Moro
Meillä on sellainen tilanne että olemme olleet 6 vuotta naimisissa ja nykyään meillä on pari lasta. Vaimo on ollut lähes kokoajan kotiäitinä/opiskelemassa ja minä taas vakituisessa työssä, eli tulojen epätasaisen jakautumisen johdosta minä olen maksanut elämisen, asumisen & autot ja vaimo on tietenkin maksellut sen mitä on pystynyt. Minulla vuositulot reilut 32 t€ ja vaimolla 4t€ ja silti molemmilla tili on aina nollilla eli rahaa ei kertynyt.
Teimme ennen avioliittoa avioehdon joka on voimassa vain jos ositusperusteena on avioero.
Tähän oli syynä mm omakotitalo ja tontti joka on yksistään minun nimissäni. Myös asuntolaina on vain minun nimissäni ja kuten ymmärrettävää vain minä olen lainaa lyhentänyt.
Nyt vaimo on alkanut puhumaan että se avioehto pitäisi purkaa jotta hän tuntisi talon myös omaksi kodikseen ja ilmeisesti myös pelkää että löydän jonkun muun, potkaisen hänet pihalle ja jätän puille paljaille. Tosiasiassa erossa ei hänelle jäisi juuri mitään, sillä rahaa meillä ei ole ja autotkin on minun hankkimia.
Ymmärrän häntä ja haluaisinkin että koti olisi "yhteinen" mutta tavallaan itsellänikin on pelko että avioehdon purkamisen jälkeen vaimo löytää jonkun toisen, ottaa avioeron, vie lapset ja vaatii puolet kämpästä. Ei olisi kovin mukavaa maksaa asuntoa kahteen kertaan, sillä olen hyvin kiintynyt paikkaan.
Jonkunlainen "kauhun tasapaino" pitäisi löytää.
Tässä on periaatteessa kyseessä se vanha "köyhä/rikas" vastakkainasettelu avioehdosta, jossa kumpikin syyllistää toista rahanahneudesta ja oman edun tavoittelusta.
Mielipiteitä puolesta ja vastaan?
Meillä on sellainen tilanne että olemme olleet 6 vuotta naimisissa ja nykyään meillä on pari lasta. Vaimo on ollut lähes kokoajan kotiäitinä/opiskelemassa ja minä taas vakituisessa työssä, eli tulojen epätasaisen jakautumisen johdosta minä olen maksanut elämisen, asumisen & autot ja vaimo on tietenkin maksellut sen mitä on pystynyt. Minulla vuositulot reilut 32 t€ ja vaimolla 4t€ ja silti molemmilla tili on aina nollilla eli rahaa ei kertynyt.
Teimme ennen avioliittoa avioehdon joka on voimassa vain jos ositusperusteena on avioero.
Tähän oli syynä mm omakotitalo ja tontti joka on yksistään minun nimissäni. Myös asuntolaina on vain minun nimissäni ja kuten ymmärrettävää vain minä olen lainaa lyhentänyt.
Nyt vaimo on alkanut puhumaan että se avioehto pitäisi purkaa jotta hän tuntisi talon myös omaksi kodikseen ja ilmeisesti myös pelkää että löydän jonkun muun, potkaisen hänet pihalle ja jätän puille paljaille. Tosiasiassa erossa ei hänelle jäisi juuri mitään, sillä rahaa meillä ei ole ja autotkin on minun hankkimia.
Ymmärrän häntä ja haluaisinkin että koti olisi "yhteinen" mutta tavallaan itsellänikin on pelko että avioehdon purkamisen jälkeen vaimo löytää jonkun toisen, ottaa avioeron, vie lapset ja vaatii puolet kämpästä. Ei olisi kovin mukavaa maksaa asuntoa kahteen kertaan, sillä olen hyvin kiintynyt paikkaan.
Jonkunlainen "kauhun tasapaino" pitäisi löytää.
Tässä on periaatteessa kyseessä se vanha "köyhä/rikas" vastakkainasettelu avioehdosta, jossa kumpikin syyllistää toista rahanahneudesta ja oman edun tavoittelusta.
Mielipiteitä puolesta ja vastaan?
Vastaukset 65
Vanhimmat
Ymmärrän hyvin sinun tilanteesi - ja myös vaimosi tilanteen. Sinuna en kuitenkaan suostuisi avioehdon purkuun. Miksi sen tekisit?
Voi olla tekosyy, että "koti tuntuisi sitten omalta", kun avioehto puretaan. Onhan se kuitenkin nyt tosiasiassa yhteinen kotinne, sillä ethän sinä edes saa avioliittolain mukaan sitä kotianne myydä ilman, että saat siihen vaimosi suotumuksen - se on avio-oikeutta se.
Ja niinhän siinä sitten käy, että vaimosi ottaa eron, jos avioehdon puratte ja sinä todella sitten maksat. Koska avioehtonne ei koske kuoleman tapausta, niin en näe mitään perusteltua syytä sille, että menisit avioehtonne purkamaan.
Eihän siitä olisi vaimollesikaan yhtään mitään hyötyä muuten kuin vain siinä tilanteessa, että eroatte!
Älä hyvä mies pura avioehtoa!
Sillä miksi miehen pitäisi olla se ainoa, joka vallan valtikkaa heiluttaa. Ymmärrän hyvin ettei se kodilta tunnu. Tilanne sinällään jo johtaa avioeroon, koska toista osapuolta väheksytään noin voimakkaasti. Ei kuulosta tuo jako reilulta.
He sopivat avioehdosta kun avioituivat, kumpaankaan ei ole pakkoa. Vaikka tokihan ehdon tai avioeron voi purkaakin.
Mutta nyt "yllättäen" yhteinen koti ei tunnukaan yhteiseltä (avioehdon purkaminen ei muuta omistussuhdetta)... hmmm... vaan vaaditaan avio-oikeutta, mistä kerran sovittiin luovuttavaksi... JOS aviero erottaa.
