Onko kellään uutta niksiä lapsen kouluraivareiden ennalta ehkäisyyn?
Meillä ylivilkas, tosi älykkääksi todettu poika, joka on ekan vuotensa aikana koulussa oppinut upeasti, ettei lyö toisia vaikka joku aloittaisikin moisen.
Nyt kuitenkin koulussa on ilmaantunut satunnaisia raivareita. Ei joka päivä, mutta toisina päivinä useitakin.
Jostain tosi mitättömästä tai vailla näkyvää syytä poika "alkaa kerätä kierroksia" ja naama menee ruttuun, hengitys kiihtyy ja naama muuttuu punaiseksi silkasta kiukusta. Toisinaan tilanne alkaa suoraan naaman punoituksella ja kurkku suorana raivoamisella, jos joku on vähänkään ärsyttänyt.
Näinä hetkinä poika suorasaan uhkuu pyhää vihaa.
Toki kevään viime viikot jännittävät, luokka hajoaa tänä vuonna ja pitää siirtyä toiseen kouluun.
Pojalla on myös lievä sopeutumisvaikeus, eli kotona saattaa aamu olla pielessä jos lukujärjestyksessä on pienikään muutos normaaliin ja kaikkia arjesta poikkeavia tilanteita odotetaan levottomasti ja puretaan jälkikäteen samalla menolla.
Lapsi ei itse ymmärrä, mikä pinnaa kiristää. Hän ei aina itsekään tiedä, mikä tilanteen laukaisi. Hän on käytöksestään TOSI pahoillaan ja hänellä on vahva halu tehdä asiat oikein.
Nyt kaipaankin niksejä, joilla jo kotona voisimme vaikuttaa tulevan koulupäivän laatuun ja ennalta ehkäistä näitä raivareita.
olemme puhuneet koulusta työpaikkana, johon ei voi viedä huonoa aamua mukanaan. Olemme toki selittäneet myös, että jokaisella on huono päivä joskus.
Olemme yrittäneet harjoitella rauhoittumista raivarin iskiessä ja pohtia, millaisissa tilanteissa niitä saattaisi syntyä ja miten sen tilanteen tai siitä hermostumisen voisi välttää.
Kehumme myös lasta. Niin koulumenestystä, hyvin sujunutta päivää kuin lasta itseään. Muistamme kiittää hyvästä käytöksestä ja huomaavaisuudesta.
Mitä kokeilla?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Meidän ekaluokkalaisella pojalla myös raivareita.
poika on kiltti, erittäin viisas ja näppärä.
Koulunkäynti ei ole vaikeaa, ei oppimisen puolesta. Poika on erittäin sosiaalinen ja rohkea, kavereita paljon.
Poika tietää osaavansa (ehkä) enemmän kuin muut.
Joskus jos tulee yllättävä tilanne esim. luokassa, ettei osaakkaan jotain, hän ei pysty nielemään sitä vaan lukkiutuu. Opettaja komentaa ja sen jälkeen lentää tavarat, poistetaan luokasta tai yleensä ei päästetä ruokailuun, ja jälki-istunto rapsahtaa heti.
Poika ei siis ole mikään Herra Itserakas, ei mitenkään ole leuhka omista kyvyistään vaan myös hyvin avulias ja auttaa muita vaikeissa tehtävissä.
Meillä on paljon puhuttu koulun säännöistä ja varsinkin käyttäytymisestä.
Jotkut oppilaat ovat keksineet hauskuuttaa itseään pojan raivokohtauksilla, ärsytetään se niin että naama punottaa mutta sitten... jalat alle ja jos ei ehdi niin pieni nyrkki nassahtaa nenään.. sitten kyllä juostaan itkien opettajan luo ja taas jälki-istunto.
Kaikki yhteensä, moninaista ja vaikeaa on tämäkin,
kyllä kai ajan kanssa tilanne rauhoittuu ja homma alkaa sujua..
uskon pojan omaan järjenkäyttöön niin paljon.
Ja kun poika kertoo minulle syyttömistä rangaistuksista, selitän asioita niin kuin taidan..
Näin siis meillä menee eka luokka, kohta saadaan huokaista ja siirtyä kesälaitumelle.
Jos pojalla on oma halu pärjätä ja oppia itsehillintää, kaikki varmasti pitemmällä aikavälillä järjestyy, jos aikuiset vain jaksavat häntä tukea.
