Osaisikos

joku neuvoa hieman tai kertoa omia kokemuksiaan eräästä mieltäpainavasta asiasta...

Meille kun se toinen terri tuli 3-vuotiaana viime syksynä ja on ollut entisen perheen kanssa puhetta että voisivat kesällä pitää koiraa kun pääsevät mökille ja koiran ei tarvitsi olla siellä samoissa tiloissa joissa astmaa poteva lapsi nukkuu.

Tietenkin pidän tätä mahtavana asiana koska heillä on koiraa kova ikävä ja kun itse olen kesällä melko kiireinen,niin siltäkin kannalta se olisi ihan hyvä järjestely.

Nyt olemme vain miettineet sitä,kuinka mahtaa lapset reagoida kun koiran pitää sitten taas tulla meille kotiin ja kuinka koira suhtautuisi asiaan?

Kotiutunut poitsu on kyllä meille hyvin,eikä kukaan meinannut uskoa että kuinka hyvin koira heti tottui meille.Ihan kun olisi aina ollutkin täällä.

Nyt vain pitäisi osata aavistaa mikä olisi lapsien ja koiran kannalta parasta.Tetenkin miusta olis ihana kun lapset sais sen kans olla kun koko talvi on pidetty yhteyttä ja ikävä on kova.Ja luvattukkin on että koira saa heillä olla kesän.
Että kertokaapas kokeneemmat (joilla lapsia ja koiria)kuinka olisi parasta menetellä..
10392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

lapset aikanaan taas ymmärtää miksi koira tulee takaisin sulle syssymmällä =)Antaisin mennä kun on luvattu ja mikäs sen parempi ratkaisu voisi oikeastaan edes olla jos sullakin on kesällä aika tiukalla..

Äänestä

koiraa paikasta toiseen. Jos sen olet vasta hiljattain ottanutkin ja se nyttemmin on hyvin kotiutunut, niin taas tulee elämään muutoksia.
Ei helkutti, ei sitä kestäisi kukaan ihminenkään, ei myöskään koira.

Äänestä
  • Mutta aikamoinen lupaus on annettu, kun on sovittu etukäteen, että koira muuttaa lomalla...Koira ei ole lelu vaan elävä olento, jonka polla pysyy kuosissa, kun saa pitää oman laumansa.

    Äänestä

  • Koirakko kirjoitti:

    Mutta aikamoinen lupaus on annettu, kun on sovittu etukäteen, että koira muuttaa lomalla...Koira ei ole lelu vaan elävä olento, jonka polla pysyy kuosissa, kun saa pitää oman laumansa.

    ihmiselle voi aina kertoa etukäteen, että nyt sinä pääset muutamaksi viikoksi lomalle ja kun se on ohitse, tulet jälleen kotiin.
    Koira ei sellaista ymmärrä.

    Äänestä

Eli en antaisi. Kun kerran koirasta ollaan kerran luovuttu ja koira kotiutunut upeasti kanssasi, en kyllä antaisi sitä entisille omistajille. Koira voi näennäisesti näyttää viihtyvältä, mutta aina ns. "lauman vaihto" ei kyllä suju niin kevyesti kuin päältäpäin näyttää.

Äänestä
  • Jos koira on kotiutunut on aivan turha altistaa
    sitä pallottelun kohteeksi.Sekun ei ole ihminen
    joka ymmärtäisi selittelyjä.Koira kokee varmasti
    tulleensa erotetuksi laumasta johon se on jo samaistunut.Miksei lapset voisi tulla sitä tervehtimään sen nykyiseen olinpaikkaan?

    Äänestä

  • kirjanoppinut kirjoitti:

    Jos koira on kotiutunut on aivan turha altistaa
    sitä pallottelun kohteeksi.Sekun ei ole ihminen
    joka ymmärtäisi selittelyjä.Koira kokee varmasti
    tulleensa erotetuksi laumasta johon se on jo samaistunut.Miksei lapset voisi tulla sitä tervehtimään sen nykyiseen olinpaikkaan?

    kovasti eri näkemyksistä,niitä otetaan edelleen mielihyvin vastaan.

    Tottahan toki perhe saisi tulla meillekkin,me valitettavasti asutaan monen sadan km:n päässä ja perheen kesäpaikka on samalla pitäjällä miun kotipaikan kans eli ois vähän puolimatkassa.

