Tilanteemme on siis tämä: aloitimme lapsettomuushoidot vuoden vaihteessa. Minulla on ovulaatio-ongelmia ja isännällä vähän hyviä liikkuvia simppoja. Klomit saatiin ja eivät auttaneet mitenkään.
Nyt on lähete Helsingin naistenklinikalle, jossa luultavimmin aloitetaan gonatropiinipistoshoidot. Mutta aika sinne on vasta heinäkuun puolen välin jälkeen. Eli kaksi kuukautta hoidotonta ja toimetonta kuukautta.
Soitin Väestöliittoon ja sanoivat että päästäisiin sinne ensikäynnille jo tän kuun lopulla. Ja hoidot voisi aloittaa heti kun kaikki esitutkimukset on jo tehty.
Kysymys kuuluukin että kannattaako mennä ja mitä olette sanoneet julkisella puolella yksityisellä asioimisesta? Vai oletteko olleet ihan hiljaa?
Tulipa tekstiä, toivottavasti saatte ajatuksesta selvää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
vissiin kannattaa olla ihan hiljaa , jos meinaatte käydä välissä yksityisellä
aikaa. Yksityisen puolen hoidot vähentävät teidän julkisen puolen hoitoja. Sinuna keskittyisin vaan toiseen. Mulla ainakin on alkututkimusten jälkeen julkisella hoidot lähteneet nopeaan tahtiin alkuun!
Moi,
Tiedän kyllä, että 2 kuukautta tuntuu pitkältä ajalta odottaa, kun haluais päästä eteenpän ja nopeasti. Mutta voihan parin kk:n tauko tehdä hyvääkin, munasarjat kerkee palautua clomeista(gyne sano, että niitä käytettäessä, vaikuttavat vielä seuraavassa kierrossakin) eikä tarvi stressata hoidoista, vois ottaa rennosti ja nauttia vaan...
Vois vaikka tärpätä luomusti (!?!) En tietty tiedä teidän taustoja... ja tämä on kommentti on tarkoitettu vain hyvällä :)))
Tsemppiä ja plussatuulia!!!