Kun vastaavaa mutta kääntäen täällä joku mies erehtyy pohtimaan (ei avioehtoa, mutta sitä tahtoo ehdottaa vaimolleen)... tai jollekin naiselle tällaista ehdotettu... niin voi sitä sympatian ja neuvojen tulvaa... ILMAN MUUTA mies on vaihtamassa ja lemppaamassa puolisoaan kedolle.
Mutta tässä tilanteessa näin ei tietenkään voisi olla, vaan se kodin tunne vaan *oih ja voih*...
puolueellisesti katkera naisille? Olisinpa odottanut hieman tasokkaampaa Sinulta.
Asiaan: Avioehdon tehtyään vaimo on voinut hiukka luulla että hänenkin työtään (lapsien hoitoa kodinhoitoa) arvostettaisiin, eikä sitä poljettaisi nollatoleranssiin ja esim muuta omaisuutta ostettaisiin perheen varoilla hänen omaisuudekseen, mikä olisikin ollut kohtuullista?
Miksi vain toisen tekemä työ yhtälailla saman perheen hyväksi noteerataan kertyvällä omaisuudella KAIKKI MIEHEN NIMIIN.
Niin ettäpä sitten tämän huomattuaan "yllättäen" onkin syytäkin olla sitä mieltä ettei koti hänelle niin kodilta tunnukkaan.
Ei sitten muutakun mies kotiin seuraavaksi seitsemäksi vuodeksi lasten pyykkejä pesemään ja passaamaan vaimoaan joka menee töihin ja määräilee siitten kaikista tuloista???
Eipä kannata miehille lapsia tehdä kun eivät niitä osaa mitenkään arvostaa.
>
En allekirjoita tuota... en suinkaan ole katkera naisille, tai kenellekkään muullekaan.
Mutta kieltämättä hieman "suivaannuttaa" se into, millä avioliiton aikana tehtävän avioehdon purkamisen ehdottamista puolustetaan... ja toisaalla avioehdon ehdottamista avioehdottomassa aviliitossa paheksutaan.
Kummankin takana voi olla "kiero suunnitelma", tai olla olematta... mikä "harmistutti" minut on se, että kommenttien neuvot tai kirjoittajien mielipiteet eivät ole "tasapainossa" noiden kahden vastakkaisten mutta vastaavanlaisten ehdotusten välillä.
Koska en tietenkään voi tai edes halua vaikuttaa siihen mitä ihmiset kirjoittavat, tulee joskus kieltämättä kärjistettyä myös osaltani.
>
Kyllä olisi kohtuullista ... mutta miksi esimerkissäsi ei olisi sitä vaatinut, tai sopinut puolisonsa kanssa. Kuten itse kirjoitit, ehkä nainen tosiaan "luuli" ... olisiko voinut ottaa asian puheeksi... luullun arvaaminen tunnetusti vaikeata...
>
Niinpä, ja miksi ko. nainen siihen suiostuu... en ymmärrä ... puolisoni ei koskaan hyväksyisi tuollaista tilannetta (onneksi!), vaikka meillä avioehto ja hän kotona hoitamassa lastamme.
>
Niin, jollei tunnu, niin siihen jo yllä toisessa komentissa kerroin, kuinka asian voisi hoitaa... jos tennari tosiaan tuosta puristaa. Tosin epäilen, että seuraavaksi löytyy toinen syy tyytymättömyydellle ... kunhan arvaan...
>
Ei kaikista tuloista, vaan omistaan. Eikä avioehto EDELLEENKÄÄN muuta avioliittolain pykälää siitä, että puolisoilla on elatusvelvollisuus toisistaan.
>
Jaa'a, ja avioehdottomuusko on osoitus lasten arvostuksesta .. hohoijaaa...
< Miksi vain toisen tekemä työ yhtälailla saman perheen hyväksi noteerataan kertyvällä omaisuudella KAIKKI MIEHEN NIMIIN. >>
Niinpä, ja miksi ko. nainen siihen suiostuu... en ymmärrä ... puolisoni ei koskaan hyväksyisi tuollaista tilannetta (onneksi!), vaikka meillä avioehto ja hän kotona hoitamassa lastamme.
No meilläkään tuo ei menisi läpi, mielestäni yleinen oikeustaju ei hyväksyisi tuollaista vaihtoehtoa.
>
Jaa'a, ja avioehdottomuusko on osoitus lasten arvostuksesta .. hohoijaaa...
Eipä avioehdottomuudella eikä avioehdollisuudella, vaan sillä että kumpikin rehellisestä työstään saa tasapuolisen tunnustuksen/oman omaisuuden, eiköstä niin?
>
//Niinpä, ja miksi ko. nainen siihen suostuu... en ymmärrä ... puolisoni ei koskaan hyväksyisi tuollaista tilannetta (onneksi!), vaikka meillä avioehto ja hän kotona hoitamassa lastamme.//
>
Yleistä oikeustajua mielestäni loukkaa sekin, että puoliso päättää "avioerottaa" toisen, ei ole tehnyt yhteisen varallisuuden hankkisiseksi mitään... ehkä ollut jo ennen kuin avioliittoa on edes solmitttu... ja avioerottomassa osituksessa "varakkaampi" maksaa muhkeat tasingot, kun ei ollut ymmärtänyt aikanaan vaatia avioehtoa
>
//Jaa'a, ja avioehdottomuusko on osoitus lasten arvostuksesta .. hohoijaaa... //
Olen samaa mieltä. Tosin avioehto ei tuota estä millään tavalla... omistetaan talo esim. 50/50... josta yhteinen laina, kun puoliso kotona hoitamassa lapsia, töissä käyvä maksaa yhteistä lainaa enemmän. Silloin kotona olevan omaisuus karttuu, koska osuutensa velasta pienenee mutta osuus talosta pysyy 50/50.
