Johannaan sattui. Peppuun erityisesti.
Juke tuli vaimonsa luo, avasi käsiä sitovat lenkkarien nauhat.
Mutta ennen kuin Johanna ehti kunnolla hieromaan ranteitaan, Juke kiersi nippusiteen Johannan vasempaan peukaloon. Nippusiteeseen oli jo aikaisemmin sidottu naru, joka nyt vedettiin katossa oleva koukun kautta. Juke veti narusta. Johanna käsi kohosi samaan tahtiin. Peukaloa kiristi nippuside.
Johanna mietti, mitä tästä oli muodostumassa. Hän oli ensin ajatellut, että miehensä vain pelleili tavalliseen tapaansa. Mutta tämä tuntui nyt jotenkin vakavammalta. Varsinkin kun käden vangitseminen peukalon avulla ei oikein tuntunut normaalilta. Tai oikeastaan käden vangitseminen yleensä ei kai ole normaalia. Vai onko?
Juke katsoi vaimoaan ihaillen. Hän oli aina ollut ylpeä vaimostaan. Nyt hän seisoi siinä Juken edessä, vasen lantio hieman ojennettuna. Juke ihaili vaimonsa vartaloa, se oli aina niin houkutteleva.
Juke kiristi peukalosta lähtevä narua, niin että Johannan oli kurotettava hieman ylöspäin. Juke siirtyi vaimonsa taakse, avasi tämä housut ja laski ne alas. Samaa kyytiä menivät myös pikkarit.
Nyt alkoi Johanna hermostumaan. Hän oli ajatellut, että pienen leikin jälkeen kaikki olisi taas normaalia. Mutta nyt näytti, että hänen miehensä innostui vain lisää. Johanna riuhtoi kättään alaspäin, mutta tuloksena peukaloa kiertävä side kiristyi vain lisää. Johannaa nolotti seistä miehensä edessä ilman housuja, alapää paljaana. Hän ei halunnut, että kukaan näkisi hänen häpyään, ei edes mies, jonka kanssa hän oli ollut naimisissa useita vuosia.
Juke nautti tilanteesta. Hän kiersi vaimonsa taakse. Oli uskomatonta, että vaimo seisoi hänen edessään alapää paljaana voimatta tehdä mitään. Juke kiersi kätensä vaimonsa ympäri, tarrasi kätensä Johana rintoihin. Ne olivat uskomattoman houkuttelevat. Juke hieroi tissejä hellästi. Ensin Johanna ei taaskaan reagoinut mitenkään, mutta kun miehensä kärsivällisesti ja hellästi hyväili vaimonsa rintoja, Johannakin alkoi syttymään.
Juke ei huomanut vaimonsa alkavaa kiihottumista, vaan hermostuneena lopetti hyväilyn. Hän otti käsiinsä ratsupiiskan, löi silla muutaman kerran hermostuksissaan olohuoneen sohvaa. Johanna vaikeroi siteessään, ja yritti tasapainoilla. Oli hankalaa seisoa käsi kohotettuna. Hän pelkäsi piiskaa.
...jatkuu...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jätä jo kesken jos et osaa tarinaa kirjoittaa ilman että jokaisen kappaleen jälkeen pitää kysyä yleisöltä että kelpaako ja tahdotaanko jatkoa. Saatana.