Kaikkein tärkeintä on, että lapselle opetetaan tunteiden tunnistamista. On tärkeää puida lapsen rauhoituttua tilanne aikuisen kanssa. En tarkoita moittimista vaan keskustelua! Mikä alkoi ärsyttää, miltä se tuntui, miten tilanne eteni jne. Jutelkaa lapsen kanssa paljon siitä, millaiselta suuttuminen tuntuu. Tuntuuko se päässä vai mahassa vai silmissä, mikä eläin tai väri viha olisi jne. Vähitellen lapsi oppii huomaamaan, että nyt raivari lähestyy. Kun hän on tämän taidon oppinut, voidaan alkaa niiden ehkäisy tai pahenemisen estäminen.
Kun poika huomaa, että nyt alkaa keittää, hänen pitää mahdollisimman aikaisin ilmoittaa siitä opettajalle, joka sitten mahdollisuuksien mukaan antaa hänelle mahdollisuuden rauhoittua. Poika voi vaikka mennä hetkeksi toiseen huoneeseen, pihalle tai käytävään (jos hänellä ei ole taipumusta karata tai rikkoa mitään tms.) Ihanteellista tietysti olisi, jos hän voisi silloin mennä tilaan, jossa on joku vahtimassa. Miettikää, mikä voisi olla se rauhoittava juttu, jonka hän voisi silloin tehdä. Koulun ympäri juoksu, hetki hiljaa itsekseen, musiikki, lukeminen... Jos poika pystyy esimerkiksi kuvittelemaan suuttumuksensa vihaisena koirana, hän voi tehdä mielikuvaharjoituksen, jossa lepyttää ja rauhoittaa koiran ja silittelee sitä jne. Riippuu lapsesta, mikä toimii. Lasta pitää tämän jälkeen ensin kehua, että pahin raivari vältettiin, sitten jutella kaikessa rauhassa siitä, mistä ja miten se suuttumus lähti kehittymään ja mitä muita ratkaisuja olisi ollut kuin suuttuminen.
Tähän tarvitaan opettajan tukea, toivottavasti hän osaa ja jaksaa sitä antaa. Kotona juttelukin varmasti auttaa. Tärkeää on muistaa antaa positiivista palautetta pienistäkin kehitysaskeleista!
Toukokuussa alkaa kovasti näkyä lasten ja opettajien väsyminen. On kevätretkiä, kokoeita, esiintymisiä jne. jotka vanhemiista näyttävät ihan vaivattomilta tapahtumilta, mutta vaativat paljon työtä, keskustelua, suunnittelua, valmisteluja. Hiukan hässäkkäinen ilmapiiri vallitsee.
Tällaiseen aikaan pienet ekaluokkalaiset ovat kovilla. Millaisella luokalla lapsesi on? Onko siellä joku taukoamaton taustapörinä, naputus tai jyske jonkun oppilaan taholta? Millaiset ovat kaverisuhteet? Niissäkin tahtoo pikkupojilla tulla kahnauksia tähän aikaan vuodesta vielä enemmän kuin muulloin?
Varmista, että pojalla on koulukirjat ja muut tarvikkeet repussa eli kaikki käytännön asiat hyvin hoidossa, kysy onko pulpetti sekaisin ja sovi opettajan kanssa, jos sitä olisi tarvetta järjestää. Laske vaika aamuja lapsen kanssa ja sano, että kaikkia väsyttää koulussa tähänaikaan, mutta yhdessä jaksetaan. Edellisen kirjoittajan neuvot ovat myös hyviä.
Oman pojan kohdalla laittaisin vielä tietokonepelit jäähylle vähäksi aikaa ja pitäisin entistä tarkempaa huolta ulkoilusta ja nukkumisesta. Ennakoisin myös jokaisen päivän tapahtumat; mitä lukujärjestyksessä on odotettavissa, mitä ope on suunnitellut, onkohan tänään ruuaksi sitä ja tätä, mitä ajattelit leikkiä välitunneilla, sujuuko kengännauhoitus? Eli suuntaisin lapsen ajatukset päivän mukanaan tuomiin käytännöllisiin ja mukaviin asioihin.
Ja kyllä opettajaan kannattaa olla yhteyksissä myös.