Mutta en ymmärrä miksi kotiäidillä pitäisi olla avio-oikeus avioerossa esim. miehen hyvin hoitamaan osakesalkkuun, jonka arvo nousee hänen sijoitustaitojensa vuoksi ... ei siis välttämättä "pumppaa" siihen kaikkea liikenevää palkkaansa... ja maksata arjen pyörittämisen vaimollaan... sellaiseen ei vaimon pidä mennä suostumaan.
ei kannata tehdä lapsia, niistä on kuluja, työtä ja vaivaa ja avioliiton aikana kertyneen omaisuuden tulisi olla yhteistä, koska molemmat tavalla tai toisella osallistuvat yhteisen pesän rakentamiseen.
Eri asia, jos toisella on firma, jonka jatkuvuus täytyy turvata, perintönä tai lahjana saatu omaisuus tai ennen avioliittoa hankittu.
Jos menen uudelleen naimisiin, niin pesän jakamisen helpottamiseksi kuolin tilanteen varalta (jälkikasvua ajatellen) olen/olemme ajatelleet että erotamme osittain aikaisemman omaisuuden (toiselle mökki, toiselle osake), perintönä/lahjana mahdollisesti tulevan omaisuuden mutta hankimme yhteisen kodin yhteisiin nimiin tavallisilla avio-oikeuksilla, kuten muukin omaisuus säilyttää avio-oikeuden.
>
... listasit vaakakupin "toisen puolen" asioita, unohdit mm. vastuun, ja rajoitteita mitä lapset vanhempien elämään tuovat.
Mutta ainakin minun mielestäni lasten tuoma ilo ja rakkaus ... ja valtavan monet muutkin hienot asiat ja tunteet ovat painoarvoltaan niin paljon suuremmat, etten mistään rahasta olisi ilman omaa jälkikasvuani.
Mutta olet oikeassa, ettei lapsia pidä yrittää saada, jos ei heitä tahdo elämäänsä.
>
Aivan, ja sen vuoksi omaisuus (pesä) voidaan hankkia MOLEMPIEN omaisuudeksi, ja ottaa siihen YHTEISTÄ lainaa. Ei avioehto tuota estä... ja yleensä "avioehdottomatkin" aviopuolisot talonsa tuolla tavalla hankkivat ja maksavat.
No mitäpä jos sitä perintöä tai lahjaa alkaa tulemaan avioliiton aikana, ja puoliso ehdottaa avioehtoa ... toinen sanoo "ei käy". Se on sitten "voi voi". Paitsi jos puolisot ovat ymmärtäneet tehdä avioehdon ennen avioliittoa.
Ja edelleen, vaikka onkin avioehto ... se pesä voi olla hyvin yhteinen... minkä molemmat omistavat.
Jos hankitte yhteisen kodin, ja sen omistatte puoliksi ... niin ei totaalinen avioehto muuta asiaa mihinkään avioehdottomaan verrattuna! Jos vain toinen teistä ostaa asunnon, ja se vain hänen nimissään... asia on eri.
Mutta tietenkin kukin aviopari tekee kuten parhaaksi katsovat.
minusta aina tavalla tai toisella yhteisen varallisuuden kertymiseen avioliiton aikana. Siksi en periaatteessa koskaan pysty hyväksymään totaalista avioehtoa eli ennen avioliittoa hankittu, perintönä/lahjana mahdollisesti saatu omaisuus tai toisen elannokseen pyörittämä yritystoiminta tietysti kuuluu minusta täysin sille, jolla se on alunperinkin ollut. Lisälauseena voisi olla että pesän yhteiseen varallisuuten ei otetta huomioon kummankin velkakertymää, jos se on mahdollista lain mukaan Suomessa niin menetellä.
Monesti toisen urakehitys jättää käytännössä kodista ja lapsista huolehtimisen toiselle.
Esimerkiksi tätini jäi aikanaan kotiin miehensä vaatimuksesta. Hän pyöritti taloutta ja hoiti lapset, kun toinen teki uraa. On käytännössä kansakoulupohjalta joutunut edustamaankin miehensä rinnalla ja asumaan 5 vuotta vieraassa maassa opetellen uuden kielen. Nykyään heidän omaisuutensa on iso tädin osakesijoitusten ei miehen palkkatulojen tähden. Hän teki ne vielä omiin nimiinsä, kun kerran yksin pankissa oli.
>
Niin, usein näin onkin. Kysymys myös siitä, kuinka kotiin jäävää puolisoa "kopensoidaan" arvokkaasta työstään. Eikä totaalinen avioehto tuota rajoita tai estä millän tavalla, jos puolisot ymmärtävät miten oikeudenmukaista menetellä. Olen muutamaan kertaan kertonut... ostetaan talo niin, että molemmat omistajina, otetaan siihen velkaa mistä kumpikin vastaa... kun toinen kotona, eikä voi maksaa omaa puolikastaan velasta, silloin töissäkäyvä maksaa. Minusta tämä on oikeudenmukaista, ja onnistuu hyvin totaalisesta avioehdota huolimatta.
Kertoisitko, millä tavalla puoliso osallistuu siihen, jos toinen osaa tehdä onnistuneita sijoituksia joiden arvo nousee (tai miksi pitäisi kärsiä, elleivät onnistu)? Periaatte on yksinkertainen, osta halvalla, myy kalliilla... en siis pistä "talousrahoja" osakkeisiin. MIKSI sinun mielestäsi avioerossa olisi oikeudenmukaista, että ko. osakesalkku olisi osituksessa...
Avioehdosta riippumatta, varmasti perhe pääsee "nauttimaan" myös varakkaamman omaisuudesta, ja ellei pääse... olisi hän "mulkku" avioehdottomassakin avioliitossakin. Jolloin päästään pohdintaan puolison valinnasta.