    Olen tässä asiaa kovasti miettiny ja koittanu ajatella kaikkien parasta.Kun tietää miten kova paikka on koirasta erota niin olisi kyllä ihana suoda mahdollisuus toisille koiraa tavata.

    Koira pitää lapsista kovasti ja meillä ei sellaisia pieniä ihmeitä ole joten olisi mukava ajatella että koiruus saisi niiden kanssa telmiä oikein sydämen kyllyydestä.

    Onko kellään kokemuksia sijoituskoirista?Kyllähän nekin kai useimmin menee sinne kasvattajalle pentumaan ja sitten takasin oikeaan kotiin.Kuinka niillä sitten arki palaa ja onko millaisia muutoksia ollut kotiinpaluun jälkeen?

    Äänestä

  • Ärrieri kirjoitti:

    Sijoitus koira synnyttää usein sijoitus-perheessä,tai sitten kasvattaja ottaa sen kotiinsa tätä tapahtumaa varten,usein kahta päivää ennen synnytystä.Tässä vaiheessa koiran
    hormoonitoiminta on täysin muuttunut ja emon tunne on vallannut sen mielen.
    Pentujen syntymän jälkeen
    emo keskittäytyy pelkästään pentuihin ja siihen
    tunne-elämään ei ihmisellä ole sijaa.Tällöin
    poissaolo sen vakituisesta kodista ei uskoakseni
    vaikuta kovinkaan haitallisesti koiran sielun-elämään.

    Äänestä

meille tuli noutaja neljä vuotiaana. edelliset omistajat sanoivat, että voivat ottaa koiran hoitoon, jos menemme esim. matkoille. koira sopeutui meille tosi nopeasti ja hyvin. kaksi kuukautta meillä oltuaan ei ollut enää vanhaa omistajaa huomaavinaankaan, kun kerran nähtiin. lomien ajaksi koiramme menee hoitoon tutuille, ja hyvää hoitoa saakin!! ei tulisi mieleenikään enää sekoittaa koiran päätä, kun muutenkin aina kylässä vahtaa meitä omistajia, ettei vaan jätetä.

Äänestä

paikka. olen joutunut koiriani laittamaan hoitoon joskus mutta en yhtäkään koiraani antaisi hoitoon ilman syytä.
en todellakaan antaisi siitä syystä että edellisillä omistajilla on ikävä. koiraa voi tulla tapaamaan päiväksi ja olla itse mukana kuitenkin.
en ymmärrä että miksi kannat huolta perheen lapsista koska he tietävät että koira oli pakko antaa pois allergian vuoksi.
varmaankin koiralla olisi ihan kiva kesä mutta minusta kuitenkin teet väärin koiraa kohtaan.
koira ei enään tiedä jatkossa missä ja ketkä on se oma perhe.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Ärrieri kirjoitti:

joku neuvoa hieman tai kertoa omia kokemuksiaan eräästä mieltäpainavasta asiasta...

Meille kun se toinen terri tuli 3-vuotiaana viime syksynä ja on ollut entisen perheen kanssa puhetta että voisivat kesällä pitää koiraa kun pääsevät mökille ja koiran ei tarvitsi olla siellä samoissa tiloissa joissa astmaa poteva lapsi nukkuu.

Tietenkin pidän tätä mahtavana asiana koska heillä on koiraa kova ikävä ja kun itse olen kesällä melko kiireinen,niin siltäkin kannalta se olisi ihan hyvä järjestely.

Nyt olemme vain miettineet sitä,kuinka mahtaa lapset reagoida kun koiran pitää sitten taas tulla meille kotiin ja kuinka koira suhtautuisi asiaan?

Kotiutunut poitsu on kyllä meille hyvin,eikä kukaan meinannut uskoa että kuinka hyvin koira heti tottui meille.Ihan kun olisi aina ollutkin täällä.

Nyt vain pitäisi osata aavistaa mikä olisi lapsien ja koiran kannalta parasta.Tetenkin miusta olis ihana kun lapset sais sen kans olla kun koko talvi on pidetty yhteyttä ja ikävä on kova.Ja luvattukkin on että koira saa heillä olla kesän.
Että kertokaapas kokeneemmat (joilla lapsia ja koiria)kuinka olisi parasta menetellä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu