Hevoset taitavat olla täysin hyödyttömiä, 99% huvi- ja vapaa-ajan käytössä. Siksi ehdotan, että niille tulisi jonkinlainen vero. Poliisihevosten ei tarvitse maksaa veroa, samalla perusteella kun poliisiautoista ei makseta käyttömaksuja.
Hevosille
hevosvero
161115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
lisäksi. Nythän hevosilla ajetaan tiellä ja muut kulkijat on ihmeissään pillastuvien hevosien kanssa.
Hevosveron tuottoa voisi jakaa tiekunnille kavioiden jättämien jälkien korjaamiseen ja yksittäiset maanomistajat voisivat anoa mmm:ltä hevosvahingoista korvausta, kun ratsukot laukkaa peltoteillä ja metsissä. Nythän nämä vahingot jäävät tieosakkaiden ja maanomistajien maksettaviksi.
On nimittäin kokemusta molemmista, tiekunta pyyhki täysin käsiään leppään hevosporukan takia, kukaan ei ollut ajanut sielläpäinkään harjoituskärryillä, kun maksajaa kaivattiin. Sama juttu, kun peltotieni olivat laukattu tuhannen muusiksi ratsukkojen jäljiltä... Poliisi asiahan se olisi ollut!
Onneksi tieosakkailla oli niin paljon järkeä, että kielsivät kokouksissaan hevostelut, siis oikein virallisesti tielautakunnan päätöksillä.
ei hevosen liikkumista voi kieltää missään. Hevonen saa liikkua kaikkialla vapaasti jokamiehenoikeuksien perusteella. Sä voit anoo rahaa sossusta jos ei ole varaa ylläpitää tietäs. Maajussit nostelee tukee ja sit rutisee jostain kavion jäjistä, voi mooses mitä sakkia. Ei mikään tiekunta voi kieltää hevosia liikkumasta, tie ei ole mikään yksityisalue. Ajeleehan maajussit itsekin isoilla koneillaan tien päällä, mites ne ei sit muka hevosta kestäis? Niinkun tost linkistä näkyy koneet painaa 20 kertaa hevosen painon.
Väärää tietoa. Tiekunta pystyy kieltämään ulkopuolisilta hevosella ajon tiellään. Lisäksi jokamiehen oikeus koskee vain ratsukkoa ja siinäkin pitää huomioida että jos on maksullista toimintaa niin se ei sitten enään ole jokamiehen oikeudella tapahtuvaa toimintaa. Lisäksi jokamiehen oikeuteen kuuluu myös velvollisuudet. Eli haittaa siitä ei maanomistajille saa aiheutua.
siinä vaiheessa kun joku tulee koninsa kansa mun itse tekemälle ja maksamalle tielle niin voi olla varma että otan ukiaisilla ostetun valmetin tukiaisilla ostetusta tallista ja ajan niin läheltä ja niin kovaa että koni saa sydärin. mulla riittää löpöö mutta katotan riittääkö teillä koneja
tyypillistä uhoamista, juuri noin yleensäkin maajussit traktoreillaan käyttäytyvät, lapsellista. Vaikka liikennesäännöissä kehoitetaan hiljentamään hevosen kohdatessa, niin nämä maajussit polkevat kaasun pohjaan!! Pitäisi jokaisen tarktorinkuljettajan joutua ohjastamaan edes kerran pillastunutta hevosta liikenteessä niin ymmärtäisivät kuinka hevonen on kohdattava.
Lämmitysöljyllä ajavat traktorit olisi syytä asettaa verolle, katsastuksen alaiseksi ja saattaa dieselveron alaiseksi. Samoin puimakoneet, tienlevyiset rumilukset pelottavat tiellä liikkuvia ja aiheuttavat vaaratilanteita. Kaikenlisäksi ovat niin painavia että tieverkosto rasittuu.
Meni aika monessa kohdassa päin hevon persettä!
Vero maksetaan (päivävero) silloin kun tehdään muuta kuin maataloustyötä. Katsastusta ei noin hitaasti liikuville kulkuneuvoille ole mielekästä järjestää. Eivät ole siis turvallisuus uhka.
Eivät ole kokonaispainoltaan kovinkaan suuria, harva traktori painaa yli 7000kg. Puimurit lähes tyhjiä peltikoteloita. Jos joku kone painaisi paljon, miten arvelet sen pysyvän pellon pinnalla?
Mistä ja miksi teitä sikiää?
onko turvallista/ oikeudenmukaista: 15 vuotias pojankloppi lähtee aamulla isipappan tuki-jontikalla kouluun pääkallokelillä. koneen massa 7000 kg, nopeus 50 km/h, polttoaineena lämmitysöljy (josta verot palautetaan), ei nastoja, ei katsastusta, kuljettajan äo 65. Kotmatkallaan pojankloppi tuo pellolta 15 metrisellä paalikärryllä 35 tonnin kuorman pallopaalattua heinää. Kirjallisen kokeen läpäissyt nulikka sompailee liikenteen seassa lähes 50 tonnin katsatamattomalla yhdistelmällään, lämmitysöljyllä, täysin laillisesti vaikka pysähtyminen /hiljentaminen yllättävässä tilanteessa on mahdotonta.