>
Eikä sinun tarvitsekkaan... Suomessa on sopimisen vapaus, eikä pakkoavioliittojakaan tunneta. Ja onhan se niinkin, että kihlaparin käsittysten poiketessa täysin avioehdosta, sen merkityksestä ja tarpeellisuudesta ... niin ehkä puolison valinta ei ole muiltakaan osin mennyt aivan nappiin.
>
Kai se mahdollista olisi, mutta tuosta saataisiin kyllä kaikkien aikojen epäoikeudenmukaisin avioehto aikaiseksi... mihis unohtui se sinun "oikeustajusi". Mietipä hetkisen verran...
Mies ostaa 40.000 EUR auton, se rekisteröidään hänen nimiinsä ... luonnolisesti ... koska ottaa lainaa siihen 30.000 EUR. SINUN MIELESTÄSI olisi oikeudenmukaista että auto on osituksessa korottomassa miehen nettovarallisuutta, mutta velka ei ole sitä laskemassa. HEI HALOOO !!
>
Mutta eiköhän sen uraa kehittävän "työn hedelmiistä" saa toinenkin osansa, ihan jokapäiväisessä elämässä. Avioehtohan on vain sen varalta (jos niin laaditaan), jos avioerotaan.
>
No ei olisi jäänyt, tahdotonko hän oli? Vai pakotettiin kotiorjuuteen? Se oli hänen valintansa, vaatimukseen voi sanoa myös ... ei käy.
No toivotaan että oli avioehto.
>> >
M36:
Kai se mahdollista olisi, mutta tuosta saataisiin kyllä kaikkien aikojen epäoikeudenmukaisin avioehto aikaiseksi... mihis unohtui se sinun "oikeustajusi". Mietipä hetkisen verran...
ettei ole mahdollista sopia mitään velkojen vaikutuksesta ositukseen jne
Ei avioehto tarkoita kaiken varmistamista etukäteen. Sitä voidaan kohtuullistaa, samoin avioehdotonta ositusta. On paljon avioeroja joissa omaisuutta ei panna puoliksi keskinäisessä osituksessa tai siis tasata, vaan puolisot sopivat miten asian oikeudenmukaiseksi näkevät ottaen huomioon sen että molemmat selviäisivät edes jonkinlaiseen alkuun sinänsä varsin raskaassa elämänvaiheessa.
Avioliitossa on tarkoitus yrittää yhdessä ja luoda me henki. Tietyssä mielessä avioehto luo kuvaa etten halua huolehtia sinusta, vaan huolehtia siitä että minulla ei ole taloudellista riskiä kumppanuudesta ero tilanteessa. Ajatellaan eron mahdollisuutta niin paljon ettei luoteta tulevaan.
Tiedän kyllä, ettei velkavastuu osituksessa mihinkään muutu, on avioehtoa tai ei ole.
Mutta tokihan velat vaikuttavat avioehdottomaan ositukseen, ja ovat mukana kun tasingon määrää lasketaan. Samoin siltä osin, kun on sovittu että avio-oikeus koskee avioliiton aikana kerääntynyttä nettovarallisuutta (omaisuus miinus velat).
On siis mahdotonta rajoitaa osituslaskelmaa niin, että esim. vaimon osakesalkku on yksin korottamassa hänen nettovarallisuuttaan, mutta sen hankintaan otettu laina ei olisi laskemassa sitä.
Kirjoitit asiaa osituksen sovittelusta (ei kohtuullistaminen), minkä onneksi monet tekevät ilman oikeuden määräämää pesänjakjajaa ... jos sovitteluun on syytä (ja tahota).
Avioliittolaissa selkeästi säädetty, että aviopuolisoilla on toistaan elatusvelvollisuus. Ei avioehto siihen liity mitenkään.
Yhtälaillahan avioehdottomuus voidaan tulkita: "minulla on avioerossa mahdollisuus hyötyä taloudellisesti, joten otan avioeron rahastaakseni potin jos yhtään alkaa puoliso nyppimään"... minusta yhtä pätevä tai naurettava väite kuin esittämäsi.
Avioliiton me henki, tai hengittömyys ei riipu avioehdosta ... vaan puolisoista.
koen avioliiton ilman avioehtoa tasa-arvoisempana, turvatummaksi.
Sitä miettii pitäisikö varmuuden vuoksi olla tekemättä avioehto ja sitten miettii että jos ei tehdä niin perinnönjako on vaikeampi, kun kumminkin varmasti kuollaan. Toisaalta minä olen joka tapauksessa ajatellut siirtää omaisuuteni kerran jälkikasvulle, jos kukaan läheinen ei minua varsinaisesti tarvitse, lähteä katolilaiseksi ja äiti Teresan joukkoihin 10 vuodeksi ja sitten harkita vieläkö olen valmis kuolemaan periaatteellisistä syistä, joten koska nunnalla ei ole kuin ämpäri ja vaatteet päällänsä niin ellei mieli muutu niin suurta ongelmaa ei asiassa ole. Mutta voi olla että joudun eroamaan, eronnut ei ehkä pääse nunnaksi joten vaikeaksi menee..
olisi kiva olla turvassa mahdollisessa tasaustilanteessa, silloin velkaantua tarkoituksella ositusta varten ei voisi.
>>He sopivat avioehdosta kun avioituivat, kumpaankaan ei ole pakkoa
No yleensähän kun ihminen ottaa velkaa, hän ostaa jotakin... esim. auton. Tavallisesti velka lyhentyy nopeammin kuin ostetun arvo laskee, ja kun kyse vaikka kesämökistä, nettovarallisuus nousee tietenkin autohankintaa rivakammin (yleensä). Eli, osituksen suhteen ei ole ongelmaa... velka laskee nettovarallisuutta, mutta "ostos" sitä korottaa.
