Hesarissa tänään imetyksen tuki ry oli kritisoinut sitä, että isiä kannustettaisiin pitämään enemmän vanhempainvapaata. Perusteena oli mm. että kukaan ei ole arvioinut vanhempainrahauudistuksen vaikutuksia lapsiin. Kyllä on nyt yhdistyksellä täpältänyt pahasti tuollaista lausuntoa antaessaan. Siis että lapsen edun kannalta imetys on tärkeämpää kuin ajanvietto isänsä kanssa.
Itse imetin esikoistani vuoden, joten mihinkään imetyksen vastustajiin en todellakaan kuulu. Vanhempainrahauudistus vain mahdollistaa sen, että isilläkin on realistinen mahdollisuus jäädä kotiin halutessaan. Jokainen perhe tekee edelleen itse omat ratkaisunsa v-vapaan käytön suhteen. Jos äiti haluaa mennä aiemmin töihin ja antaa isillekin aikaa lasten kanssa, hän voi mennä töihin. Jos äiti taas haluaa imettää pitkään tai muuten vain jäädä kotiin, hän voi edelleen jäädä kotiin, ihan niin kuin ennenkin. Tämä uudistus vain mahdollistaa nykyistä joustavammat vanhempainvapaajärjestelyt. Ei siinä kukaan ole imetystä kieltänyt.
Jäikin sellainen kuva, että tuo imetyksen tuki ry ei ole mikään imetysjärjestö, vaan jonkinlainen feminismin ilmentymä. Ottakaa kantaa.

Vastaukset 10
Vanhimmat
perusajatus on tukea imetystä.
En näe miten isän kotiinjäämisen mahdollisuus
(vaikka onkin upeaa, että tämmöinen mahdollisuus on)
tukee imetystä ja varsinkin 6 kk täysimetystä,
kun vielä toistaiseksi mies ei meillä ainakaan ole
oppinut imettämään.
Tuosta feminismin ilmentymisestä stten en tiedä,
voisihan joku ajatella jopa, että se on sovinismin
ilmentymä sulkea äidit kotiin imettämään...?
Noh, en tiedä, mutta tuommoisia ajatuksia tuli...
ole oikein koskaan perustanut noista imetyksen tuki ry:n jutuista. Vähän turhan fanaattista hommaa minun mielestäni. Ei edes imetykseen kannata suhtautua niin kuolemanvakavasti.
olen kanssasi aivan samaa mieltä vaikka imetys on tärkeä asia ei se saa olla kysymys elämästä ja kuolemasta
Vaikka sitä ei kukaan halua omalta kohdaltaan myöntää, tuollaisilla yhteiskunnallisilla päätöksillä on seurauksensa yksilöiden elämään. Siihen omaan "vapaaseen" valintaan vaikuttaa lopulta moni asia. Se on ainakin ihan varma, ettei isien jääminen pikkuvauvoja hoitamaan ainakaan lisää imetystä! Ei siinä ole mitään fanaattista, että sanoo tämän ihan selvän asian ääneen. Eri asia sitten on, jos ei imetystä katsota sen arvoiseksi asiaksi, että yhteiskunta ottaisi sen huomioon perhelakeja säätäessään. Isä on tärkeä lapselle, mutta ei sille vaan mitään voi, että vain äiti voi imettää. Tasa-arvoisia voidaan olla, mutta ei samanlaisia.
Väitätkö että imetys on vauvalle tärkeämpää kuin isä???
vastasyntyneelle tärkeämpää kuin mikään muu! hönö. ei vastasyntynyt ymmärrä mitään muuta,
Ai 3-kuinen ei ymmärrä muuta kuin tissin. Olet tainut jäädä paljosta paitsi, harmi...
ei vauvan hoito ole pelkkää imetystä hyvä ihme kuitenkin vai ovatko pienten vauvojen äidit vain lypsykoneita karsinassaan
Onpa taas suurta viisautta ilmassa.. näitä imetysfasisteja kun kuuntelee, saa sen käsityksen että imetyksen onnistumiseksi pitää olla valmis mihin äärimmäisyyksiin tahansa. Isiä nämä fasistit eivät näytä korkealle noteeraavan, joutavat ukonköriläät ei kykene imettämään joten nehän voi vaikka heittää pihalle siinä vaiheessa kun vauva on syntynyt!! Ja sama pätee mahdollisiin isompiin lapsiin, mäkeen vaan pois imetystä häiritsemästä!!
Myönnetään, pikku kärjistystä mutta oikeesti ku näitä fanaatikkoja kuuntelee niin tämmöttiä ajatuksia mulla herää..Imetys sinänsä on hyvä asia mutta liiallisella fanaattisuudella ei välttämättä aina saavuteta toivottua tulosta, vähempikin kiihkoilu vois riittää kuten missä hyvänsä asiassa.
isällä ole ihan yhtälainen oikeus saada hoitaa vaikka sitten imetysten välillä vauvaa? onhan se yhtälailla hänellekkin rakas ei äiti voi sitä imetyksen varjolla omia yksin, kyllä isäkin voi olla hoitamassa vauvaa äidin kanssa ja antaa äidille imetysten välillä aikaa lepoon tai vaikka tehdä muita kotitöitä kun iskä vaihtaa vaippaa tai tuudittaa uneen ei siihen feminismiä tarvita