käykin niin, että hinnat lähtee tasaiseen laskuun ja laskevat 5-10 vuotta putkeen kuten Japanissa 1990-2000-luvulla. Tänä päivänä hinnat Tokiossa ovat alle 50% siitä mitä 1990-luvun alussa.
http://www.iht.com/articles/2005/12/25/business/bubble.php
Nyt Yhdysvalloissa on herännyt sama kysymys? Voiko näin tapahtua myös meillä. Ja ensimmäistä kertaa vuoden 1968 Jenkeissä asuntojen hinnat ovat nimmellisestikin laskeneet.
Myös New Yorkin arvoasuntomarkkinat ovat kokeneet kolauksen. Hinnat ovat laskusuunnassa myös siellä.
Amerikan taloudella voisi mennä paremmin ja tuo kiinteistö/lainakupla tulee ilmeisesti olemaan vakavampi, koska se vaikuttaa kuluttajiin ja mielialoihin (80% bruttokansatuotteesta Yhdysvalloissa tulee palvelusektorilta).
Onneksi maailma ei ole pelkästään Yhdysvaltojen varassa. Kiinako sitten jeesaamaan? Pelkästään vuoden aikana Kiinan pörssikurssit ovat nousseet rakettina: Shanghaissa 160% vuoden aikana. Markkinat ovat kuumana. Korjausliikkeestä tullee iso. Todennäköisesti koko maailman arvopaperimarkkinat menevät sekaisin, ja USA:sta ei ole pelastajaksi.
Englannissa asuntojen hinnat ovat menneet ihan tolkuttomiksi. Englannissa taksikuskit ovat jo ruvenneet puhumaan huonommista ajoista.
Ottaisinko lainaa asuntoon. Kyllä ottaisin, jos työpaikkani on turvattu ja esim. vaimo töissä riittävästi puskuria, että selviää vaikeista ajoista.
Kannattaa tehdä jokaisen lainaa ottavan ns. happotesti. Eli katsoa rehellisesti ja tyynen&kylmän rauhallisesti sekä inhorealistisesti tulevaisuuteen. Mikäli selviää testistä niin mikäs siinä. Oma asunto on hieno juttu! Samalla pitää sanoa, että järkevää olisi, että asumiskustannukset olisivat kohtuulliset kaikilla sektoreilla: riittäisi suomalaisillakin yksityiseen kulutukseen, kulttuuriin, matkusteluun ja ylipäätään vapaa-ajanviettoo, samalla luoden uusi työpaikkoja.
Toivonko lamaa? En! Vaikka itselläni ei ole lainaa, niin mielelläni teen töitä ja haluan viettää mukavaa elämää perheeni kanssa. Lama tai huonot ajat kun vaikuttaa suureen osaan väestöstä ja eritoten lapsiin.
Ei silti ole syytä vaipua synkkyyteen, kun toimii terveellä maalaisjärjellä myös raha-asioissa, niin se helpottaa aika paljon.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tulevana kesänä oli suunniteilla alkaa rakentamaan, mutta faktat puhuvat vastaan. Sinällään korkojen tämän hetkinen taso ei huolleta. Enemmän huolettaa rakentamisen kokonaishinnan huomattava nousu viimeisen vuoden aikana. Esimerkiksi puunhinta on noussut aivan tolkuttomasti puhumattakaan metalleista. Olosuhteiden pakosta siirsin projektia vuodella, koska ei huvita maksaa "tyhjästä". Maalaisjärkeni mukaan nykyinen trendi ei voi jatkua loputtomiin, jossain vaiheessa korot tai rakentamisen kustannukset tulevat laskemaan. Sillä keskivertokansalaisella ei ole yksinkertaiasesti varaa moisiin kustannustasoihin ts. pitkässä juoksussa sen on pakko vaikuttaa joko lainojen tai rakennustarvikkeiden kysyntään.
Joo aivan samaa...
Markkina on nyt jonkinlaisessa saturaatiopisteessä.
Tuskin korot nousee paljoakaan, mutta voi merkata joillekin tulevaisuudessa, jotka ovat ottaneet lainaa alle 3% 30 vuoden ajaksi esim. yli 150.000.
Toisekseen asuntojen hintojen nousu on talttumassa.
Ollaan itsekin ostamassa kämppää, mutta ei ole mikään kiire nyt puolen vuoden-vuoden sisällä sitä ostaa. Katellaan rauhassa. Ei sen puoleen en mä mitään rommausta odota, mutta järkevämpää nyt katsoa eikä hössätä.
Kuten jo kirjoitin, pari asunnonvälittäjää
on alkanut pommittamaan meitä. Isompaan olisi
tarvetta muuttaa (2 lasta) mutta maailman
merkit askarruttaa.
Jos jaksaisi sinnitellä 6-12kk niin tilanne
voi olla aivan toinen kuin nyt (tai sitten ei).
Usa vaikuttaa koko länsimaailmaan. Kyse on vain
siitä, kuinka paljon ja millaisella viiveellä.
Minun "strategiani".
- Eukko menee töihin alkuvuodesta
- Oma tilanne näyttää hyvältä ainakin 2 vuotta
sekä syksyn liittokierros lupaa hyvää.
- Jos suomessa suotuisat ajat vielä 2 vuotta
ja hinnat nousevat, niin kestämme myös laskua
2 vuoden ajan. Jolloin omaa on maksettu jo
4 vuotta (reaalimuutos silloin +/-0%)
- Heitetään pari törkeän alhaista tarjousta
n. -20%. Ei ole kiire muuttaa, voidaan tuhnutella
lisää, jos tarjous ei vedä kiinni.
- Omarahoitusosuuden on oltava se perinteinen 15%
- Vanhaa miljoonaa en suostu maksamaan
- Asuntojen hinnat ovat huippukalliita, vaikka
muuta täällä väitetäänkin
Lainaus:
"During a bubble, people don't believe that prices
will fall," he said. "This has been proven wrong so
many times in the past. But there's something in
human nature that makes us unable to learn from
history."
Voisiko joku tuulari suomentaa? On tuo kielitaito
vähän huono...