Jos sitten puoliso ottaa "Elloslainaa" 5.000 EUR juuri ennen kuin vie erohakemuksen, ja väittää pelanneensa sen raveissa koko summan... mutta velka jäi. Avioehdottomassakin osituksessa tuo kyllä kohtuullistetaan, ja jätettäisiin pois tasingon määrityksestä.
Avioehdottomassa osituksessa tosin on sellainen "vaara", että puoliso hyvässä tarkoituksessa ja uskossa ottaa lainaa, perustaa firman... se pyörii aikansa ja antaa tuloa perheen yhteiseen hyvään, ja menee sitten nurin. Puolisolle jää henkilökohtaista velkaa... se on mukana osituksessa laskemassa hänen nettovarallisuuttaan ja vaikuttamassa tasinkoon... MUTTA, velkavastuu on tietenkin edelleen yksin hänellä.
>
Noh, sinulla tietenkin oikeus mielipiteeseesi, perustuu se sitten mihin tahansa... eikä silloin pidä avioehtoa mennä tekemäänkään.
>
... vai varmuudenvuoksi tehdä se?
>
Avioehdolla voi olla vaikutusta peinnönjakoon, ellei sitä ole rajattu koskemaan vain avioeroa.
Jos avioehto on voimassa myös kuoleman erottaessa, ei tasinkoa lasketa leskelle ... vaan kuolleen puolsion lapset perivät vainajan koko omaisuuden. Ellei lapsia ole, silloin aviopuoliso perii (eikä ole testamenttia missä muuta määrättäisiin).
Kuten tiedätkin, sinua ei voida "pakottaa" purkamaan avioehtoa ... valitettavasti painostaa voidaan. Ymmärrän myös sen, että tahdot oikeudenmukaisen sopimuksen ... mitä se ei aunnon osalta ehkä nyt ole.
Aivan kuten tilanteessa, missä avioehdottomassa liitossa toinen ehdottaa avioehtoa ... tai avioehdollisessa liitossa toinen pyytää sen purkamista (ovat perusteet mitkä tahansa) ... alkavat hälyytyskellot soida. Toivotaan että tapuksessanne väärähälyytys.
Avioehdon purkaminen ei muuttaisi talon osalta tilannetta, se on edelleen yksin sinun omaisuuttasi, kai vaimosi tuon ymmärtää (avio-oikeus ei muuta omistussuhteita mihinkään). Sen osalta muuttaisi, että avioerossa joutuisit maksamaan tasinkoa exällesi.
Voittehan muuttaa ehtoa niin, että talon velattomasta arvosta vaikka 40% on avio-oikeuden piirissä. Sitten marssitte pankkiin, ja muutatte lainapaerit niin, että te mollemat vastaatte lainasta ... ja maksatte myös käytännössä (siinä suhteessa kuin talo sitten on avio-oikeuden piirissä).
Jos tuo omistaminen oikein tiukka paikka vaimollesi, niin voi ottaa omaa velkaa ja ostaa sinulta osan talosta... siitä tosin menee varainsiirtovero. Silloin avioehtoa ei tarvitse muuttaa saati perua.
>>Voittehan muuttaa ehtoa niin, että talon velattomasta arvosta vaikka 40% on avio-oikeuden piirissä.
Kiitos selvennyksestä, ja taustatiedosta.
Eli avioehtoon kirjattava %-osuus omaisuuksista, mitkä olisivat avio-oikeuden piirissä on vähintääkin arveluttava menettely.
Ilmeisesti jäljelle jää se, että puoliso "ostaa" tai "saa" (lahjaveronalaista, oletan) miehen omistamasta talosta jonkun osuuden.... ja maksaa siitä varainsiirtoveron. Avioehtoa ei muuteta.
Muita keinoja?
vaimosi todennäköisesti ymmärtää myös, että mikäli avioehto purettaisiin, myös laina tulisi mahdollisen tasingon piiriin. Eli sinuna en säikkyisi ellei hänellä sitten ole sinun selkäsi takana rahaa sukanvarressa niin että suoriutuisi myös osuudestaan velasta eron sattuessa.
Todennäköisesti kyse on juuri siitä mitä hän sanoo: Kokee olevana altavastaaja "omassa" kodissaan kun tottakai näkee ja kokee tuon epäsuhdan tulotasoissanne. Voisin hyvin kuvitella pyytäväni samaa rakkauden osoituksena ja turvalisuuden tunteen vuoksi. Faktahan on että hän on taloudellisesti täysin turvaton ja sinun varassasi - tarvitsetko tuota valta-asetelmaa välttämättä?
että kai olet tietoinen että avioehto koskee vain ennen avioliittoa hankittua omaisuutta? Tuli vain mieleeni kun mainitset autotkin, onko nekin hankittu jo aikaisemmin? Jakohan olisi fifty-fifty kaiken sen osalta mitä naimisissa ollessa on hankittu, paitsi että sinä et pystyisi mitenkään palauttamaan hänelle puoliakaan kuluneista vuosista tai perheen vuoksi menettämistään tuloista jos saisitkin päähäsi tosiaan heittää pihalle... On varmasti vaikea asettautua toisen asemaan jos omaa mieltä kaivertaa epäilys motiiveista, mutta yritä silti. Varmasti kykentkin siihen, kun kerran noin monta vuotta olet hänenkin toimeentulostaan huolehtinut.
>
Kai sinä olet tietoinen että avioehto voi koskea myös avioliiton aikana hankittua tai saatua omaa omaisuutta, tai otettua omaa velkaa.
Avioehto voi olla myös voimassa vain avioeron erottaessa, tai myös jos kuolema erottaa.
Riippuu täysin siitä, millainen avioehto on tehty.
Avioehto ei vaikuta siihen, että puolisoilla on lain mukaan toisistaan elatusvelvollisuus avioliiton aikana.