Kuinka kasvava hevoselinkeino voi kehittyä tällaisessa ympäristössä?
http://www.konedata.net/sampo3045.htm
http://www.konedata.net/Traktorit/jd9100.htm
traktorit ovat niin suuria nykyään, jottei tiellä mahdu muu liikenne kulkemaan. Lisäksi niin äänekkäitä että hevoset pelkäävät niitä kilometrin päässä laitumellakin.
Sillä seitsentonnisella traktorilla saa vetää enintään 21 tonnin kuorman (3 kertaa traktorin paino) ja siinäkin edellytyksenä on yhdessä traktorin jarrujen kanssa polkimesta toimivat kärryjarrut ja lisäksi liikennetraktorissa (nopeus 50 km/h) vaaditaan kuljettajalta C-luokan ajokortti, mikäs kortti siltä heppakuskilta vaaditaan?
kilpa-ajajalta vaaditaan ajokortit.
Kuitenkin 7 tonnin traktorilla nulikka saa ajella muun koululaisliikenteen seassa lähes 30 tonnin katsastamattomalla yhdistelmällä, lämmitysöljyllä 15 vuotiaana, kirjallisen kokeen perusteella...
entä ne 10v kaupunkilais pikku tytöt hevosen selässä jota ne eivät edes voi hallita. Yleisen liikenteen seassa ja äo sama kuin kengän koko.
Miksi sinne tielle pitää hevosilla tunkea?
monet kunnat keräävät koiraveroa. Kyllä hevoset aiheuttavat enemän kustannuksia yhteiskunnalle kuin koirat.
Koirat eivät saa tukea, hevoset sensijaan saavat tukea maataloustukien ja hippoksen ja muiden järjestöjen kautta yli 200000000 euroa joka vuosi.
jos teitä noin ottaa luonnon päälle nii pistäkää talli pystyyn ja nostakaa tekin niitä tukia.ei tarvi olla täällä kateudesta vihreenä.
koira ihmiset joutaisivat saada sakon elikkonsa paskottamisesta!!
Tainnee olla kysymys erinäisistä tukiaisista loppujen lopuksi. Niiden saajista ja siitä, millä perusteelle ne myönnetään. Vaiko tallatuista yksityisalueista?
Toisille hevonen on vapaa-ajan harrastus, toisille elinkeino.
Hevosten liikkuminen on tieliikennelaissa ja jokamiehenoikeuksia koskevissa laissa kuvattu ja toivoa vain sopii, että hevosella liikkuva nämä lait tuntee eikä aiheuta tällaista kränää laajemmin turmelemalla toisen yksityisen omaisuutta.
Minulla itselläni ei ole hevosista mitään pahaa sanottavaa, haisevan läjän tekee, kuin muutkin elikot, mutta omistajia on monenlaisia.
En ole kateellinen tukiaisista, mutta hieman kyllä ihmettelen niiden määrää...
Sen mitä itse olen joutunut hevosharrastajien ja ammattilaisten kanssa tekemisiin, niin yksi kymmenestä on suhtautunut asiallisesti esim. tiekunnan käyttömaksuihin.
Varmaan auttaisi, jos hevosporukat järjestäisivät valistusta toisilleen lainsäädännöstä ja muista pelisäännöistä. Nythän monasti vedotaan jokamiehenoikeuksiin hevosella liikkumisessa, varsinkin ratsukkojen kanssa ja monasti homma on kuitenkin ohjattua, sekä ihan ammattimaista.
Joku tuolla hojaili, että hevonen ei paljoa tietä kuluta, että traktorit ne aiheuttaa vaurioita, mutta tilanne on valitettavasti päinvastoin. Kavion jälki soratiessä on pirullinen, varsinkin kun ne kuitataan muutamalla sadalla henkilöaautolla.
Muutamat tiekunnat ovatkin kieltäneet hevosharjoitukset liikenneturvallisuuteen vedoten ja tuskin löytyy sellaista tielautakuntaa Suomesta, joka ei kieltoa siunaisi, jos kyseessä on liikenneturvallisuus!
Alkuperäinen teemahan oli, että hevosille haittavero ja olen ehdottomasti jonkin asteisen maksun kannalla, jolla katettaisiin juuri tienpitäjille/maanomistajille hevosista aiheutuneita kustannuksia. Nythän on melkoista "salapoliisin" hommaa selvittää, kuka sen metsäautotien hevosellaan oikein sotkikaan, jos paikkakunnalla on lukuisia hevostelijoita. Kukaanhan ei ole liikkunut siellä päinkään, jos jotain maksua olet vailla!