Ensimmäinen kyy luikerteli metsämökin pihalla.Etsi varmaan myyräpaistia lintujen syöttöpaikan luota.Muistutti taas olemassaolostaan vaikka välillä on montakin kesää ettei näy yhtään.Mökin pihalle tulevat kyyt tapetaan-niin tuokin mutta luonnossa saavat olla rauhassa.Katsoopa taas kaksi kertaa ennenkuin nurmikolle menee pötköttelemään.
Käärme
Tanttaralla
5518
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
...ja on edelleen kovasti kyinen. Useita kymmeniä niitä kesässä listittiin. Kullä siihen tottuu. Kakaroilla oli ehdoton ukaasi, että ilman kumppareita ei pihalla saa huoksennella ja jos aikoi ahomansikoita tms. poimia, niin ensin piti jokaista mätästä potkast ja katsoa, mitä sieltä lähtee.
selvästi käen kukkuvan.
Toissapäivänäkin luulin kuulleeni, mutta kun pysähdyin kuuntelemaan, kuului vain kaukaista koiran räkytystä.
minäkin aamulla. Laskin "kukunnat" ja niitä tuli peräti 23 kappaletta. 23 onnellista vuotta siis edessä.
Itse en ole kyykäärmettä tainnut nähdäkään koskaan, sillä meilläpäin niitä ei näy. Ovatkohan ihmisen vihaamisen takia kuolleet(kuolemassa) sukupuuttoon näissä meidän maisemissamme.
Joskus olen miettinyt, että mitä virkaa kyillä on.
Joku luontoihminen vosi varmaan kertoa!?
Tappmaan pystyisin vain pelon ja kauhun, - jonkunlaisen itsesäilytysvaiston vallassa.
Minä rakastan luontoa ja eläimiä. Ehkä nyt en kuitenkaan pystyisi rakastamaan kyykäärmettä.
Kuitenkin antaisin sen elää, sillä eihän Luojamme ehkä turhaan ole luonut yhtään eläintäkään.
ainoa eläin, jota pelkään, käärme. Jos käärmeen näen, jähmetyn paikoilleni, en pysty liikkumaan. Todellisuudessa käärme varmaan pelkää minua aivan yhtä paljon. Onneksi meilläpäin ei käärmeitä ole