Muistelen,että avioehdosta huolimatta on joku kohtuullistamissääntö eli vaimosi tulee joka tapauksessa saamaan jotakin,vaikka tulisi ero
en sinuna purkaisi,minusta on outoa,jos toinen alkaa puhumaan purkamisesta,jos kerran tyhjätaskuna on kirjoittanut nimensä alle.
Toivottavasti liittone kestää,tuntuu,että kaikki eroavat nykyään.
oikea sana lienee muuttaminen/kohtuullistaminen.
Ja se on mielestäni todella ajankohtainen, mikäli et aio alistaa toista orjaksi, tai vastaavaan asemaan.
... oikea termi on sovittelu (kohtuullistamis-temin käyttämisestä minua asiallisesti oikaistiin muutama kuukausi sitten).
Yhtä kaikki... laki tuntee tuon mahdollisuuden. "Pakko sovittelun" tosin voi tehdä vain puolison/puolisoiden hakemuksesta pesänjakaja (käräjäoikeuden nimeämä henkilö) ... jos niin katsoo tarpeelliseksi.
Riippuu siis täysin tapauksesta ja pesänjakajasta. Niin avioehdollinen kuin avioehdotonkin ositus voidaan sovitella. Eli et voi sanoa: "eli vaimosi tulee joka tapauksessa saamaan jotakin,vaikka tulisi ero" ... tuo ei ole totta.
Tosin, kaikkein toivottavinta on, että puolisot sovittelevat osituksensa ilman pesänjakajaa.... siis neuvotellen sovussa (tai edes melkein), jos siihen tarvetta.
Avioehto voidaan purkaa (tarkemmin, puolisot antavat toisilleen avio-oikeuden nettovarallisuuksiinsa).
Avioehtoa voidaan myös muuttaa, miten sovitaan. Käytännössä tehdään uusi avioehto, mikä rekisteröidään maistraattiin kuten edellinenkin.
Avieoron ositusta voidaan sovitella... joko vapaaehtoisesti puolisoiden kesken, tai "pakolla" käräjäoikeuden määräämän pesänjakajan toimesta, jos siihen perusteluita. Se ettei "tykkää" siitä mitä laki osituksesta avioerossa sanoo... ei ole perustelu sovittelulle.
kyseeessä ei ole ensinkään oikeudellinen ongelma, vaan tunteisiin perustuva kiintymys, jota ei ole syytä käsitellä lainkäyttöelimissä.
Rakastakaa toisianne, eikä teillä tule olemaan mitään ongelmaa nykytilanteessakaan.
Olipa harvinaisen tervejärkinen kommentti. Näinhän se on, että kun rakkautta riittää niin ei ole mitään ongelmia:koti on yhteinen. Jos rakkautta ei riitä, niin molemmat eivät kuitenkaan voi asua samassa talossa.
Näillä palstoilla usein mietitään, miten saisi toiselta osapuolelta viimeisenkin kolikon pois taskunpohjalta. Hyödyllisempaa olisi miettiä mitä voisi tehdä, jotta omaisuus ei menisi jakoon.
lexanderin kommentti edustaa romanttista hömpötystä á la Salatut elämät.
Jos vaimo kokee vallitsevan tilanteen ongelmaksi, niin ongelma se silloin on. >>Rakastakaa toisianne, eikä teillä tule olemaan mitään ongelmaa nykytilanteessakaan.
arkkiviholliseni "yx tavallinen" esiintyy nyt nixauttavana naxarina. Hänen kirjoitelmansa oli tarkoitettu vain minun mollaamiseksi, mutta se ei mennyt perille - johtuen yx tavallisen huonoista asianajotaidoista
lexander kokee vihollisekseen kaikki, jotka eivät jaa hänen mielipiteitään. Jotkut ovat vähemmän, jotkut enemmän ja jotkut jopa arkki-. Tällaistako on lexanderin harjoittama asianajokin? Enpä ole moiseen ennen törmännyt. Miehet riitelee, ei asiat - paitsi lexanderin kysymyksessä ollen. Samoin lexanderia on, että kun hän ei osaa sanoa asiakysymyksestä mitään, niin sanoo sitäkin enemmän sitten vastapuolen nimimerkistä tai muusta epäoleellisesta henkilöä koskevasta asiasta. Se on HUONON KESKUSTELIJAN tunnusmerkki.
Piti sanoa aivan päin vastoin:
Asiat riitelee, ei miehet - paitsi lexanderin kysymyksessä ollen. Silloin riitelee ainakin lexander - asiasta riippumatta.
Siltähän tuo näyttää.
JOs kerran pidät jotakuta "huonona" keskustelijana, niin älä sitten hänen kanssaan keskustele, vaan vetäydy omaan ylhäiseen pylväspyhimysrooliisi.
Mielipiteen ilmaisu perustuu Suomen perustuslain 12. §:n takaamaan oikeutukseen.
aiheellisesta kritiikistä????
Olen seurannut tätä palstaa muutaman kuukauden ja säälittäviä tapauksia olette.
Kärkisijaa pitää M36
Narsistinen näsäilevä, muita oikova idiootti.
merkitse se ansioluettelooni, arvoisa yx taivaallinen nixauttaja-naxailija
vakiopaukuttelija.
Kunhan vain sanoin mitä mieleen tuli näistä
lapsellisista jaarituksistanne ja näsäilystänne täällä.
Menkää aikuiset ihmiset itseenne, onko ivailu ja jatkuva vittuilu muille keskustelijoille mukavaa.
Täällä on muutama henkilö joka saivartelee sekä vääntelee asioita solmuun työkseen.
Sama mulle.
Kiitos arvokkaasta ja asiantuntevasta mielipiteestäsi, ja säälistäsi.
Jos virheiden korjaamisen ja mielipiteiden antamista joku pikkumainen ihminen pitää näsäviissasteluna tai idiotismina... niin aivan vapaasti.
Ehdotan silti, että jättää silloin minun ja Lexanderin kommentit yksinkertaisesti lukematta, niin ei ota pattiin jos tulee oikaistuksi.
Joskus minua oikaistaan väärästä tiedostani tai luulostani, ja kun se hyvin perustellaan... niin koetan muistaa kiittää... enkä suinkaan vedä pussillista hermeitä nenääni kuten jotkut tuntuvat tekevän. Tuo muuten ei oikein istu narsistin määritelmään...
"Jos virheiden korjaamisen ja mielipiteiden antamista joku pikkumainen ihminen pitää näsäviissasteluna tai idiotismina... niin aivan vapaasti. "
Suomenkieliselle keskustelulle varattu foorumi.
Oikea muoto olisi seuraava.
Jos virheiden korjaamista sekä mielipiteiden esittämistä joku pikkumainen ihminen pitää näsäviisasteluna tai idiotismina... niin aivan vapaasti.
Oliko muuta???
Tämä narsisti keskustelu käytiin jo aiemmin kanssasi ja siitä sait korvillesi melko monelta.
Suuri ihminen pystyy myöntämään myös vikansa.
Tämän Lexanderin kirjoituksia jouduin tässä taannoin poistattamaan palstan sääntöjen vastaisina.
Miten joku voi olla niin surkea, että pitää täältä etsiä toimistoonsa asiakkaita.
"Jos virheiden korjaamisen ja mielipiteiden antamista..."
Korjattuna:
>>Jos virheiden korjaamista sekä mielipiteiden esittämistä...
"Ongelman ratkaisu löytyy siitä, että vaimon turvallisuuden tunnetta kohennetaan"
Suosittelisin jotain terapiaa. Rahahan ei tee onnelliseksi.
ennenkuin auot päätäsi,ååkåå..
Jaaha, tämäkö on sitä teidän puupäiden kieltä:
>>ååkåå..
ns. normaalin ihmisen roikkumaan netissä kuukaudesta/vuodesta toiseen.
Jos luulet tietäväsi minun roikkuneen "vuodesta toiseen", niin kai silloin olet itse roikkunut vuodesta toiseen. Miksi et kertoisi itse?
niin saatte tupakin...
kaiken.
Mistähän sen voisi tarkistaa ja tietää.
Lue nyt niitä knoppikirjojas ja esitä viisasta.
TSAU.
Jos tuosta kyhäelmästä pitäisi sinun ääoosi päätellä, niin ... Enpä viitsi pahoittaa mieltäsi.
vaimosi on synnyttänyt teidän yhteiset lapset ja hoitanut ne kotona, ja varmaankin olet ollut siihen tyytyväine. On ruoka pöydässä kun tulet töistä ja puhtaat paidat. Eiköhän vaimosi ole osallistunut teidän yhteiseen elämään omalla työpanoksellaan varmasti saman verran kuin sinäkin. Pistäkää kaikki puoliksi, niin on oikeudenmukaista. Vai olisiko sinusta reilua, että jos itse olisit suostunut jäämään koti-isäksi ja vaimosi olisi tienannut palkkatuloja ja siten maksanut menoja ja katsoisi siten, että kaikk on hänen. Sydän ja järki sopivassa suhteessa on oikea ratkaisu.
Raha ja rakkaus on aina pidettävä erossa toisistaan. Siksi en purkaisi avioehtoa.
Miksi minun mieheni pitäisi saada mahdollisessa erossa puolet omaisuudesta, jonka olen hankkinut jo ennen avioliiton solminista. Ja sama toisinpäin, jos miehelläni olisi runsaasti jo ennen liittomme solmimista tullutta omaisuutta, olisi minusta väärin vaatia siitä puolta vain siksi, että olemme solmineet juridisen sopimuksen maistraarissa (=siviilivihkiminen). Mielestäni avioliittolakia pitäisikin muuttaa sellaiseen suuntaan, että omissa nimissään olevan omaisuuden saisi pitää ilman muuta, eli puolisolla ei olisi siihen avio-oikeutta, ellei erikseen niin sovittaisi. Siis aivan toisinpäin kuin nykyisin on.
"Kaikki" on vain paperilla minun. Vaimo ei edes halua autoja nimiinsä, sillä hän käyttää niitä nytkin kuin omiaan. Vain laskut tulevat minun nimellä. Eikä niiden arvokaan ole montaa tonnia. Enkä minä ole pakottanut häntä kotiäidiksi, vaan vaimo on aina saanut vapaasti tehdä mitä on halunnut. En ole kieltänyt, enkä käskenyt.
Kun lain mukaan olisi avio-oikeus vain avioliiton aikana hankittuun omaisuuteen, säästyttäisiin monelta murheelta. Tottakai rakkauden huumassa alkaa epäillä toisen tunteita ja pitää toista laskelmoivana jos tämä alkaa ehdotella avioehdon tekemistä. Ei tällaisia taloudellisia asioita pitäisi jättää rakkaudesta sokaistuneiden ihmisten hoitoon ollenkaan, vaan lainlaatijoiden pitäisi järjestää asia järkevään malliin.
Vaimollasi taitaa olla pahat mielessä, kun tuommoisia on alkanut puhumaan. Miten hän on sitten tähän asti voinut asustella talossanne ilman mitään ongelmia? Miksi ongelmat ovat tulleet nyt? Älä siis pura avioehtoa.
Älä pura - mutta muuta!
Perusteet muuttamiselle olen esittänyt tuolla ylempänä, referoin ne tähän:
lexanderin kommentti edustaa romanttista hömpötystä á la Salatut elämät.
Jos vaimo kokee vallitsevan tilanteen ongelmaksi, niin ongelma se silloin on. >>Rakastakaa toisianne, eikä teillä tule olemaan mitään ongelmaa nykytilanteessakaan.
tapahtunut, kun vaimosi yhtäkkiä tunteekin turvattomuutta? Hänhän allekirjoitti aikoinaan avioehdon, joka nyt ei enää siis olekaan mieluinen. Luulisin, että ongelma on keskinäisessä suhteessanne ja siinä tapahtuneissa muutoksissa.Oletko huomioinut häntä riittävästi, onko teillä yhteistä aikaa, yhteisiä harrastuksia? Jos ongelman ydin on muualla, ei avioehdon purkaminen mitään muuta.
>>Hänhän allekirjoitti aikoinaan avioehdon, joka nyt ei enää siis olekaan mieluinen.
Luotan vaimoon näiden yhteisten vuosien jälkeen niin paljon, että olen ajatellut purkaa sen avioehdon. Ja vaikka vaimo joskus avioeron ottaisikin niin meneehän ne rahat lastenkin hyväksi. Tosin kyllähän se tietenkin korpeaisi rahoittaa ex-vaimon ja sen uuden äijän lomamatka, autonvaihto tms.
Mielestäni on täysin luontevaa, että molemmat naimisiin mennessään säilyttävät omat sukunimensä, ja että lapsen sukunimestä päätetään sitten aikanaan yhdessä. Luulisi sukunimen olevan luonteva osa naisenkin identiteettiä. Vai onko niin, että yhä vieläkin naisen identiteetti muotoutuu vasta, kun hän on "päässyt" naimisiin ja ottanut miehensä nimen.
Arvaan jo, että saan ihmettelyyni satamäärin kommentteja, joiden mukaan "on niin romanttista, kun ovessa on vain yksi sukunimi" tai että lapset kärsivät, jos äidillä/isällä on eri sukunimi kuin heillä. Höpöhöpö, omat lapseni eivät ainakaan ole koskaan ihmetelleet, miksi heillä on isänsä sukunimi ja minulla omani. Heidän luokkatovereistaan suurella osalla on tilanne ihan sama.
PK
-----------------
http://www.glowo.net
tietenkään lapsilla.
Normaalisti lapsilla ollut isän sukunimi mutta nykypäivänä ei mikään ole varmaa.
Tämä ei kyllä liity tähän keskusteluun mitenkään.
Lisäksi palstakin on väärä.
Ei koskaan kotiäidiksi ilman selkeää sopimusta aviomiehen kanssa! Ja kaikki virallisen kaavan kautta. Sopimus siitä, että mies suostuu/vaatii että omat lapset hoidetaan kotona ja vaimo huolehtii myös kotitöistä eli yhteiseen talouteen osallistumista. Hyvä on sopia myös aikarajasta, kuinka monta vuotta tai mihin asti. Sopimus myös siitä miten vaimon tulosidonaiset sosiaaliturva ja tulevaisuuden eläkeasiat hoidetaan palkkatyön puuttumisen ajalta.
Tuntuu ehkä kylmältä ja tekniseltä ratkaisulta, mutta on ainoa vaihtoehto, jolla työansioitten puuttuminen korvataan kotiäitiyden ajalta. Ja jos puoliso ei tämmöisiin sopimuksiin suostu, ei kenenkään pidä vakituisia tulojaan jättää. Mua voi haukkua uraäidiksi tai vaikka miksi, mutta ikinä en oo edes ajatellut jättäväni vapaaehtoisesti hyvää ammattiani ja vakituista työtäni. Kyllä jossain vaiheessa kotiäitiys houkutti, mutta aina se järki lopulta voitti. Nyt voi keski-ikäisenä olla hyvillään hyvästä työpaikasta, palkkakehityksestä ja taloudellisesta itsenäisyydesta sekä nyt että vanhuuden ja sairauden varalta.
Meillä täällä Suomessa kun lainsäädäntökin lähtee siitä, että molemmat puolisot elättävät itse itsensä. Kotiäidit on lainsuojaton joukko, jonka puolia ei oikein kukaan pidä. Ei ole täyttä elämää sellainen, että joutuu olemaan toisen hyväntahtoisuuden varassa. Vai mitä?
>
No ainakin avlioliittolain tuntemuksesi on heikkoa, puolisoilla nimenomaan ON elatusvelvollisuus toistaan avioliitossa.
===============================================
4 LUKU
Elatus (16.4.1987/411)
46 § (16.4.1987/411)
Kummankin puolison tulee kykynsä mukaan ottaa osaa perheen yhteiseen talouteen ja puolisoiden elatukseen. Puolisoiden elatus käsittää puolisoiden yhteisten sekä kummankin henkilökohtaisten tarpeiden tyydyttämisen.
Puolisolle suoritettavan elatusavun määrä ja sen suorittamistapa voidaan vahvistaa sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä.
Lapsen oikeudesta saada elatusta vanhemmiltaan säädetään lapsen elatuksesta annetussa laissa (704/75).
47 § (16.4.1987/411)
Jos puoliso laiminlyö elatusvelvollisuutensa tai jos puolisot asuvat erillään, tuomioistuin voi velvoittaa puolison maksamaan elatusapua toiselle puolisolle 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaisesti.
Varmaan monenkin lakitekstin tuntemukseni on heikkoa, mutta kerropa sinä viisaampana minulle miten tuota 4 luvun 47 §:ää käytännön arjessa sovelletaan. Moniko kotiäiti lähtee/on lähtenyt tuon pykälän perusteella nostamaan kannetta ja mitkä on olleet menestymisen mahdollisuudet? Itse en oo kuullut yhdestäkään tapauksesta, vaikkei se sitä tarkoita, ettei niitä olisi. Valaise tietämätöntä.
Ja eikös tässä keskustelussa puhuta avioehdosta, joka realisoituu avioerotilanteessa. Samassa erotilanteessa tuloton, omaisuudeton kotiäiti on lainsuojaton, jos miehen omaisuus on suojattu avioehdolla. Käsitykseni mukaan puolisolle ei enää elatusmaksua tuomita maksettavaksi - vain lapsille. Kerro pykälä, jos tässäkin asiassa olen tietämätön.